Produced by Tapio Riikonen
Historiallinen kertomus
Kirj.
Käännös.
Jyväskylässä,Jyväskylän kirjapainossa,1891.
Siihen aikaan, jolloin roomalaisen vallan rajat koskettelivat Persiaa,ja suuri maailmakaupunki nimitteli maailman kaukaisimpia maitanaapurikseen — juuri siihen aikaan oli Rooma syvimmässäalentumistilassaan.
Suuren valtakunnan hallitsiat hallitsivat esi-isäinsä valloittamaamaailma-puoliskoa; mutta heitä ei enää elähyttänyt näiden esi-isienhenki. He olivat lyhyt-ikäisiä jumalia, jotka kaipasivat voimia jaälyä; he olivat kääpiöitä, jotka olivat saaneet perinnökseenjättiläisten aseet.
Mutta sankarien henki ei ollut laskeunut hautaan heidän kanssaan, jasillä aikaa kuin Roomassa obeliskeja pystytettiin heidän haudoilleen,ilmausi tämä henki, vapauden, kunnian ja isänmaan rakkauden henkenäkaukana idässä Palmyran taivaan alla.
Samaan aikaan, jona Roomassa keisarit, semmoiset kuin Kommodus jaKarakalla, kohottivat rikoksen valtaistuimelle ja raivasivat häpeälletien yleiseen kunniaan; samaan aikaan, jona kavaluus taistelun asemestaantoi voittoja, ja kulta miekan sijassa osti rauhan; samaan aikaan,jona Heliogabalus ikuistutti nimensä kehruuvokin ja värttinän,Gallienus taasen kyökkikauhan avulla — samaan aikaan heräsi idässähenkipatto hyve ja kunnianhimo uudelleen eloon ja miesten raiskaamasankarihenki otti asuntonsa erään naisen rinnassa, kohottaakseen häntäkaikkien hänen kansalaistensa jaloimmaksi.
Niiden maiden joukkoon, jotka idässä olivat Rooman suojeluksenalaisina, kuului myöskin Armenia — maakunta, jonka asema olivaarallinen likisyytensä tähden Persiaan, missä kuningas Sapor uneksiKyroon vallan uudistamisesta. Kahdeksantoista maaherraa oli hän joAasiassa laskenut valtikkansa alle ja huudattanut kuninkaiksi,voidaksensa sanoa itsensä "kuninkaitten kuninkaaksi." Yhdeksästoistaoli Kosros, Armenian hallitsia. Sapor kaasi salamurhalla sankarin,jonka haarniskaa vastaan hän turhaan oli tylsyttänyt miekkansa, ja saisiten hänen maansa haltuunsa.
Sillä aikaa eli suojelusherra Rooma entiseen tapaansa täydessätouhussa, voiden tuskin enää kohottaa päätään, sitä vähemmin pitääsilmällä kauempana olevia jäseniään. Se heräsi vasta silloin, kun seoli käden kadottanut.
Kostaaksensa Armenian kukistamisen kokosi keisari Valerianuslegionejansa ja meni Eufrat-virran yli, mutta pian näki hän kuningasSaporin ratsurijoukkoja edessänsä ja kohta myös takanaan. Turha oliitse epätoivonkin urhoollisuus. Kaikkialta päin ympäröitynä luovuttiroomalainen sotajoukko aseensa ja antoi keisarinsa raakalaistenhallitsialle. Mielipaha, jonka tämä häpeä Valerianuksessa herätti, saiaikaan hänen kuolemansa. Ylimielinen voittaja antoi täyttää kuolleenkeisarin ruumiin, ja vuosisatoja seisoi se auringon temppelissäkauhistuttavana voitonmerkkinä, keisarillinen viitta olkapäillään jaorjan kahleet kaulan ympärillä — katkera, raaka iva maailmanmahtavimmasta ja ylpeimmästä.
Kolme valtakuntaa oli jo tämä elävä rutto, tämä kuoleman enkeli ihmisenmuodossa hävittänyt, ja pelvolla odottivat jo lähellä olevat maatvuoroansa, kun eräänä päivänä sanansaattaja saapui Palmyrasta ja astuikuningas Saporin eteen, muassansa kirje, jonka kunnioitusta osoittava,mutta samalla miehuullinen sisällys herätti hirmuvaltiaan vihaa.
Kirjeen oli kirjoittanut Odenatus, Palmyran kansalainen, jokahyvitelläkseen valloittajaa lähetti hänelle kaksisataa aarteillalastattua kameelia — lahjan semmoisen, jonkakaltais