Produced by Juha Kiuru
Salaseuralaiset
Kirj.
Conan Doyle
Suom. Timo Tuura
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1915.
1. Mies. 2. Päämestari. 3. Osasto 341, Vermissa. 4. Kauhun Laakso. 5. Synkin hetki. 6. Vaara. 7. Birdy Edwardsin sadin.
Mies.
Oli helmikuun neljäs päivä vuonna 1875. Talvi oli ollut ankaraja lunta oli syvälti Gilmerton-vuorten rotkoissa. Höyryaura olikuitenkin pitänyt rautatien lumesta vapaana ja iltajuna, jokayhdistää laajat kivihiilenkaivuuta ja rautateollisuutta harjoittavatuutisasutukset, kulki hitaasti huohottaen jyrkkää mäkeä, joka vieStagvillesta tasangolla Vermissaan, keskuskuntaan Vermissa-laaksonperukassa. Tältä kohdalta rupeaa rata kulkemaan alaspäin BartoninRistitielle, Helmdalen ja Mertonin pelkkää maanviljelystäharjoittavaan piirikuntaan. Se oli yksiraiteinen rata, muttajokaisessa kaksilla kiskoilla varustetussa yhtymäkohdassa, ja niitäoli paljon, pitkä rivi hiilillä ja raudalla lastattuja tavaravaunujakertoi kätketystä rikkaudesta, joka oli tuonut raa'at asujamet jahyörivän elämän tähän Amerikan Yhdysvaltojen autioimpaan kolkkaan.
Hän oli verevä, keskikokoinen nuori mies, arvattavasti lähelläkolmeakymmentä. Hänellä on suuret, älykkäät, hyväntuuliset harmaatsilmät, jotka välähtivät tutkivasti silloin tällöin, kun hänsilmälasiensa läpi katsoi ihmisiä ympärillään. On helppoa nähdä,että hän on luonteeltaan seuraarakastava ja mahdollisesti suora,halukas olemaan hyvissä väleissä kaikkien kanssa. Kuka tahansasaattoi päästä hänen tuttavakseen, koska hän oli tavoiltaanseura-ihminen ja luonteeltaan avomielinen, nopsa lausumaansukkeluuksia ja hymyilemään. Ja kuitenkin henkilö, joka tutki häntätarkemmin, saattoi huomata hänen leukansa lujapiirteisyyden jajulman kovuuden suupielissä, joka ilmaisi että tässä miehessä olikätkettyjä syvyyksiä ja että tämä miellyttävä ruskeatukkainen nuoriirlantilainen luultavasti saattoi jättää hyvin hauskat tai hyvinikävät muistot seuraan, johon oli liittynyt.
Lausuttuaan koetteeksi pari huomautusta lähimmälle kaivostyömiehelleja saatuaan vain lyhyitä juroja vastauksia, matkustaja tyytyiepämieluisaan äänettömyyteen tuijottaen ulos akkunastayksitoikkoiseen maisemaan. Näköala ei ollut ilahuttava. Yltyvässähämärässä vilkkuivat sulatusuunien punaiset tulet mäkien rinteillä.Suuria kuona- ja tiilikasoja tuli näkyviin — kummallakin puolella janiiden yläpuolella kivihiilikaivosten korkeat aukot.
Nuori matkustaja katseli tätä kolkkoa seutua vastenmielisyyttä jamielenkiintoa ilmaisevin kasvoin, jotka osoittivat, että näky olihänelle outo. Vähän väliä hän otti taskustaan muistikirjan, johonkatsoi ja jonka reunoihin kirjoitti jotakin. Kerran hän otti vyöstäänesineen, jota tuskin olisi odottanut näkevänsä niin lempeännäköisenmiehen hallussa. Se oli revolveri suurinta kokoa. Kun hän käänsi senvinosti valoon päin, ilmaisi vaskisten patruunahylsyjen reunojenvälähdys, että siinä oli täydet panokset. Hän pani sen nopeastitakaisin salataskuunsa, mutta muuan työmies, joka oli istuutunutläheiselle penkille, oli jo ennättänyt sen huomata.
— Hoi, toveri! sanoi hän. Näytte olevan varustautunut ja valmis.
Nuori mies hymyili näyttäen olevan hämillään.
— Niin, sanoi hän; tarvitsemme niitä toisinaan siellä mistä tulen.
— Ja mistä tulette.
...