Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
Nykyajan romaani
Kirj.
Tekijän luvalla ["The Jungle"] suomentanut O.A. Joutsen
WSOY, Porvoo, 1906.
Lahden Kirjapaino- ja Sanomalehti-Osakeyhtiö.
Kello neljä iltapäivällä oli toimitus loppunut ja vaunut alkoivat ajaaesiin. Kaiken matkaa oli perässä seurannut suuri ihmisjoukko, jotaMarija Berczynskan eloisuus oli kiihottanut. Koko valmistelu lepäsiMarijan leveillä olkapäillä — hänen tehtävänsä oli valvoa, että kaikkikävi hyvin ja kotoisten tapojen mukaan; hän ryntäili edestakasin,sysäten jokaisen vastaansattuvan tieltään, huutaen ja riidellen kokopäivän mahtavalla äänellään, ja oli yleensä niin innokas valvoessaan,että muut pysyisivät tyyninä ja säädyllisinä, että hän vallan unohtioman itsensä: Hän lähti kirkosta kaikkein viimeisenä, ja tahtoen ollakaikkein ensimmäisenä häätalossa oli hän käskenyt ajurin kiiruhtamaanniin pian kuin mahdollista. Ajurilla näytti kuitenkin olevan omatarvelunsa asiasta, ja silloin Marija raivostui, avasi vaunun akkunan,pisti ulos päänsä ja puolen yläruumistaan ja selitti miehellemielipiteensä hänen käytöksestään, ensin litvankielellä, jota tämä eiymmärtänyt, ja sitte puolankielellä, jota mies ymmärsi. Ylhäiselläasemallaan istuen ajuri arveli asian paremmin ymmärtävänsä ja antautuiväittelyyn ajettavansa kanssa, ja seuraukseksi oli tullut ylen kiivastorailu, joka kesti koko matkan Ashland Avenueta ajettaessa jahoukutteli aina joka kadunkulmauksessa uuden parven katupoikia yhtymäänsiihen saattueeseen, joka jo juosten seurasi vaunua.
Tämä oli onneton seikka, sillä paljon väkeä oli jo kokoutunuthäähuoneen ulkopuolelle. Soitto oli jo alkanut, ja kauvas kuultiinyhden sellon yksitoikkoinen "brum, brum" ja kahden viulun surkeavikinä. Heti kun oli huomannut kansanpaljouden, Marija äkisti keskeyttikyselynsä ajurin esivanhemmista sekä hypähti alas ajopeleistä jaraivasi itselleen tien hääsaliin. Sinne onnellisesti päästyään hänkääntyi ympäri ja rupesi tyrkkimään väkeä vastapäiseen suuntaan, kokoajan huutaen "Eik! Eik! Uzdaryk-duris! (Tule! Tule! Avaa ovet!)"tavalla ja äänensävyllä sellaisella, että orkesterin hälinä siihenverrattuna tuntui keijukaisten soitolta.
"Z. Graiczunas, Pasilinksminimams darzas. Vynas. Sznapsas. Iloistenpuutarha. Viinejä ja liköörejä. Yleinen päävarasto" — oli luettavanakyltillä, joka riippui huoneuston ulkopuolella. Lukijaa, jokaarvattavasti ei ymmärrä litvankieltä, ilahuttanee saada tietää, ettäkysymyksenalainen paikka oli erään krouvin perähuone siinä Chikagonosassa, joka paraiten tunnetaan nimellä "teurastamoiden takalisto".Niin on todella asianlaita; mutta, kuinka epätäydelliseltä, jopasuorastaan alentavalta tämän nimen täytyi tuntua jokaisesta, ken tiesiettä tässä paikassa ja tällä hetkellä muuan Jumalan hienoimpia luomia,pieni Ona Lukoszaite vietti elämänsä tärkeintä tapausta, nimittäinhäitään!
Hän seisoi ovella serkkunsa Marijan turvissa, vallan hengästyneenäponnisteluistaan päästä joukon lävitse ja näyttäen tuskaiselta kaikessaonnellisuudessaan. Hänen silmissään oli ihmettelevä ilme, suupielensävärähtelivät ja hänen muuten kalpeilla pikku kasvoillaan hohti nytpunerrus. Hän oli puettu yksinkertaiseen valkoseen musliinihameeseen,ja samanvärinen ohut huntu peitti hänen päänsä. Huntuun oli kudottuviisi ruusua keltasesta silkkipaperista ja yksitoista vihreääruusunlehteä. Käsissä hänellä oli uudet valkoset pumulihansikkaat, jahänen seisoessaan siinä pelokkaasti silmäillessä ympärill