Produced by Tapio Riikonen
Erään koiran elämä ja seikkailut
Kirj.
Suomentanut Aune Tolvanen
Otava, Helsinki, 1922.
Jo hyvin varhain alkoi opetettujen eläinten katseleminen tuntua minustavastenmieliseltä. Siihen oli kenties syynä synnynnäinen, sammumatonuteliaisuuteni. Se pilasi minulta senlaatuiset huvitukset, sillä minuahalutti nähdä näyttämön taakse päästäkseni selville siitä, mitensellaiset esitykset olivat mahdollisia. Ja se, minkä havaitsin olevanreippaan ja onnistuneen näytännön edellytyksenä, ei ollut kaunista.Tapasin julmuuksia niin hirvittävän määrän, ettei varmaankaan oleketään täysijärkistä ihmistä, joka ne kerran keksittyään voisi enääkoskaan nautinnolla katsella opetettujen eläinten esityksiä.
En ole hentomielinen houkka. Arvostelijat ja hentomieliset kaunosielutpitävät minua päinvastoin oikeana hirviönä, joka hekumoi veressä jajulmuuksissa. Kajoamatta tässä sen enempää maineeseeni — olkoonkullakin siitä oma mielipiteensä — tahdon vain huomauttaa, että olenkäynyt kovan elämänkoulun ja nähnyt enemmän petomaisuutta ja julmuuttakuin ihmiset yleensä: laivankanssista ja vankilasta, köyhäinkorttelistaja erämaasta, mestaushuoneesta ja sairaalasta taistelutantereelle jakenttäsairaalaan asti. Olen nähnyt ihmisiä silvottavan ja rääkättävänkuoliaaksi. Olen nähnyt tylsämielisten joutuvan hirteen, kun heillä eiollut rahaa, millä maksaa asianajajalle. Olen nähnyt voimakkaittenmiesten murtuvan sielultaan ja ruumiiltaan ja toisten tulevanparantumattomiksi, hurjiksi mielipuoliksi kovasta kohtelusta. Olennähnyt vanhojen ja nuorten — vieläpä pienten lastenkin — kuolevannälkään. Olen nähnyt miehiä ja naisia piestävän ruoskilla, patukoillaja nyrkeillä, ja olen nähnyt sarvikuononnahkaisten piiskansiimojenkiertyvän mustien poikien vartalon ympäri, niin että ne joka lyönnilläsilpaisivat nahan irti ympäri ruumiin. Mutta kuitenkaan ei ihmistenjulmuus ole minua koskaan niin kauhistanut ja järkyttänyt kuinnähdessäni opetettujen eläinten esiintyvän näyttämöllä ja yleisönnauravan ja taputtavan käsiään.
Lujahermoinen ihminen voi mahdollisesti sietää paljonkin tiedotonta jatahatonta julmuutta ja kidutushalua, johon ajattelemattomuus taityhmyys on syynä. Minulla on lujat hermot. Mutta se kylmäverinen,täysin tietoinen ja tahallinen julmuus ja kiduttamishalu, johon ainakinyhdeksänkymmentäyhdeksän sadasosaa kesytettyjen eläinten näytännöistäperustuu, herättää minussa kuvaamatonta inhoa ja kauhistusta. Taiteeksikehitetty julmuus on saavuttanut korkeimman kukoistuksensa kesytettyjeneläinten maailmassa.
Vaikka minulla oli lujat hermot ja olin tottunut kieltäymyksiin,julmuuteen ja raakuuteen, huomasin vanhemmaksi tultuani, ettävaistomaisesti pakenin eläinnäytäntöjen kauhuja ja nousin paikaltani jalähdin teatterista heti, kun sellaisen esityksen piti alkaa. Sanon"vaistomaisesti". Tarkoitan sillä, etten silloin vielä tullutajatelleeksi, että juuri sillä menettelytavalla voitaisiin antaakuolinisku näille eläinnäytännöille. Minä pelastin vain itsenituskallisesta näystä.
Mutta ajan oloon olen sen verran oppinut tuntemaan ihmisluonnetta, ettäymmärrän, ettei kukaan täysijärkinen ihminen voisi sietää sellaisiaesityksiä, jos hän tietäisi, mikä ääretön julmuus on tehnyt nemahdollisiksi.
Olen siis kyllin rohkea esittääkseni nyt tässä kolme ehdotusta:
Ensiksikin tulisi kaikkien ihmisten ottaa selkoa siitä, mitä julmuuksiaeläinten on aina kestettävä, ennenkuin ne sa