Kirj.
Jack London
Suomentanut
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Suomi,1927.
— Niin, olen kyllä pannut merkille, että sinä et ole järin kärkkäästiponnistellut avioliittoon päästäksesi — toisti Shorty jatkoksikeskusteluun, joka parisen minuuttia aikaisemmin oli katkennut.
Kit ei vastannut. Hän istui makuusäkin reunalla tulen ääressä ja tutkilumeen kellistämänsä vetokoiran käpäliä tämän murahteluista huolimatta.Shorty käänteli kepin päässä höyryävää mokkasiinia ja tarkastelisamalla terävästi toverinsa kasvoja.
— Silmäileppä revontulia! — hän jatkoi. — Kevytmielisen näköisiä, eikötotta? Ihanhan ne muistuttavat noita oikullisia naisia, jotka tanssivatheilutellen hameitaan. Kaikki parhaatkin naiset ovat kevytmielisiä,elleivät satu olemaan tyhmiä. Ja kaikki ne ovat kissojen tapaisianiin isot kuin pienet, herttaiset ja ei herttaiset. Ne ovat kuinkiljuvat jalopeurat ja hyeenat, niin, jumala paratkoon, sitä ne ovatvainotessaan miestä, jota mielivät. —
Shortyn yksinpuhelu jäi vastausta vaille. Kit läimäytti kädelläänkoiraa, kun se tapaili häntä purra ja tarkasteli edelleen senvereslihalle vioittuneita käpäliä.
— Hm! — hymähti Shorty. — Kenties ajattelet, että minä en olisi päässytnaimisiin, vaikka itse olisin halunnutkin? Luultavasti sinä et usko,että minä olisin saattanut joutua naimisiin, ellen olisi lähtenytkarkuun? Kuulehan, Storm, huvittaako sinua kuulla, mikä minut pelasti?Niin, siitä saan kiittää hyviä keuhkojani. Minä kiisin kuin salama!Tahtoisinpa nähdä sen hamehelman, joka kykenisi saamaan keuhkonisalpautumaan. —
Kit päästi koiran jalan irti ja kääntyi hänkin huolehtimaan keppienpäissä höyryävistä mokkasiineistaan. — Olemme pakoitetut huomispäivänviipymään täällä suutaroimassa mokkasiinejamme — hän sanoi. — Jäätynythangen pinta kuluttaa anturoita ihan tavattomasti. —
— Eiköhän olisi parasta jatkaa matkaa — ehdotti Shorty. — Meillä ei oleriittävästi muonaa paluumatkaa varten ja meidän on helkkarin kiiruustisaatava käsiimme joko peuroja tai valkeita intiaaneja tai muutoinolemme pakoitetut pistämään poskeemme koiramme koipineen päivineen.Mutta tahtoisinpa kysyä, onko kukaan koskaan nähnyt valkoisiaintiaaneja? Varmasti mielikuvitusta koko juttu? Mitenkä intiaani voisiolla valkoinen? Se on yhtä luonnonvastaista kuin että olisi olemassavalkoisia neekereitä. Storm, kyllä meidän on jatkettava matkantekoahuomenna. Nämä seudut vaikuttavat täysin kuolleilta — ainakin mitäriistaan tulee. Kokonaiseen viikkoon me emme ole osuneet edes jäniksenjäljille, senhän hyvin tiedät. Ja meidän on kiirehdittävä pakoon täältäkorvesta runsasriistaisimmille seuduille. —
— Matkanteko sujuu paljon joutuisammin, kun kaikki olemme saaneetpäivän verran lepuuttaa jalkojamme ja uusia mokkasiinimme — neuvoi Kit.— Ja jos sattunet jollekin ylevämmälle paikalle, niin luo yleissilmäysjoka suunnalle. Todennäköisesti me tulemme tasankoseuduille minähetkenä tahansa. Siihenhän La Perle meitä myös kehoitti. —
— Hm! Omista kertomuksistaan päättäen La Perle samoili näillä seuduinkymmenisen vuotta sitten ja hän ei voi muistaa mitä hän silloin näki,koska hän oli ollut niin hirveän nälkiintynyt. Hänhän mainitsi vuorenhuipulla liehuvan isoja lippuja! Yksistään se osoittaa, ettei hän olluttäysin selvä päästään. Ja hän sanoi myös, ettei hän ollut tavannutmitään valkoisia intiaaneja — ne olivat Antonin keksintöä. Ja tämäAnton siirtyi muille paremmille maille jo parisen vuotta enne