Produced by Juha Kiuru
Kertomus Korsikan oloista 1810-luvulta
Kirj.
Ranskasta suom. Kasimir Leino
Suomalainen Kustannusosakeyhtiö Kansa,
Helsinki, 1907.
Kirjapaino-osakeyhtiö Sana.
Se voimakas kirjallinen liike, joka 1820-luvun alulla syntyiRanskassa ja kirjallisuushistoriassa tunnetaan romanttisen koulunnimellä, loi useita tuoreita ja elinvoimaisia kiljailijakykyjä,joiden luomat ja nimet ovat ainaiseksi jälkimaailman muistoonjääneet. Tämän romanttisen koulun päävaatimukset tarkoittivatvapautumista vanhoista klassillisista taidemuodoista ja uudensuunnan luomista, joka enemmän ottaisi huomioon paikallisvärityksen,kansan olot ja tavat, tekisi kuvattavien henkilöiden puhekielennäiden yhteiskunnallista asemaa ja sivistyskantaa vastaavaksi j.n.e.Vanhoillisten klassikkojen ja nuorten uudistusharrastajain välilläalkoi ankara taistelu, jota kesti vuosikymmeniä.
Toisella puolen entisyyden yksipuolisia ihailijoita, joidenjäljittelevät luomat todistivat heidän kyvyttömyyttänsä jaalinomaista ihailua n.k. suuren vuosisadan klassikkoja kohtaan.Toisella puolen joukko nuoria, innokkaita runoilijoita, jotka —jättämällä vanhat omaan arvoonsa — opettivat yleisölle, että uudetajat tuovat uusia taidetarpeita, uudet tarpeet uusia taidemuotoja jaettä uuden vuosisadan ei tarvinnut jäädä entisen kai'uksi, vaan olisille annettava oma, erityinen kirjallistaiteellinen leimansa.
Tämän nuoren, elinvoimaisen koulun varsinaisena johtajana mainitaantavallisesti sen taisteluhaluisin ja tuotteliain runoilija VictorHugo. Historiallisen näytelmärunouden alalla voidaankin Hugota pitääuudistuksen lahjakkaimpana toteuttajana niiden kirjallistaiteellistenvaatimusten perustuksella, jotka ylempänä olemme maininneet,vaikka hän, luonteeltansa intohimoinen kun oli, usein tekeekinitsensä syypääksi liioitteluihin. Romanttisen koulun voittoisanlipun alle joutui sellaisiakin eteviä kykyjä jotka eivät voineetyhtyä Hugon innoittelevaa, sanarunsasta ja deklamoivaa runomuotoaihailemaan, mutta harrastivat niitä terveellisiä, realistisiavaatimuksia, jotka tähtäsivät paikallisvärityksen, kansantapojen,henkilöiden suhteellisen puhekielen y.m.s. uudistusten juurruttamistaranskalaiseen kirjallisuuteen. Mutta jos nämä vaatimukset, joidentoteuttaminen loi perustuksen koko nykyiselle realistiselleelämänkuvaukselle, olivat tärkeitä kertomarunouden alalla, eivät nesuinkaan olleet vähempiarvoisia nykyaikaiselle draamallekaan.
Tämänkin alan tienviittoja ja uusaikaisen, paikallisväritystäja todellisempaa luonnekuvausta tähtäävän draamallisen muodonensimmäinen käyttäjä oli Prosper Mérimée, joka sitäpaitse onranskalaisen novellin varsinainen luoja ja vielä nytkin senvoittamaton mestari. Tämän sijan myöntävät hänelle nimittäin kaikkiranskalaisen kirjallisuuden tuntijat ja kirjallisuushistorioitsijat.
Kaikissa novelleissansa ilmenee Mérimée lyhyen kuvauksen mestarinaja ihmisellisten intohimojen etevimpänä kuvaajana pysyen ainaobjektiivisena ja korkealla, esityksen yläpuolella, seisovanataiteilijana. "Hänen novellinsa ovat mestariteoksia", sanoo esim.Edv. Engel Ranskan kirjallisuuden historiassansa; "onton paatoksenja liiallisen sanatulvan vihollisena, aiheiden keksinnässä rohkeanaja henkilöiden sielutieteellisessä kehityksessä syvällisenätaiteilijana kuuluu Mérimée niihin realisteihin, jotka eivät näetehtäväänsä rumuuden tosiperäisessä kuvaamisessa, vaan antavat ainahienon, kaunotieteellisen tunteen johtaa itseänsä aih