Kirj.
Rafael Sabatini
Englanninkielestä ["St. Martin's Summer"] suomentanut
Alpo Kupiainen
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1923.
Käskynhaltija
Lähetti
Leskimarkiisittaren myöntyväisyys
Condillacin linna
Garnache menettää malttinsa 44
Garnache säilyttää malttinsa
Ansa viritetään
Ansa laukeaa
Rekryytti
Valérien vartija
Omantunnon asia
Pikalähetti
Florimondin kirje
Neuvottelu
Yllätys
Garnache lähtee Condillacista
Vallihaudassa
Florimond de Condillac
Haamu astiakaapissa
Kirkon velvollisuudet
Garnache tuomarina
Martin päivän aatto
Käskynhaltija
Hänen majesteettinsa käskynhaltija Dauphinén maakunnassa kreivi de
Tressan istui mukavasti, purppuranpunainen nuttu täysin avoinna.
Hänen tekotukkansa — jota hän käytti pakosta eikä muodin vuoksi —virui pöydällä tomuisten paperien seassa. Hänen pienellä lihavallanenällään, jonka nipukka oli punainen ja pyöreä kuin kirsikka, olivatsarvisankaiset silmälasit. Hänen silmänsä olivat kiinni ja suu auki,ja joko suusta tai nenästä — tai kenties molemmista — kuului römeäkuorsaus, joka ilmaisi, että herra käskynhaltija ahersi uutterastikuninkaansa palveluksessa.
Taempana, vaatimattomamman pöydän ääressä kahden ikkunan välissäsuoritti kalpeakasvoinen, nukkavieruun takkiin puettu kirjurivähäpätöistä vuosipalkkaa vastaan velvollisuuksia, joista käskynhaltijanautti suhteettoman suuria tuloja.
Äkkiä häilähtivät hopeisilla liljankukilla koristetut raskaat sinisetsamettiverhot kahisten syrjään ja kreivi de Tressanin hovimestarimustassa puvussaan, jonka rintamuksella kelluivat hänen raskaatvirkaketjunsa, astui korskeasti huoneeseen.
Kirjuri laski kynän kädestään ja loi säikähtyneen katseen uinailevaanherraansa.
— Shh! hän kuiskasi totisena, — hiljaa, herra Anselme!
Anselme pysähtyi. Hän käsitti tilanteen vakavuuden. Hänen ryhtinsämenetti jonkin verran arvokkuuttaan, ja hänen kasvojensa ilme muuttui.Sitten hän sai takaisin osan äskeistä päättäväisyyttään.
— Hänet täytyy kuitenkin herättää, hän julisti matalalla äänellä ikäänkuin peläten tehdä sitä, minkä sanoi välttämättömäksi.
Kohtalo tuli hänen avukseen. Jossakin lähettyvillä pamahti ovi kuintykinlaukaus. Hiki kihosi kirjurin otsalle. Hän vaipui rennostitaaksepäin tuolillaan, uskoen joutuneensa perikatoon. Anselme säpsähtija puraisi etusormeaan äänetöntä kirousta kuvaavalla tavalla.
Käskynhaltija liikahti. Hänen kuorsauksensa kärjistyi äkilliseksi,tukehtuneeksi röhinäksi ja katkesi siihen. Hänen luomensa avautuivatverkalleen kuin pöllön, paljastaen vaaleansiniset silmät, jotka ensiksikiintyivät kattoon ja sitten Anselmeen. Samassa hän suoristautuipuhkuen ja rypistellen otsaansa ja penkoen käsillään papereita.
— Tuhat tulimmaista! Miksi minua häiritään Anselme! hän mutisivaikerrellen, vielä puolinukuksissa. — Mitä hittoa te haluatte? Etteköollenkaan ajattele kuninkaan asioita? Babylas, hän kääntyi kirjuriinsa,— enkö sanonut teille, että minulla on paljon työtä ja että minua eisaanut häiritä?
Tällä miehellä, joka ei tehnyt mitään, oli suurena turhamaisuutenatekeytyä Ranskan ahkerimmaksi ahertajaksi, eikä mikään yleisö — eivätedes hänen omat palvelijansa — ollut hänelle liian alhaisia hänen