E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Jack London
Suom. Toivo Wallenius
WSOY, Porvoo, 1915.
I. Sisarukset.
II. Drakoniset parannukset.
III. Tiili-Simson.
IV. Voittajallakin on voittajansa.
V. Jälleen kotosalla.
VI. Tutkintopäivä.
VII. Isä ja poika.
VIII. Friskon poika.
IX. Ensi matka.
X. Rantarosvojen parissa.
XI. Kapteeni ja miehistö.
XII. Joe yrittää karata.
XIII. Ystävykset.
XIV. Osterisärkkäin äärillä.
XV. Myrskyn temmellyksessä.
XVI. Friskon pojan aatteet.
XVII. Friskon pojan tarina.
XVIII. Uusia velvollisuuksia.
XIX. Pakosuunnitelma.
XX. Vaaran hetkenä.
XXI. Joe isänsä luona.
I luku:
Sisarukset.
Ensinnä he juoksivat valkoisen rantahietikon poikki hyrskyjenkohistessa takana, ja maantielle ennätettyään he heittäytyivätpolkupyöräinsä selkään ja kiitivät vihannoivan puiston halki. Heitä olikaikkiaan kolme, kolme poikaa yllään kirjavat rapikkomekot, ja heporhalsivat pitkin polkupyörätietä oikein henkensä uhalla, kutenkirjavamekkoisten poikain on tapana. Kenties he ajoivat nopeammin kuinlait ja asetukset sallivat? Ainakin olivat puistonvartijat sitä mieltä;mutta he eivät olleet aivan varmoja asiasta, vaan tyytyivät vainvarottamaan, kun pojat suhahtivat ohitse. Nämä noudattivatkin hetihuomautusta, mutta jo seuraavassa polvekkeessa se unohtui heiltä, mikämuuten on myöskin kuvaavaa koreamekkoisille poikasille.
Golden Gate [Golden Gate, noin 1,5 km pituinen ja 6,5 kmlevyinen salmi, yhdistää San Franciskon lahden kaupunginpohjoispuolella mereen. Suom. huom.] puiston halki he ajoivat edelleenSan Franciskoon ja viilettivät pitkiä myötämäkiä niin hurjallavauhdilla, että jalkamiehet pysähtyivät levottomina heidän jälkeensätuijottamaan. Sitten heidän koreiden mekkojensa näki vilahtelevankaupungin kaduilla. Pojat tekivät alinomaa mutkia välttääkseen suuriamäkiä; mutta milloin mäkeä ei käynyt karttaminen, silloin polkimetpantiin vinhasti pyörimään, jotta nähtäisiin, kuka ensimmäisenähuipulle ehtisi.
Sitä poikaa, joka tavallisesti saapui ensinnä ja johti kilpa-ajoa,toverit nimittivät Joeksi. Tässä leikissä oli "seurattava Jussia", ja"Jussina" oli juuri Joe, joukon karskein ja reippain poika. Mutta kuntoverukset ajoivat läntisen kaupunginosan halki, sivuuttaen suuria jaupeita loistopalatseja, ei hän enää nauranutkaan yhtä äänekkäästi eikäniin useinkaan kuin ennen, vaan hiljensi huomaamatta vauhtiaan, kunnesjoutui takapäähän. Laguna- ja Valleja-katujen risteyksessä toveritkääntyivät oikealle.
— Näkemiin, Fred! hän huusi vasemmalle poiketen. — Heipä hei,
Charley!
— Tulethan sitten illalla? huusivat toiset vastaukseksi.
— En tule — en minä voi tulla tällä kertaa, hän vastasi.
— Mitä turhia — tule pois! pyysivät toverit.
— En tule, minun täytyy päntätä illalla — hei vain!
Hän näytti vakavalta ja hiukan alakuloiseltakin jatkaessaan yksinmatkaansa. Sitten hän alkoi päättäväisesti viheltää; mutta vihellysvaimentui melkoisesti, kävi lopulta peräti heikoksi ja laimeaksi jahupeni viimein kokonaan, kun hän suuntasi pyöränsä suurenkaksikerroksisen kartanon ajotielle.
— Kas vain, Joe!
Hän epäröi hieman kirjastohuoneen ovel