Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Maurice Maeterlinck
Tekijän luvalla alkuperäisen 88. painoksesta suomentanut
Alkuteoksen nimi: Le Trésor des Humbles
WSOY, Porvoo, 1921.
I. Hiljaisuus, vaitiolo.
II. Sielun herääminen.
III. Tietäjät.
IV. Salainen siveyssääntö.
V. Naisista.
VI. Mainio Ruysbroek.
VII. Emerson.
VIII. Novalis.
IX. Jokapäiväisyyden tragiikka.
X. Tähti.
XI. Näkymätön hyvyys.
XII. Syvä elämä.
XIII. Sisäinen kauneus.
"Silence and Secrecy!" — hiljaisuus ja salaisuus — huudahtaa Carlyle.— Niille pitäisi pystyttää alttari, jonka ääressä kaikki voisivatkumartaen rukoilla — jos meidän päivinämme vielä alttareitapystytettäisiin. Hiljaisuus on se alkutila, jossa kaikki suuretseikat ensin kehkeytyvät, tullakseen sitten täysivalmiissamajesteetillisuudessaan esiin maailman valkeuteen, sitä hallitsemaan javallitsemaan. Ei yksin Vilhelm vaitelias, vaan kaikki merkkimiehet,joihin olen tutustunut, muutkin kuin valtiomiehet ja joukkojenjohtajat; kaikki he ovat pidättyneet ennakolta juttelemasta aikeistaanja teoksistaan. Ja sinä, jolla on vain jokapäiväisiä pikkuharrastuksia,koetappas pitää kielesi kurissa yhden päivän ajan; saat nähdä, kuinkapaljon sinun aikeesi ja tehtäväsi jo sinä aikana selvenevät jakirkastuvat. Sinusta ihan tuntuu, kuin olisivat jotkut hiljaiset hengetsiivonneet pois sielustasi suuret määrät katkonaista ja turhanaikaistatuon yhden päivän kuluessa, jolloin suljit sielusi ulkonaisen maailmanmelulta. Ranskalainen sanoo, että puhuminen on yksi tapa peitelläajatuksia. Mutta ei siinä kyllin: paljoa useammin puhumisellasuorastaan tukahutetaan ja kytketään ajatukset, niin ettei niissä enääolekaan mitään peittelemistä. Puhuminen voi sekin kyllä olla suurta,mutta se ei ole suurinta. Sananlasku sanoo: Puhuminen on hopeaa, muttavaiti-olo kultaa; eli selvemmin sanoen: puhuminen on ajallisuutta,vaikeneminen ikuisuutta.
"Mehiläiset toimivat ainoastaan pimeässä, ajatus toimii ainoastaanhiljaisuudessa ja hyve ainoastaan salaisuudessa…"
Ei pidä luullakaan, että puhumisen välityksellä milloinkaan syntyisitodellista yhteyttä kahden olennon välille. Huulet ja kieli voivatesitellä sielun asioita vain samaan tapaan, kuin esimerkiksi jokinjärjestysnumero voi esitellä jotain suuren taiteilijan maalausta. Muttaniinpian kun meillä tosiaan on jotain sanomista toisillemme, onmeidän pakko turvautua vaitioloon. Ja jollemme tällöin taivuhiljaisuuden, vaitiolon näkymättömiin ja pakottaviin käskyihin, niinteemme ikuisen vahingon, jota eivät ihmisviisauden suurimmat aarteetvoi korvata: olemme päästäneet ohitse sellaisen tilaisuuden, jonaolisimme saaneet tajuta toista sielua ja jona oma sielumme olisihetkisen saanut tuta omaa olemassaoloaan. Ja voi hyvin sattua, etteituollaista tilaisuutta enää tule toista kertaa sille, joka sen kerranpäästi menemään.
Ihminen puhelee vain niinä hetkinä, joina hän ei elä; kun hän ei tahdoolla missään yhteydessä lähimäisensä kanssa; kun hän tuntee olevansaetäällä todellisuudesta. Heti kun ryhdymme puhumaan, me samassahämärästi aavistamme, kuinka jossain joitakin jumaluuden ovia meiltäsulkeutui. Me olemmekin tavallisesti hyvin tarkkoja vaitiolostamme,eikä varomattominkaan meistä vaikene kenen seu