Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen

TOTEUTUNEITA UNELMIA

Neljä kertomusta

Kirj.

AUGUST STRINDBERG

Suomentanut ["Utopier i verkligheten"]

Yrjö Sirola

Helsingissä,Yrjö Weilin, kustantaja,1907.

SISÄLLYS:

 August Strindberg
 Tekijän esipuhe
 Omantunnonvaivoja
 Maanpaossa
 Uutistalo
 Pilvien yllä

AUGUST STRINDBERG.

"Oli kerran kuningas, joka vuoroon voittaen, vuoroon tappioitakärsien, mutta aina kunnialla hallitsi runovaltakuntaansa. Hänelläoli linnoja, palatseja ja kirkkoja, katuvieriä ja kevätvihreitäniittyjä; hänellä oli prinsessa yhtä lumoava kuin ilkeä, viisaitafilosoofeja, röyhkeitä narreja ja metelöiviä kansanjoukkoja, sanallasanoen kaikkea, mitä hyvin järjestettyyn runoiluvaltakuntaankuuluu, kun hän äkkiä eräänä juhlailtana jätti kaikki alttiiksi,vaeltavana opiskelijana lähteäkseen hakemaan viisasten kiveä.Turhaan lähetettiin harmaapartaisia lähettiläitä siihen hämäräänlukukammioon, jossa hän unohti vuosien vierinän Paracelsuksensulatinten ja sekotuspullojen keskellä. 'Herra', sanoivat nuo,'palaja kotiin. Valtakuntasi odottaa. Kunniaportti on pystytetty.Suihkukaivoista virtaa viiniä. Narri on saanut uuden helakankaistan mekkoonsa ja prinsessa seisoo auringonruusu kädessääntorninakkunassa odottamassa'. Mutta alkemisti ei heitä kuullut.Sekotukset ja sulatukset täyttivät hänen ajatuksensa. Siellä kotonarunovaltakunnassa kasvoi ruoho käytävät umpeen. Valot sammuivat.Prinsessa kävi niin ryppyiseksi, että ilkeys jo kaukaa paistoi hänenkasvoistaan. Maa meni rappiolle. Entäpä viisasten kivi? Kuka on senlöytänyt?"

Näin kuvailee Oscar Levertin nykyaikaisen Ruotsin merkittävimmänkirjailijan luonnetta, August Strindbergin, joka yli kolmenvuosikymmenen kuluessa on pakottanut — ei vain kotimaansavaan — koko sivistyneen Europan mielenkiinnolla seuraamaanvaihtelevaa kehitystään. Ja vaihteleva se on totisesti ollut. Hänalkoi "palvelijanaisen poikana", yritti, ylioppilaana, kokeilinäyttelijänä, oli opettajana, sanomalehtimiehenä, kirjastoapulaisenaja kirjallisena köyhimyksenä, saavutti menestyksen — ja ankariavastaväitteitä — repivänä realistina, tuli kuuluksi naisvihaajana,historiallisena kirjailijana, jopa runoilijanakin ja draamainsepittäjänä, kunnes äkkiä jätti kaikki, kemistinä tutkiakseenalkuaineitten salaisuuksia, päätyen lopuksi uskonnosta hakemaanlepoa harhailevalle hengelleen. Tuskaisella kiihkolla on hänkaikesta hakenut uusia elämänarvoja sekä tällöin tunteellisena javaikutuksille herkkänä joutunut yhä uusien virtausten pyörteisiin;rehellisenä on hän aina arvelematta alaa vaihtanut, kun ei löytänytmitä haki, alati saavutuksiinsa tyytymättömänä ja pitäen kiinipersonallisuutensa oikeudesta. Kaikki on hän kieltänyt, kaikki onhän uskonut. Ja yhtä rehellinen kuin oli hänen taivaita vastaanjyrisevä uhmansa ja intohimoinen taisteluintonsa kaikkia kaiteitaja raja-aitoja vastaan, yhtä vilpitön oli hänen katumuksensa japarannuksensa. Sama mies, joka hurjalla raivolla iski pirstaleiksikaikki, mitä isät olivat pyhänä pitäneet, sama mies voi seuraavanahetkenä täynnä hartautta istua vanhain opettajain jalkainjuuressa; röyhkeä herjaaja löydetäänkin äkkiä sepittelemässähartauskirjoja, kaikki asiat parhain päin kääntäen. Mutta joskinon syytä Georg Brandeksella huomauttaa tämän johdosta, ettäkirjailija kansanopettajana on sentään velvollinen kypsyttämäänajatuksiaan, niin ettei huomenna jo palvele sitä, minkä tänään oniskenyt kappaleiksi, niin e

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!