Pila yhdessä näytöksessä
Kirj.
Suomentanut
R. W. S. [Reino Silvanto]
Näytelmäkirjasto 46
Helsingissä,Yrjö Weilin,1908
HELENA PAPPINEN, tilanomistajatar, nuorenpuoleinen leskirouva,
jolla on kuoppaset poskissa.
YRJÖ RAUHALA, keski-ikäinen tilanhaltija.
LUUKKAS, rva Pappisen palvelija.
Näyttämö:
Vierashuone leskirouva Pappisen maatilalla. Perällä ja vasemmalla ovi.Oikealla ikkuna, jonka edessä on pöytä tuolineen. Vasemmalla etualallasohva, pöytä, tuoleja ja perällä naisten kirjoituspöytä peilineen.
Rva Pappinen (surupuvussa, istuu sohvalla katsellen hartaastivalokuvaa) ja Luukkas.
LUUKKAS. Tuo ei ole oikein, hyvä rouva… Te vaan saatatte itsenneturmioon. Sisäkkö ja kyökkipiika lähtivät marjoja poimimaan. Kaikki,joilla henki on, iloitsevat olemassa olostaan, vieläpä kissakinymmärtäen mikä on hauskaa, hiipii pihalla lintuja vaanien, Muttate istutte vaan päiväkaudet kamarissanne aivan kuin luostarissaajattelematta ensinkään huvituksia. Niin, todellakin! Kun tarkemminmuistelen, niin on siitä jo kokonainen vuosi kulunut, kun rouvaviimeksi kävi kylässä.
PAPPINEN. Enkä minä milloinkaan enää mene… Ja miksen? Siksi, ettäelämäni on jo loppuun kulunut. Miesvainajani makaa haudassa ja minäolen myöskin hautautunut neljän seinän sisään. Me olemme molemmatkuolleet!
LUUKKAS. Siinä se nyt on! Tuota ei todellakaan kannattaisi kuunnella.Niin, miesvainajanne makaa haudassa, mutta se oli Jumalan tahto,levätköön hän rauhassa. . Koska rouva nyt on surrut häntä aikansa,niin siinä kyllin, sillä liika on aina liikaa. Eihän koko ikäänsä voiitkeä ja käydä surupuvussa. Kuoli minunkin akkani kerran. Minä surin,itkin kuukauden päivät ja siinä kylliksi. Sitä pitempiin ruikutuksiinei akkani olisi maksanut vaivaa. (Huokaa) Te olette unohtanut kaikkinaapurinne, hyvä rouva. Ette mene minnekään, ettekä ota vieraitavastaan. Pyydän anteeksi, kun sanon, että me elämme kuin hämähäkitnäkemättä armaan päivän kirkasta valoa. Minun kestipukunikin ovathiiret syöneet aivan rikki. Ja toista olisi, jollei löytyisi kunnonihmisiä, vaan kun koko seutu on täynnä herttaista herrasväkeä. Nykyäänmajailee Nuottalahdella rykmentti, jonka upserit ovat niin koreita,että silmää häikäsec. Ja leirissä on joka perjantai-ilta tanssiaisetja joka päivä soittaa sotilassoittokunta. Oi, rouva-kulta! Niin nuorija kaunis, maitoinen ja vertevä kun vielä olette, tulisi vain nauttiaelämästä… Kauneutta ei ole koko ijäksi suotu! Kun vuosikymmen onvielä vierähtänyt, niin tekee jo mielenne kuoputella riikinkanasenaupseri-herroja lumotaksenne, vaan silloin se on jo oleva myöhäistä.
PAPPINEN (Päättävästi). Minä pyydän vielä kerran, ettet milloinkaanenää puhuisi tästä! Sinä tiedät, että mieheni kuoltua minun elämänimenetti kaiken arvonsa. Sinusta näyttää kuin minä vielä eläisin, muttase ainoastaan näyttää siltä. Minä olen tehnyt pyhän lupauksen, ettenenää eläessäni jätä tätä surupukuani enkä kamariani. Kuuletko nyt?Nähköön hänen varjonsa kuinka minä häntä rakastan. Niin, minä tiedän,ettei se ole sinulle mikään salaisuus, kuinka hän usein menetteliväärin minua kohtaan, oli julma, vieläpä uskotonkin, mutta minä olenuskollinen aina hautaan asti ja näytän hänelle kuinka osaan rakastaa.Tuolla puolen hautaa on hän näkevä minut samanlaisena kuin olin hänenkuolemaansa…
...