Kirj.
Booth Tarkington
Suomennos ("Monsieur Beaucaire")
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1924.
Nuori ranskalainen suoritti suunnitelmansa sangen hyvin. Hänenluulonsa, että herttua petti, oli oikea. Niinpiankuin äänettömät miehetolivat ovensuusta hiljaa hiipineet huoneen taustalle, kumartui hänpöydän yli ja veti hymyillen esiin kortin ylvään englantilaisen hihasta.
»Kiitoksia, herra herttua!» nauroi hän, nousi ja astahti askeleentaapäin.
»Se ei merkitse muuta, kuin että minun täytyy tahrata kätenivaientaakseni teidät», huusi englantilainen ja säntäsi häntä vastaan.
»Älkää kajotko minuun», sanoi Beaucaire niin tuimasti, että toinenpysähtyi. »Katsokaa taaksenne!»
Englantilainen kääntyi ja huomasi olevansa kiikissä. Hän seisoi siinäkiinnijoutuneena, voimattomana, milloin punaisena raivosta, milloinkalpeana ilmitulon häpeästä. Herra Beaucaire viittasi kohteliaastimykkiin miehiin ja huomautti: »Eikö ole kohteliaisuus herralle, ettäolen hankkinut kuusi isoa miestä hänet voittaakseni. He ovat kaikkiminun uskollisia palvelijoitani, ja herra on yksin. Halusiko hän ehkä,etteivät edes hänen palvelijansa saisi tietää hänen pelaavan nuorenranskalaisen kanssa, jota herra Nash ei voi suvaita salongissaan? Herraon onnettomuudeksi tullut tänne yksin ja jalkaisin.»
Herttua syyti suustaan sekavia solvauksia. Hänen kiinniottajansahymyili hilpeästi ja teki kevyen, ikäänkuin surisevaa hyönteistäkarkoittavan liikkeen. Samalla viittasi hän palvelijoitaan hillitsemäänkiivasta kiukkuansa englantilaista kohtaan.
»Te aiotte murhata minut, roisto!»
Herra Beaucaire kohautti ivallisesti hartioitaan. »Mitä puhetta!Ei toki! Murhata! Mikä sana tämmöiselle isännälle! Ei, ei murhaa,ainoastaan kunniattomuus.» Hän helkähti heleään nauruun. Oli kuin hänolisi koettanut saavuttaa sympatiaa.
»Te helvetin hylky!» herttua suorastaan sylkäisi sanat.
»Sillä tavalla! Mutta minähän unohdan — herrahan on oppinutkäytöstapansa omilta maanmiehiltään.»
»Luuletteko te, että yksikään sielu Bathissa uskoo, mitä te sanotteminusta — että minä — että minä —»
»Että hänen korkeudellaan Wintersetin herttualla oli piilokorttihihassa?»
»Te kurja maantienkulkuri, tallirenki, tallissa syntynyt —»
»Eikö ole kunnia syntyä siellä, missä herra ilmeisesti on saanutkasvatuksensa?»
»Te pelkkä palkollinen, niljakas parturi, tallipoikalurjus — te —»
»Mikä ylenpalttisuus!» nuori mies kumarsi ylvään vakaasti. »Hänenkorkeutensa antaa minulle kaikki talonsa luottamustoimet.»
»Te viiksiniekka hölmö, täällä Bathissa ei ole viittä säätyhenkilöä,jotka suostuisivat puhumaan teidän kanssanne sanaakaan —»
»Ei, herra, ei seuraparaadissa. Mutta moni sentään tulee luoksenipelaamaan. Senvuoksi, että pelaan aina, yöllä tai päivällä, kun vainjoku haluaa, ja senvuoksi, että olen aina rehellinen, herra.»
»Te kelvoton raukka! Jokainen ihminen tietää, että te tuletteEnglantiin Ranskan lähettilään parturina. Kuka säätyhenkilö teitäkuuntelisi! Kuka teitä uskoisi?»
»Kaikki, herra. Ettekö luule minun ottaneen huomioon yritykseniepäonnistumisen mahdollisuuksia?»
»Mitä vielä!»
»Eikö herra tahdo istua jälleen?» Beaucaire kumarsi kevyesti. »Kasniin. Meidän ei sovi väsyttää its