Produced by Juhani Karkkainen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Suomentanut Teuvo Pakkala
Otava, Helsinki, 1912.
Olin löytölapsi. Mutta olin jo kahdeksanvuotias, kun vielä olinsiinä luulossa, että minulla oli äiti niinkuin muillakin lapsilla,ja äitinäni pidin Barberinin emäntää. Sillä aina kun itkin, hänsulki minut syliinsä ja hyvitellen keinutteli minua, kunneskyyneleeni kuivuivat. Ja kun joulukuun lumiset tuulet pyryttivätakkunat valkoisiksi, niin hän palelevia käsiäni ja jalkojani hieroilämpöisillä käsillään. Kun kesäisin, ollessani tien laitamilla taikankaalla paimentamassa lehmäämme, minut yllätti rankkasade, niinhän kiiruhti minua vastaan ja suojasi minut hameellaan, käärien senhartioilleni. Ja aina hän minulle puheli, minua katseli ja hyväili januhteli lempeästi.
Kylä, jossa asuimme, oli nimeltään Chavanon. Se on keskisen Ranskanköyhimpiä seutuja. Kaikkialla vain laajoja kanervanummia ja korkeitakankaita, joissa tuimat tuulet pieksävät käyräoksaisia vaivaispuita,joita hapsottaa siellä täällä. Oikeita puita ei näe kuin laaksoissa,missä jokivarrella on kapeita hedelmällisiä maakaistaleita. Sielläkasvaa suuria kastanjoita ja tanakoita tammia. Muutamassa tällaisessalaaksossa virtavan puron varrella oli talo, jossa vietin lapsuuteniensimäiset vuodet. — Kahdeksanteen ikävuoteeni saakka en ollutkoskaan nähnyt talon isäntää. Tämä nimittäin oli kivityöntekijä,ja niinkuin useimmat tämän seudun miehistä, oli hän työansioillaParisissa. Eikä hän ollut käynyt kotonaan koko minun muistini aikana.Hän vain lähetti silloin tällöin jonkun kotia palaavan toverinsamukana tietoja: "Miehenne on terveenä, työ käy hyvin, ja hän lähettinämä rahat teille."
Siinä hänen terveisensä. Työ pidätti häntä siellä, sillä hän aikoikoota rahoja vanhojen päiväin varaksi, jotta voisi elellä vaimonsakanssa huolettomia päiviä, kun ei enää kykene työhön.
Muutamana marraskuun päivänä illan suussa, ollessani puitapilkkomassa, tuli eräs mies ja pysähtyi veräjälle, jonka yli katseliminua ja kysyi, asuiko tässä Barberinin emäntä. Käskin hänen käydätaloon. Hän työnsi veräjän auki, joka vinkui saranoissaan, ja sittenhän verkalleen asteli talolle. "Terveisiä Parisista", sanoi hän.
Nuo yksinkertaiset sanat olin kuullut jo monastikin, mutta minustaniissä oli nyt eri sävy kuin ennen, jolloin aina jatkona oli:"Miehenne on terveenä ja työ sujuu hyvin."
"Hyvä Jumala", Barberinin emäntä huudahti kädet ristissä, "Jéromen onvarmaan käynyt huonosti!"
"Niin on, vaan ei ole toki syytä noin säikähtyä. Miehenne onloukkautunut, se on tosi, vaan ei hän kuollut ole. Kuitenkin jääneeraajarikoksi iäkseen. Tätä nykyä hän on sairaalassa, jossa minäkinolin. Olimme siellä vierustovereita, ja kun lähdin kotia, niin hänpyysi minua sivumennessäni pistäytymään täällä kertomassa, mitenasiat ovat."
Mies kertoi meille, miten Barberin oli ollut musertua kaatuneidentelineiden alle.
Barberinin emäntä olisi halunnut lähteä Parisiin, mutta matkaoli pitkä ja kallis. Seuraavana aamuna lähdimme kysymään neuvoapastorilta. Pastori ei pitänyt viisaana, että Barberinin emäntälähtee Parisiin ennenkuin saa tarkempia tietoja, onko hänen menostaanmiehelleen mitään hyötyä. Pastori kirjoitti sairaalan pastorille, jamuutamain päiväin kuluttua saatiin vastaus. Kirjeessä kiellettiinBarberinin emäntä tulemasta Parisiin, mut