Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Suomentanut Aune Tudeer
Otava, Helsinki, 1917.
"Kaikki kunnossa, miss Welse, mutta valitettavasti emme voi antaakäytettäväksenne yhtään laivan veneistä."
Frona Welse nousi reippaasti paikaltaan ja tuli ensimmäisenperämiehen luo.
"Meillä on niin tulinen kiire", tämä selitti, "ja kullanetsijät ovatarkaa lastia, ainakin —."
"Ymmärrän kyllä", keskeytti Frona, "ja minäkin käyttäydyn aivan kuinolisin samanlainen. Olen todella hyvin pahoillani siitä, että tuotanteille vaivaa, mutta — mutta —" Hän käännähti äkkiä toisaalleja viittasi rantaan päin. "Näettekö tuon suuren hirsimajan tuollamännikön ja joen välillä? Olen siellä syntynyt."
"Taitaisipa itsellänikin teidän sijassanne olla kiire maihin",murahti perämies myötätuntoisesti ja ohjasi tyttöä eteenpäin täpötäydellä laivankannella.
Kaikki olivat toistensa tiellä, eikä joukossa ollut ainoatakaan, jokaei olisi julistanut sitä täyttä kurkkua lähimmäisilleen. Tuhatkuntakullanetsijää vaati meluten, että heidän kapineensa oli viipymättäsaatettava maihin. Kaikki kannen aukot ammottivat, ja vinkuvatnostokoneet toivat lastiruuman syvyyksistä lakkaamatta sekalaistamatkatavaraa päivänvaloon. Höyrylaivan kummallakin puolellaoli riveittäin tasapohjaisia veneitä, joihin tavarat laivastalaskettiin, ja jokaisessa näistä joukko miehiä hääri otsansa hiessä,hyökkäsi matkakapineitten kimppuun ja viskeli myttyjä ja arkkujasinne tänne vimmatusti etsien. Kannella olevat miehet heiluttivatrahtiseteleitään ja huusivat alhaalla työskenteleville. Joskus kaksitai kolme henkilöä tunsi saman kapineen omakseen, ja aika torasyntyi. Rahtisetelien erilaiset merkit, "kaksi ympyrää" ja "ympyräja piste", antoivat aihetta loppumattomiin kinasteluihin — yhdellesahalle ilmaantui tusinan verran "oikeita" omistajia.
"Lastinpurkaja väittää tulevansa hulluksi", sanoi ensimmäinenperämies auttaessaan Frona Welseä laskuportaita alas, "ja hänenapulaisensa ovat jättäneet lastin järjestämättömänä matkustajienhaltuun ja luopuneet työstään. Mutta meidän ei sittenkään ole käynytniin hullusti kuin Betlehemin tähden", hän rauhoittaen jatkoiosoittaen höyrylaivaa, joka oli ankkurissa neljännesmailin matkanpäässä. "Puolet sen matkustajista ovat hankkineet kuormahevosetkulkeakseen Skaguayn ja White Passin kautta, ja toiset puolet aikovatvaeltaa Chilcootin tietä. Siksi siellä on täysi kapina, eikä mitäänvoida tehdä."
"Hei, hei, te sieltä tännepäin!" hän samassa huusi tarkoittaenWhitehallin-venettä, joka varovaisesti risteili kauempana yrittämättätunkeutua keskelle yleistä sekamelskaa.
Pieni vene, joka sankarillisesti laahasi perässään suurtakuorma-alusta, yritti tulla väliin, mutta Whitehallin-veneensoutaja pääsi muutamin rivakoin vedoin sen keulan ohi ja oli juuriselviytymäisillään, kun hän äkkiä onnettomuudekseen takertuisoudussaan. Vene pyörähti ympäri ja pysähtyi.
"Varokaa!" huusi ensimmäinen perämies.
Kaksi seitsemänkymmenen jalan kanoottia, lastinaan matkatavaroita,kullanetsijöitä ja intiaaneja, lähestyi täysin purjein vastakkaiseltasuunnalta. Toinen niistä teki äkkikäännöksen purkamislaituriakohti, mutta toinen painoi Whitehallin-veneen kuorma-alusta vasten.Soutaja oli ajoissa irroittanut aironsa, mutta hänen pieni purtensanatisi ankarasta paineesta ja oli musertum