Romaani
Kirj.
Suomentanut
Volter Kilpi
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1904.
Tuossa ratsastavat nuo kolme toverusta esiin Strandigerkartanonpuistokujasta.
Heidän on matka rantavallille, sen laelta tähystelläkseen ulos
Pohjanmerelle, olisiko vihollislaivoja näköpiirissä. On nimittäin
Isänmaa vaarassa, Gravelotten taistelu on taisteltu kolme päivää sitten.
Maa ja rannikko ovat miehittämättä, kaikki ovat Ranskassa. Siksipäpitää nuoren Holsteinin astua jalkeille. "Kolmeksi toverukseksi"kutsuvat he itseään. Kaikki ovat he yhdenikäisiä, kymmenen vuottavanhat.
Edellä ratsastavat molemmat serkukset, kaksi Strandigeriä.
Hän joka ratsastaa oikealla, hän on Andrees Strandiger,Strandigerkartanon ainoa lapsi. Hän on sen Strandigerin poika, jonkanousuvesi tavotti ja sieppasi tuolla ulkona matalikolla, Wattilla.Vielä nykyäänkin, kun tapauksesta jo on kulunut lähes kolmekymmentävuotta, muistellaan sitä, kun länsituuli pauhaa rantavallilla, surullamarskitaloissa ja tuvissa, sillä, tämä Strandiger oli ollut vakavakunnollinen mies.
Hänen vasemmalla puolellaan ratsastaa Frans Strandiger. Hän onvierailulla Strandigerkartanossa. Hänen isänsä, luutnantti yhdeksännenarmeijakunnan tykkiväessä, lepää kuolinpäivästä asti, keuhkotläpiammuttuina ja toivottomasti haavoittuneena talossa, joka onensimmäisenä Vernevillessa de la Cusse'n käsin. Poika ei tiedä siitävielä, hän saa kuulla siitä vasta viikkojen perästä, kun hän pulanäitinsä luokse. Hän ei aavista, että elämänkulussaan on tapahtunutkäänne, ja käänne kovalle vaikealle taipaleelle; nyt on hänenkasvatustaan nimittäin ohjaava äitinsä ja tämän perhe, joka asuuBerlinissä, ja se suku on kovakouraista väkeä.
Hän on taivuttanut kätensä puuskaan kylkeänsä vastaan, kuten on nähnytisänsä tekevän ja ratsastaa parhaiten pojista.
Mutta Strandigerkartanon perillinen on johtajana. Hän onkin levollisinja järkevin heistä.
"Neljääkarua!" komentaa Andrees, ja hevoset painautuvat liikkeelle.
Rantavalli ylenee edessä.
Mutia nyt. jää kolmas pojista jälille.
Kolmas on Heim Heiderieter, Nummitalon poika. Hänellä on pyöreätpyyleät lapsenkasvot ja käherä vaalea tukka. Silmänsä ovat siniset,syvät ja vilpittömät. Olentonsa ja käytöksensä on arka ja kaihtiva.mutta sekä opettaja että pappi sanovat, että hänellä on hyvä pää. Siksionkin hän jo pääsiäisestä asti opiskellut latinaa.
Hän on saanut huonoimman hevosen, vanhan seitsentoista talvisen konin,joka juosta komppuroi niin kömpelösti.
Toiset ovat jo saapuneet vallin harjalle ja tähystelevät sieltä kädettötterössä silmäinsä edessä ulos viheriälle alavalle niemekkeelle jaavaralle matalikolle, jonka yllä aurinko loistaa.
"Näköpiirissä näyttää kaikki rauhalliselta!" sanoo Andrees.
Frans kohottaa kätensä lakin rajalle: "Käskekää, herra översti…eteläänpäin lahdesta, Norderpiep'in kohdalla näen kaksi alusta, jotkaeivät ole kalastajavenheitä."
Översti kiikaroi käsiensä välitse luodetta kohden. Hyvin etäälläkaukaisuudessa eroitti kolme neljä mustaa pilkkua, jotka olivat kuinkudotut siihen hopeaiseen kimalteiseen vyöhön, joka ympärillä kaarsimerta.
"Meidän pitää