Produced by Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
ERNST AHLGREN [Victoria Benedictsson]
Suomentanut Salme Setälä
Otava, Helsinki, 1916.
Victoria Benedictsson (synt. Bruzelius), ruotsalainen naiskirjailija,joka käytti kirjailijanimeä Ernst Ahlgren, eli vv. 1850-88.Jouduttuaan jo nuorena naimisiin häntä paljoa vanhemman postimestariBenedictssonin kanssa hän alkoi v. 1884 esiintyä kirjailijana,julkaisten romaaneja ja novelleja, joihin oli saanut aiheet Skånesta.Hänen kirjansa ovat raittiita, terveitä tosielämän kuvauksia, joissakirjailija terävällä psykologisella silmältä ja karaistullaelämänymmäryksellä käsittelee olevia oloja. Hänen teoksistaanmainittakoon novellikokoelmat "Från Skåne", "Folklif ochsmåberättelser", romaanit "Pengar" (joka nyt ilmestyy suomennettunanimellä "Rahaa"), "Fru Marianne", "Modern", näytelmät "Den bergtagna","I telefon" sekä yhdessä kirjailija Axel Lundegårdin kanssa kirjoitettu"Finalen". Loppuikänsä hän oli hyvin kivulloinen ja päätti itsepäivänsä Kööpenhaminassa. Hänen kuolemansa jälkeen Lundegård julkaisihänen jälkeen jättämät teokset "Modern" ja "Berättelser och utkast"sekä hänen kirjeisiinsä perustuvan elämäkerran, "Victoria Benedictsson,sjelfbiografi ur bref och anteckningar". — Meillä on Helmi Krohnjulkaissut teoksen nimeltä "Siipirikko, Ernst Ahlgren kirjailijana jaihmisenä", joka erinomaisen mielenkiintoisella tavalla esittääonnettoman kirjailijattaren elämäntarinan. Tässä teoksessa luemme m.m.seuraavatkin Ernst Ahlgrenin kirjailijaluonnetta kuvaavat sanat:
"Harvan kirjailijan tuotanto on puhjennut esiin samassa määrin hänenomasta elämästänsä kuin Ernst Ahlgrenin. Jokainen sana, jonka hänkirjoittaa, on ikäänkuin taistelua hänen omasta olemassaolostansa. Hännousee haarniskaan elämän puolinaisuutta vastaan siksi, että hän itseon murtua sen painon alle, hän taistelee elämän kaksinaisuutta vastaansiksi, että se uhkaa viedä hänet itsensä perikatoon. Ja koko suurenrakkautensa elämää kohtaan hän päästää teoksissaan valloilleensentähden, että hän itse taistelee sairaalloista epätoivoa ja kuolemanhuumausta vastaan."
Kylässä oli ainoastaan yksi katu, jos sitä saattoi tällä nimellä edeskunnioittaa, sillä se oli aivan yksinkertaisesti vain kapeanpuoleinen,kivittämätön ja huonosti hoidettu tie. Toisella puolella seisoirinnatusten viisi, kuusi kehnoa rakennusta, toisella näkyi muutamiatalonpoikaistaloja niin pitkän välimatkan päässä toisistaan,että niiden väliin jäi tilaa sangen isolle puutarhalle. Nämät talotolivat kylläkin kunnioitusta herättäviä leveine riveineen jasäännöllisine neliöineen, mutta ohikulkijaan ne tekivät varsinepäystävällisen vaikutuksen, sillä ne seisovat kaikki selin, s.o.niiden ulkorakennukset olivat tien puolella. Ainoastaan yhdessä kohtaa,missä portti oli jätetty auki, saattoi nähdä pihalle, jossa eiainoatakaan elävää olentoa liikkunut, paitsi kanaperhe, joka kuljeskelija kuopi olkia.
Oli ollut kylmä ja sateinen kesä; nyt se olikin jo lopussa.
Kädet työnnettyinä ahtaaksi käyneen palttoon taskuihin kulki nuorityttö katua pitkin. Hän näytti iloiselta ja reippaalta: käynti olivailla kaupunkilaisnaisen sipsuttelevaa viehkeyttä, liikkeet olivatpikemmin huolettomat kuin keskenkasvuisen pojan. Suruttomasti hän tutkitaivaan harmaita pilviä, nähdäkseen tulisiko taas sade. Senjälkeen hänavasi matalan tuvan oven ja astui eteiseen, joka oli juuri niin suuri,että ovet töin t