E-text prepared by Tapio Riikonen
Suurmetsästäjä Allan Quatermain'in seikkailuja Keski-Afrikassa
Kertonut
Englannin kielestä suomentanut
O. E. N. [O. E. Nyman]
Kuuluu viimeisenä numerona sarjaan "Valkoinen metsästäjä"ja sisältää kuvauksen Allanin ja Umslopogaas'in kuolemasta.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1923.
Omistan tämän kirjan
pojalleni
Arthur John Rider Haggard'ille
toivoen,
että Allan Quatermain'in ja hänen toveriensa
urhea ja sankarillinen käytös
kiihoittaa hänet ja monet muut pojat,
joita en milloinkaan tule tuntemaan,
pyrkimään heidän kaltaisikseen
jaloiksi ja ritarillisiksi miehiksi.
Johdanto.
I. Konsulin kertomus.
II. Musta käsi.
III. Lähetysasema.
IV. Alphonse ja hänen Annettensa.
V. Umslopogaas vannoo valan.
VI. Valmistuksia.
VII. Hirveä taistelu.
VIII. Taistelun jälkeen.
IX. Tuntemattomia kohtaloita kohti.
X. Tulipatsas.
XI. Siintävä kaupunki.
XII. Sisaruskuningattaret.
XIII. Zu-Vendi-kansa.
XIV. Kukkaistemppeli.
XV. Kukkaistemppeli.
XVI. Soraiksen laulu.
XVII. Patsaan luona.
XVIII. Myrsky puhkeaa.
XIX. Harvinainen vihkimätilaisuus.
XX. Taistelu vuorisolassa.
XXI. Hurja ratsastus.
XXII. Umslopogaas'in viimeinen taistelu.
XXIII. Olen puhunut.
XXIV. lisäys.
Joulukuun 23 p.
"Olen juuri haudannut poikani, kaunokaisen poikani, josta olin niinylpeä, ja minun sydämeni on murtunut. On musertavan kovaa kadottaasiten ainoa lapsensa, mutta tapahtukoon Jumalan tahto. Tyydyn osaani.Kohtalon raskas pyörä vierii eteenpäin vääjäämättä kuin Juggernautinvaunu ja murskaa aikanaan meistä jokaisen — toisen ennemmin ja toisenmyöhemmin. Alkuasukasten tavoin emme kyllä heittäydy sen alle, vaankoetamme piiloutua mikä minnekin ja rukoilemme itkien armoa; mutta seon turhaa, kohtaloamme emme voi välttää, ja kun vuoromme tulee,murskaudumme säälimättä.
"Harry-parkani, näinkö pian sinun täytyi kuolla, juuri kun elämä alkoisinulle hymyillä. Hän oli menestynyt hyvin opinnoissaan ja oli josuorittanut kunnialla viimeisen tutkintonsa, josta minä olin niinylpeä, luullakseni paljon ylpeämpi kuin hän itse. Hänet määrättiinsitten alilääkäriksi rokkosairaalaan. Hän kirjoitti, ettei hän pelännytrokkoa, vaan halusi mielellään täydellisesti perehtyä taudinhoitotapoihin, ja nyt on tauti hänet tappanut ja minä, harmaahapsinenvanhus, olen jäänyt yksinäni häntä suremaan eikä minulla ole enääketään, joka minua tässä suuressa murheessani lohduttaisi. Tämä iskuolisi ehkä ollut vältettävissä — omaisuuteni olisi riittänyt moninverroin meille molemmille — kuningas Salomonin kaivoksista saamanirikkaudet eivät hevillä lopu; mutta minä tuumin, että ansaitkoon poikaitse elatuksensa ja tehköön työtä voidakseen nauttia sitä enemmänlevosta ja rauhasta. Mutta lepo tulikin ennen työtä. Minun poikani,minun poikani!
"Kuin mies, josta raamattu kertoo, minä olen koonnut pojalleni paljonmaallista tavaraa ja rakentanut aitat, joihin hän saa kaikkirikkautensa lukita,