E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Jack London
Englanninkielestä suomentanut Ilmari Lehto
(The Scarlet Plague.)
Helsingissä,Kustannusliike Minerva,1922.
Polku kulki pitkin harjannetta, joka kerran oli ollut ratapenger. Muttamoneen vuoteen ei yksikään juna ollut liikkunut sillä. Kummallakinpuolella kasvava metsä oli vallannut ratavieren ja kohosi nyt senylitse vihreänä puu- ja pensaskatoksena. Polku oli ainoastaan miehenlevyinen ja olikin vain villien eläinten pakotie. Siellä täällä todistiruosteinen, metsän maatuvien ainesten seasta esiinpistäväraudankappale, että kiskot ja pölkyt olivat vielä jäljellä. Eräästäliitekohdasta oli tunkeutunut ylös kymmenen tuuman vahvuinen puunostaen kiskon pään korkealle ilmaan. Ratapölkky nähtävästi oli naulankiinnipitämänä seurannut kiskoa ja ollut siinä asennossa niin kauan,että sora ja lehtien jäännökset olivat täyttäneet sen sijan, joten nyttuo lahoava ja murentuva jäännös työntyi ilmoille omituisestikallellaan. Vaikka rata oli vanha, huomasi selvästi, että se oli ollutyksiraiteinen. Tätä pakotietä pitkin vaelsi vanha mies oppaanaan nuoripoika. He astuivat hitaasti, sillä vanhus oli sangen vanha.Halvauskohtaus oli saattanut hänen liikkeensä hervottomiksi, ja hännojautui raskaasti sauvaansa. Karkeatekoinen, vuohennahkainen patalakkisuojasi hänen päälakeaan päivänpaahteelta. Sen reunoista tunkeutuivatesiin takkuiset, lianharmaat hiukset ohuena kehyksenä. Suurestalehdestä näppärästi valmistettu lippa varjosti hänen silmiään, ja senalta tarkasteli hän jalkojensa tietä. Hänen partansa, jonka oikeastaanolisi pitänyt olla lumivalkoinen, mutta joka näkyi joutuneen samansäiden ja leirin kuluttavan ja tahraavan vaikutuksen alaiseksi kuinhänen tukkansakin, valui melkein hänen vyötärölleen paksuna,liimautuneena kimppuna. Vuohennahkasta tehty yksinkertainen,tiheäkarvainen vaatekappale riippui hänen hartioiltaan suojaten rinnan.Hänen laihat, kuihtuneet käsivartensa ja jalkansa todistivat elämänehtoopuolta, samalla todistivat niiden arvet ja naarmut sekä ruskeaväri, että ne olivat olleet monet vuodet luonnonvoimien vaikutuksellealttiina.
Pojalla, joka hilliten lihastensa liiallista vilkkautta mukautuivanhuksen hitaaseen kulkuun johdattaakseen häntä, oli myösyksinkertainen puku — rikkoreunainen karhuntaljan palanen. Senkeskellä oli reikä, josta hän oli pujottanut päänsä. Iältään hän eisaattanut olla vanhempi kuin kaksitoista vuotta. Hän oli kiinnittänytkeikailevasti toiselle korvalleen vastairroitetun sianhännän. Toisessakädessään hänellä oli keskikokoinen jousi ja nuoli ja selässäänviinentäysi nuolia. Tupesta, joka riippui kaulan ympäri kulkevastahihnasta, työntyi esiin metsästyspuukon kulunut pää. Poika oli iholtaankahvinruskea ja käveli joustavasti, astuen melkein kissan tavoin.Huomattavana vastakohtana hänen auringonpaahtamalle iholleen olivathänen silmänsä — siniset, tummansiniset, terävät kuin nuoli. Nenäyttivät kiinnittyvän kaikkeen ympärilläolevaan tavalla, joka ilmaisitottumusta. Eteenpäin kulkiessaan hän samalla vainusi laajentuneilla,herkillä sieramillaan, jotka välittivät hänen aivoihinsa loppumattomansarjan sanomia ulkomaailmasta. Myöskin hänen kuulonsa oli tarkka janiin harjaantunut, että se toimi itsenäisesti. Erikoisestiponnistelematta hän kuuli näennäisen hiljaisuuden kaikki heikot äänet— kuuli ja kykeni erottamaan ja luokittelemaan ne — aiheutuivatko netuulen kahistelemisesta lehdissä, mehiläisen surinasta vai hyttysensiiven soinnista, meren etäisestä vyörystä, joka saapui hänen korvaa