Produced by Tapio Riikonen

VILLIPETO

Kirj.

Jack London

Suomentanut Maunu Korpela

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Suomi,1920.

I.

Sam Stubener luki huolettomasti ja nopeasti päivän postin.Ammattinyrkkeilijöiden impressariona hän oli tottunut kaikenkarvaisiinkirjeisiin. Jokaisella vedonlyöjällä ja vedonlyöjän ystävällä oliuudistuksia ja parannuksia ehdotettavanaan. Hän tiesi, että hänenpostinsa aina sisälsi yllätyksiä, uhkauksia hänen henkeään vastaan sekälievempiä vahingoittamisyrityksiä m.m. kaniininjalkafetishien tai onneatuottavien hevosenkenkäostotarjousten muodossa, taikka koetettiin häntäsaada ostamaan jotain arvotonta roskaa neljännesmiljoonan hinnasta. Senjälkeen kuin hän eräänä päivänä oli saanut vastaanottaa lynkatunneekerin nahasta tehdyn partaveitsihiasimen sekä Kuolon laaksostalöydetyn valkoihoisen kuivatetun sormen, oli hän vakuutettu siitä,ettei postinkuljettaja enää koskaan kykenisi tuomaan hänelle mitään,joka hämmästyttäisi häntä. Mutta tänä päivänä aukaisi hän eräänkirjeen, jonka hän luki kaksi kertaa, pani sen sitte taskuunsaottaakseen sen kohta jälleen kolmatta kertaa luettavakseen. Se olileimattu jossakin Siskioyn kreivikunnassa ja kuului seuraavasti:

"Rakas Sam!

Ette tunne minua muutoin kuin par renommé. Te tulitte minun aikani jälkeen, ja minä olen jo kauan pysynyt poissa leikistä. Mutta voitte uskoa, etten ole nukkunut. Olen seurannut peliä koko ajan ja teitä aina siitä asti, kuin Kol Aufman löi teidät laudalta, viimeiseen Nat Belsonilta saamanne kuritukseen asti, ja tiedän, että olette impressarioista pontevin.

Minulla on teille muuan ehdotus. Hallussani on suurenmoisin vasta-alkaja, mitä milloinkaan on ollut olemassa. Tämä ei ole valhetta. Se on arvokas totuus. Mitä ajattelette miehestä, joka painaa kaksisataakaksikymmentä naulaa ja kykenee antamaan kaksinkertaisesti niin voimakkaita iskuja kuin minun kaikkein parhaimpani? Sellainen on poikani, Pat Glendon, jolla nimellä hän tulee esiintymään. Olen suunnitellut kaiken. Teette parhaiten tulemalla ensimäisellä junalla tänne.

Olen kasvattanut hänet ja treenannut häntä. Mitä milloinkaan olen tiennyt, olen päntännyt hänen päähänsä. Mahdollisesti ette usko minua, mutta hän osaa vielä enemmänkin. Hän on syntynyt nyrkkeilijäksi. Hän on ihmeellinen ajan ja välimatkan arvostelija. Hän huomaa kaiken sekunnilleen ja tuumalleen ollenkaan tarvitsematta erikoisesti ajatella sitä. Hänen kuuden tuuman iskunsa on varmempi unilääke kuin useimpien nyrkkeilykuuluisuuksien voimaiskut.

Puhutaan paljon valkoisen rodun toivosta. Hän on juuri se. Tulkaa katsomaan häntä. Silloin kuin treenasitte Jeffriesiä, olitte hullaantunut metsästämään. Tulkaa tänne, niin olen tarjoava teille tilaisuuden ensiluokkaiseen metsästykseen ja kalastukseen, jonka veroista ei ole muualla. Annan Pat juniorin tehdä teille seuraa. Itse en jaksa. Sen tähden juuri lähetinkin teille kutsun. Aioin itse ruveta hänen impressariokseen. Mutta se ei käy päinsä. Olen väsynyt ja voin tulla poiskutsutuksi koska hyvänsä. Lähtekää te siis matkaan. Tahdon, että otatte hänet huostaanne. Siitä tulee kaunis omaisuus teille molemmille, mutta tahdon laatia sopimuksen.

Kunnioittaen

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!