Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe
Gustave Flaubert
Ranskasta suomentanut
Jalmari Hahl.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Arvi A. Karisto 1917
Puolen vuosisadan ajan Pont-l'Évêquen porvarisnaiset olivat kadehtineetrouva Aubainilta hänen palvelijatartaan Félicitétä.
Sadan frangin vuosipalkasta hän keitti ruoan, hoiti taloutta, neuloi,pesi, kiilloitti, valjasti hevosen, lihoitti siipikarjaa, kirnusi voita,ja hän pysyi uskollisena emännälleen, — joka ei suinkaan ollutmiellyttävä henkilö.
Rouva Aubain oli mennyt vaimoksi varattomalle kauniille nuorellemiehelle, joka kuoli vuoden 1809:n alussa, jättäen hänelle kaksi aivanpientä lasta ja joukon velkoja. Silloin leski myi kiinteimistönsä,paitsi Toucquesin ja Geffossesin tiloja, joiden tuottamat korot nousivatkorkeintaan viiteentuhanteen frangiin, ja hän muutti poisSaint-Melainessa olevasta talostaan toiseen, joka oli halvempi, joka olikuulunut hänen esi-isilleen ja sijaitsi kauppahallien takana.
Tämä paasikattoinen talo oli tien ja kujan välillä, joka päättyi joenrantaan. Sen huoneiden permannot olivat eri korkealla, niin että siellähelposti kompastui. Kapea eteinen eroitti keittiön ruokasalista, jossarouva oleskeli pitkin päivää, istuen olkituolilla ikkunan ääressä.Lähelle valkeaksi maalattua seinälaudoitusta oli asetettu riviinkahdeksan mahonkituolia. Vanhalla pianolla, jonka yläpuolella riippuiilmapuntari, oli suunnaton kasa laatikoita ja pahvilippaita. Kaksikorukuteisilla päällyksillä varustettua nojatuolia oli molemmin puolinkeltamarmorista, Ludvig XV:n tyylistä kamiinia. Keskellä sen reunustaaoleva pöytäkello oli Vestan temppelin muotoinen; — ja koko huoneustohaiskahti homeelle, sillä lattia oli matalammalla puutarhaa.
Toisessa kerroksessa oli ensin "rouvan" huone, hyvin tilava, siinävaaleakukkaiset seinäpaperit, seinällä keikaripuvussa komeilevan"herran" muotokuva. Siitä vei ovi pienempään huoneeseen, missä näkikaksi lasten vuodetta ilman patjoja. Sitten tultiin saliin, jonka ovetaina olivat suljetut, ja joka oli täynnä päällisillä peitettyjähuonekaluja. Sitten johti käytävä lukuhuoneeseen; kirjat ja romupaperittäyttivät kirjahyllyt, jotka kolmelta sivulta ympäröivät leveää mustaakirjoituspöytää. Sen molemmat kaapinovet olivat kynäpiirrosten,guachi-maisemien ja Audran-kaiverrusten peitossa — kaikki muistojaparemmilta ajoilta ja kadonneesta ylellisyydestä. Toisen kerroksenullakkoikkuna päästi valoa Félicitén huoneeseen, josta aukeni näköalaniitylle.
Hän nousi päivän koittaessa, kun ei tahtonut laiminlyödä aamumessua, jateki lakkaamatta työtä iltaan asti; kun päivällinen oli ohi, astiatpesty ja ovi huolellisesti suljettu, peitti hän kekäleet tuhkaan janukahti pesän eteen rukousnauha kädessään. Ei kukaan ollut kauppaatehdessä itsepäisempi tinkimään. Puhtaudesta hän huolehti niin tarkasti,että hänen kiiltävät kasarinsa saivat muut palvelijattaretepätoivoisiksi. Hän oli säästeliäs, ja söi senvuoksi hitaasti ja kokosikahmaloonsa leivänmurut pöydältä — hänelle paistettiin vasitenkahdentoista naulan leipä, joka riitti kahdeksikymmeneksi päiväksi.
Kaikkina vuodenaikoina hänellä oli olkapäillä kukallinen karttuunihuivi,joka oli nuppineuloilla kiinnitetty selkään, myssy peitti hänenhiuksensa, sukat olivat harmaat, hame punainen, ja puseron yllä olileukalappu-esiliina, vallan kuin sairaanhoitajattarilla.
Hänen kasvons