Produced by Jukka Aakula
eli Sairaalan N:o 6
Kirj.
Suomentanut Emil Mannstén
Otava, Helsinki, 1900.
Sairaalan pihalla kohoaa vähäinen sivurakennus jota ympäröi tiheätakiais-, nokkos- ja villihamppumetsikkö. Katto on ruostunut, savupiippupuoleksi rauennut, portaiden astinlaudat mädänneet ja peittyneetruoholla, ja kalkki-iskoksesta ovat vain merkit jälellä. Etumainen päätyon sairashuoneeseen päin, takimainen pääty tähtää pellolle, josta senerottaa harmaa naulaharjalla varustettu sairaalan laipio. Kaikki, sekänämä naulat, jotka ovat käännetyt terävä puoli ylöspäin, että laipiokuin itse sivurakennuskin, on niin ikävän ja jylhän näköistä kuinVenäjällä ovat vain sairaalain ja vankilain rakennukset.
Ellette pelkää nokkosia niin käykäämme kaitaista polkua myöten, jokajohtaa sivurakennukselle ja katsokaamme mitä siellä sisällä tapahtuu.Ensimäisen oven avattuamme tulemme etehiseen. Täällä on pitkinseinivieriä ja uunin ympärille kasattu suuret röykyt sairaalan rojua.Matrassit, vanhat resuiset viitat, housut, siniraitaiset paidat,kuluneet kelpaamattomat jalkineet, — kaikki tämä ryysytavara on mätettyröykkyihin, murjottu, viskelty epäjärjestykseen, ja siinä se mätänee jalevittää ilettävää, tukehuttavaa haisua.
Rojujen päällä vetelehtii lakkaamatta, piippu hampaissa vahti Nikiitta,vanha eronsaanut sotamies, jolla on punaisenruskeaksi käyneet nauhat.Hänellä on tylyt, kuihtuneet kasvot, tuuheat kulmakarvat, jotka tekeväthänet arolla asustavan lammaskoiran näköiseksi, sekä punainen nenä; hänon pieni, laihan jäntevä mies, mutta ryhtinsä on käskevä ja nyrkitmahtavat. Hän on niitä suoraluontoisia, säntillisiä, toimekkaita jatylsiä ihmisiä, jotka ennen kaikkea rakastavat järjestystä ja sen tähdenovat vakuutetut, että heitä tulee lyödä. Hän lyöpi kasvoihin, rintaan,selkään, mihin sattuu ja on vakuutettu, että ilman sitä ei täällä olisijärjestystä vallalla.
Edelleen tulette suureen, avaraan huoneeseen, joka täyttää kokosivurakennuksen, ellei ota lukuun etehisiä. Seinät ovat täällä maalatutsinisen likaisella värillä, katto on savuttunut kuin savupirtissä, —selvää on että uunit talvisin laskevat savua ja että vinkaa onhuoneessa. Ikkunoita on sisältäpäin rumentamassa rautaristikot. Lattiaon harmaa ja vetoinen. Haisee hapankaalille, luteille ja ammoniakille jatämä haisu vaikuttaa teihin ensimältä niin, kuin jos olisitte astuneetjohonkin eläintarhaan.
Huoneessa seisoo sänkyjä, jotka ovat kierretyt kiinni lattiaan. Niissäistuu tahi loikoo ihmisiä sinisissä sairashuoneviitoissa ja vanhaantapaan patalakit päässä. Nämä ovat — mielenvikaiset.
Heitä on kaikkiaan täällä viisi henkeä. Yksi vain on aatelistasyntyperää, kaikki muut ovat porvareja. Ensimäisenä ovelta onpitkäkasvuinen laihanpuoleinen porvari, viikset kiiltävän ruskeat,silmät itkettyneet, hän istuu, nojaten käsillä päätään, ja katseleeyhteen kohtaan. Sairashuoneen kirjaan on hänen tautinsa merkittysynkkämielisyydeksi, vaikka häntä itse asiassa vaivaa etenevähalvaustauti. Yöt päivät hän suree huojutellen päätään, huokaillen jakatkerasti hymyillen; puheluihin hän harvoin ottaa osaa ja kysymyksiinhän tavallisesti on vastaamatta. Hän syö ja juo koneenomaisesti silloinkun annetaan. Rasittavasta, kuivan kolahtavasta yskästä sekä huonoudestaja poskien punasta päättäen on hänellä keuhkotauti alulla.
Hänen perästään seuraa pienenläntä, reipas ja hyvin vikkelä ukko, jollaon piikkiparta sekä mustat ja kiharaiset