Kirj.
George Sand
Suomentanut
Felix Borg
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Ahjo,1920.
I. Kolme leipää.
II. Ilmestys.
III. Oikeusjuttu.
IV. Kuolematon.
V. Kaksintaistelu.
VI. Päätös.
Isäni kehoituksesta läksin toukokuun loppupuolella vuonna 1788kymmenen kilometrin päässä, Angersin ja Saunnerin välillä sijaitsevaanIonis-nimiseen linnaan selvittämään erästä sangen arkaluontoistaoikeusjuttua.
Olin kahdenkymmenen kahden vuoden ikäinen ja harjoitin jo asianajajanammattia, johon minulla oli hyvin vähän taipumusta, huolimatta siitä,että liikeasiat yhtä vähän kuin puhetaitokaan eivät tuottaneet minulleerityisempiä vaikeuksia. Mutta ikääni katsoen en ollut vailla lahjojaja isäni taitavuus ja hyvä maine asianajajana kotiseudullani takasivatminulle huomattavan asiakaspiirin, jos vaan tahdoin hiukankin vaivataitseäni, osoittaakseni olevani kyllin arvokas hänen seuraajakseen.Mutta minä olisin kernaammin tahtonut antautua kirjailija-alalle,heittäytyä unelmieni valtoihin, käyttää lahjojani itsenäisemmin, ollavähemmin riippuvainen toisten asioista, mielialoista ja kärsimyksistä.
Kun olin varakkaiden vanhempien ainoa ja samalla sangen hemmoiteltu jahellitty lapsi, olisin kyllä voinut seurata kutsumustani, mutta minä entahtonut pahoittaa isääni, joka oli ylpeä, voidessaan ohjata poikansasamalle uralle, jolle hän itsekin oli antautunut, ja minä rakastinhäntä liiaksi, voidakseni olla ottamatta varteen hänen toivomustansa.
Ilta, jolloin lopetin ratsastukseni vanhaa, uhkeaa Ionis-linnaaympäröivissä metsissä, oli todella hurmaava.
Olin säätyni mukaisesti puettu ja hyvin varustettu ja minuaseurasi palvelija, jonka läsnäoloa en pitänyt missään suhteessatarpeellisena, mutta jonka äitini oli viattomassa turhamaisuudessaanmäärännyt mukaani, tahtoen että hänen poikansa saapuisi kyllinarvokkaalla tavalla henkilön luo, joka oli parhaimpia ja ylhäisimpiäasiatuttaviamme.
Suurimmat tähdet taivaalla lisäsivät melkein huomaamattomastiiltayön valaistusta, kevyen usvan himmentäessä tuhansien piententaivaankappaleiden loistetta, tähtien, jotka tuikkivat säteileviensilmien tavoin kylminä, kirkkaina öinä. Illan taivas oli todellakinkesätaivas, kylliksi selkeä ja kylliksi verhottu ollakseenhäikäisemättä äärettömillä rikkauksillaan. Se oli, jos niin voin sanoa,tuollainen ihana taivas, joka suo ajatusten viipyä maallisissakin,sallii ihailla taivaanrannan utuisia ääriviivoja ja hengittääruohon ja kukkien tuoksua, niin, huomata, että ihminen on jotakinäärettömyydessä, ja unohtaa, että hän on ainoastaan pieni tomuhiukkanenmaailman kaikkeudessa.
Kuta lähemmäksi linnan puutarhaa saavuin sitä voimakkaammin erottautuimetsäntuoksusta syrenien ja akasioiden tuoksu, ja kohta näkyivätniiden kukoistavat kruunut puutarhan muurin takaa. Samoin näin jopuuryhmien lomista loistavat, mustien ristikkojen jakamat linnanikkunatsinipunervine silkkiuutimineen. Linna oli todellinen renesanssiajanmestarituote, uhkea, hieno ja oikukas ääriviivoiltaan, rakennus,josta kuvastui nerokkuus ja rohkeus ja joka siirsi arkkitehdinmielikuvituksen katsojaan ja kohotti hänet jokapäiväisyyden yläpuolelle.
Tunnustan että sydämeni sykki melko ankarasti, sanoessani nimenipalvelijalle, joka otti minut vastaan. En ollut koskaan nähnytmadame d'Ionis'ia. Häntä pidettiin seudun kauneimpana na