Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Émile Zola
Suomentanut ["Au Bonheur des Dames"] G. C. [Gertrud Colliander]
Ensimmäisen kerran ilmestynyt
Otavan kustantama 1912.
Denise tuli jalkaisin Saint-Lazaren asemalta, jonne hän oli kahdenveljensä kanssa saapunut Cherbourg'in junassa kolmannen luokan kovallapenkillä vietetyn yön jälkeen. Hän talutti kädestä nuorempaa, Pépétä,ja Jean tuli perästä. Kaikki kolme olivat matkasta uupuneita javaelsivat aran ja neuvottoman näköisinä keskellä suunnatonta Pariisiatarkastellen nenä pystyssä talojen seiniä ja joka kadun kulmauksessakysellen Michodièrenkatua, jonka varrella heidän setänsä Baudu asui.Mutta kun he lopulta joutuivat Gaillonin aukiolle, tyttö pysähtyi äkkiähämmästyksen valtaamana.
— Voi! hän sanoi, — katsopa, Jean!
He jäivät siihen ihmeissään seisomaan kylki kyljessä. He olivat mustiinpuettuina, heidän piti kuluttaa loppuun isän kuoleman johdosta ostetutsurupuvut. Tyttö, kaksikymmenvuotias, ikäisekseen sangen hintelä,asultaan köyhä, kantoi toisessa kädessään kääröä tukien toisellaviisivuotiasta pientä veljeään, joka riippui hänen käsivarressaan.Hänen takanaan seisoi toinen veli, kuudentoista vanha, kookas ja komeapoika, käsiään heilutellen ja kurkistellen hänen olkapäänsä takaa.
— Siinäpä vasta tavaratalo! Denise jatkoi hetken vaiti oltuaan.
Heidän edessään kohosi Michodièren- ja Neuve-Saint-Augustininkadunkulmassa mahtava muotitavara- ja vaatekauppa, jonka näyteikkunatleimusivat vilkasvärisinä lokakuun haaleassa ja kalpeassa valossa.Saint-Rochin tornissa kello löi kahdeksan, ja katukäytävilläliikkui vain Pariisin varhaista väkeä, virastojen ja liikkeidenpikkuvirkailijoita, jotka riensivät konttoreihinsa, ja emännöitsijöitä,jotka juoksivat ostoksilleen. Tavaratalon ovella kaksi kauppa-apulaistaviimeisteli tikapuilla seisten villakankaiden näytteillepanoa, jaNeuve-Saint-Augustininkadun puoleisessa näyteikkunassa toinen apulainenlaskosteli siroihin poimuihin sinistä silkkikangasta. Talosta, jossa eivielä ollut ostajia ja johon henkilökunta tuskin oli saapunut, kuuluikuhinaa kuin heräävästä mehiläispesästä.
— Peijakas! sanoi Jean. — Komeampi on kuin sinun muotikauppasi. Eituollaista Valognes'issa ollut.
Denise pudisti päätään. Hän oli palvellut kaksi vuotta Cornaillenliikkeessä, pikkukaupungin hienoimmassa muotikaupassa, ja tämätavaratalo, jonka hän nyt äkkiarvaamatta näki ja joka hänen silmissäänoli suunnaton, paisutti hänen sydäntään ja sai hänet liikuttuneenaunohtamaan kaiken muun. Kulmauksessa Gaillonin aukiolle avautuva ovi,joka oli kokonaan peililasia, ulottui välikerrokseen saakka keskellämuhkeita, kullalle loistavia koristeveistoksia. Kaksi naispatsasta,povi paljaana ja pää kallellaan pitivät ylhäällä kilpeä NaistenAarreaitta. Tämän kummaltakin puolen alkoivat näyteikkunat pitkinäjonoina Michodièren- ja Neuve-Saint-Augustininkaduille anastaen paitsikulmarakennusta neljä vasta ostettua ja sisustettua taloa, kaksioikealla, kaksi vasemmalla puolella. Denisestä tavaratalo näyttijatkuvan loppumattomiin, katosi silmänkantamattomiin pohjakerroksennäyteikkunoineen ja välikerroksessa sijaitsevine toimistoineen, joidenelämää ja toimintaa kadullakävijä saattoi seurata peili-ikkunoista.Ylhäällä neiti silkkipuvussa teroitti lyijykynää, ja hänen vieressäänkaksi hänen toveriaan levitteli samettipukuja.
— Naisten Aarreaitta, Jean luki nauraen rakkausasioihin perehtyneennuorukaisen ylpeätä ja raikasta naurua. Hänellä o