Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Jack London
Suom. Kaapo Murros
Helsingissä,Vihtori Kosonen,1908.
"Nämä ovat meidän esivanhempamme ja heidän historiansa on meidän historiatamme. Muistakaa, että yhtä varmasti kuin me kerran olemme lipuneet alas puista ja alkaneet kulkea pystysuorassa, aivan yhtä varmasti me paljon aikaisemmin olemme ryömineet ylös merestä ja kokeneet ensimmäiset kohtalomme maalla."
1
Kuvia! Kuvia! Kuvia! Ennenkuin opin tietämään, ihmettelin usein, mistätulivat ne kuvapaljoudet, jotka uniini antautuivat; sillä ne olivatkuvia, jonka moisia en milloinkaan ollut nähnyt todellisen valveillaolon päivinä. Ne kiduttivat lapsuuttani, luoden unistani kokonaisenpainajaissarjan ja hiukan myöhemmin saattaen minut vakuutetuksi siitä,että olin heimostani erilainen, luoma luonnoton ja kirottu.
Ainoastaan päivisin olin jonkun verran onnellinen. Öisin olin pelonvallassa — ja sellaisen pelon! Rohkenenpa sanoa, että kukaan ihminenniistä ihmisistä, jotka kanssani maan pintaa kävelevät, ei milloinkaankärsi sen laatuista ja sen asteista pelkoa. Sillä minun pelkoni onpelkoa kaukaisilta ajoilta, pelkoa, joka valtoimena rehotti nuoressamaailmassa ja nuoren maailman nuoruudessa; lyhyesti: sitä pelkoa, jokaylinnä vallitsi pleistocene nimellä tunnetun aikakaudenkeskivaiheilla.
Mitäkö tarkoitan? Nähtävästi on selitys tarpeen, ennenkuin voin kertoateille unieni olemusta. Vähänpä voisitte muuten tajuta niiden asiaintarkoitusta, jotka minä niin hyvin tunnen. Tätä kirjoittaessani kaikkisen toisen maailman olennot ja tapahtumat kohoavat eteeni kuintaikalampun loihtimina, mutta minä tiedän, että ne teistä olisivatutuisia ja järjettömiä.
Mitäpä olisi teistä Luppakorvan ystävyys, Nopsajalan lämmin sulo,Punasilmän intohimot ja muinaisperimys? Räikeätä sekamelskaa eikämitään muuta. Ja räikeätä sekamelskaa samoin tulikansan ja puukansanhommat sekä lauman päättömät neuvottelut. Sillä te ette tunneviileitten kallioluolain rauhaa ettekä näytelmää juontipaikoilla päivänpäättyessä. Te ette ole milloinkaan tuntenut aamutuulen puraisuapuitten latvoissa, eikä liioin tunnu suloiselta suussanne tuoreenpuunkuoren maku.
Tahdonpa sanoa, että teidän parempi olisi näitä asioita tuta samoinkuinminä olen tuntenut, lapsuuden välityksellä. Poikasena olin aivantoisten poikain kaltainen — valveilla ollessani. Nukkuessani vain olintoisellainen. Säännöllisesti olivat uneni pelon sekaisia — ja pelonniin oudon ja tuntemattoman, että sen laatu ei ole mihinkäänverrattavissa. Mikään pelko, jota valveilla ollessani olen kokenut, eiole ollut sen pelon tapaista, jonka vallassa olin nukkuessani. Senlaatu ja olemus ovat kokonaan kokemusteni ulkopuolella.
Esimerkiksi: olin kaupungin lapsi, jolle maaseutu oli käsittämätönalue. Mutta enpä kuitenkaan koskaan unia nähnyt kaupungeista; enkäliioin taloa tavannut koskaan unissani. Vaikka eipä koskaanihmisolentokaan uneni äyräitten yli astunut. Olin nähnyt puita vainpuistoissa ja kuvakirjoissa, mutta unissani vaeltelin rajattomainmetsien halki. Eivätkä nämä unipuut suinkaan olleet pelkkiä varjojanäyissäni. Ne olivat näöltään tarkat ja selvät. Olin niiden kanssatuttavaksi tottunut. Näin joka haaran ja näreen, näin ja tunsin jokalehden erikseen.
Muistanpa hyvin sen hetken, jolloin valveillani ollen ensi kerran näintammen. Katsellessani sen lehtiä, oksia ja pahkoja, juolahti mieleenituskallisen eläväst