Kirj.
E. M. Hull
12. englantilaisesta painoksesta [»The Shadow of the East»]suomentanut
Alpo Kupiainen
Naisten romaaneja 43
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1925.
Jokohaman satamassa keinui keulasta perään saakka kirkkaasti valaistuamerikkalainen huvipursi. Sen ja rannan välillä kimalteli täydenkuun välke vedenpinnalla, hipoen mustien, leveiden rantaportaidenaskelmia. Itäisen yön viehätysvoima ja kuutamo loivat yhdessä tenhoistahohdetta näyttämölle, joka päivisin on meluisa ja räikeän kirjava, jalukemattomat värilliset lyhdyt, joita tuikki pitkin laituripatoa jarantakallioita, muuttivat jaappanilaisen kaupungin tarumaaksi.
Yö oli lämmin ja tyyni; meren pinnalla liikkui vain vähäisiä kareita.Lahti oli täynnä aluksia — postihöyryjä, rahtilaivoja ja huvipursia,jotka verkalleen kääntyivät vuoroveden mukaan, sekä sinne tännekiitäviä ja sekavasti pujottelehtivia sampaneja ja moottoriveneitä.
Huvipurren kannella lojui kolme miestä pitkillä lepotuoleilla.Jermyn Atherton, purren omistaja ja miljoonamies, pitkä, laihaamerikkalainen, jonka teräväpiirteiset, älykkäät kasvot näyttiväterittäin nuorekkailta tiheän, lyhyeksi leikatun, raudanharmaan tukanreunustamina, nousi istumaan tuoliinsa sytyttääkseen uuden sikaarinja kääntyi sitten oikealla puolellaan olevan miehen puoleen. »Lienenpannut Jaappanin kaikki viranomaiset sinua etsimään viimeisten kahdenpäivän aikana, Barry. Jollen olisi tänä aamuna saanut Tokiostalähettämääsi sähkösanomaa, olisin vedonnut konsuliimme, pudistanutliikkeelle Jaappanin koko keskuspoliisin ja tehnyt siitä kansainvälisenasian», virkkoi hän nauraen. »Missä ihmeessä sinä oikein olit? Tuskinolisin uskonut, että tällä vanhalla pikku saarella saattaa päästä poisnäkyvistä. Myöskin viranomaiset tunsivat asiasi tarkoin ja luulivatsaavansa sinut käsiinsä kahdessatoista tunnissa. Minä ravistin heitähieman», lisäsi hän ilmeisen tyytyväisenä.
Englantilainen hymyili.
»Siltä tuntui», sanoi hän kuivakiskoisesti. »Kun tänä aamunasaavuin Tokioon, hyökkäsi kimppuuni hysteerinen poliisikomisariusja vedet silmissä rukoili minua vitkastelematta lähettämään sanomanraivostuneelle amerikkalaiselle, joka Jokohamassa piti pahaamelua minun katoamisestani. Itse olin pienessä kylässä, joka onnoin kolmenkymmenen kilometrin päässä Tokiosta sisämaahan päin —ihan syrjässä tavallisesti käytetyiltä teiltä. Siellä on vanhashinto-temppeli, jota olen jo kauan halunnut piirtää.»
»Athertonin onni!» huomautti amerikkalainen hyvillä mielin. »Se pettääharvoin. En voinut poistua Jaappanista tapaamatta sinua, ja minuntäytyy lähteä merelle tänä yönä.»
»Mikä kiire sinulla on — joutuuko Wall Street hunningolle, jos sinäolet poissa?»
»Eipä niinkään. Olen kokonaan erossa Wall Streetistä. Olen kasannutniin paljon rahaa kuin tarvitaan, ja nyt on ainoana huolenani senkuluttaminen. Ei; asia on niin, että — hm — että lähdin kotoajotensakin äkkiä.»
Kolmannessa tuolissa lojuvalta mieheltä pääsi hiljainen hihitys. MuttaAtherton ei ollut siitä millänsäkään, vaan ehätti jatkamaan esitystään,puhuessaan kierittäen vinhasti ohueen mustaan nauhaan kiinnitettyäparitonta silmälasia.
»Aina siitä alkaen, kun Nina ja minä viime vuonna menimme naimisiin,on meillä ollut hitonmoista humua. Meidän oli kestittävä kaikkia,jotka olivat kestinneet meitä, ja muutamia ihmisiä kaupanpäällisiksi.Aamusta iltaan oli joka päivä jos jonkinlaisia