Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Jack London
Suomentanut
Aito Kare
Helsingissä,Minerva Oy,1921.
Hänen isiensä jumala.
Pohjolan tytär.
Teiden erotessa.
Naisen kestävyys.
Suuri kysymys.
Koskematon, neitseellinen metsä levisi joka suuntaan, — meluistenhuvinäytelmien ja hiljaisten murhenäytelmien paikka. Täällä käytiintaistelua olemassaolosta alkuaikaisella petomaisuudella. Englantilaisetja venäläiset riitelivät vielä Sateenkaaren maan omistamisesta — jatässä oli pääsyy, — sillä kultaa jänkit eivät vielä olleet näistääärettömistä maa-alueista tavanneet. Susilaumat iskivät hirvilaumoihinvaliten niistä heikkoja ja kantavia, ja seurasivat niitä samallahellittämättömyydellä kuin tuhansia ja taas tuhansia sukupolviatakaperin. Vähälukuiset alkuasukkaat tottelivat noitiaan japäälliköltään, karkoittivat pahojahenkiä, polttivat vanhuksiaan,taistelivat naapureitansa vastaan ja söivät vihollisiaanmielihyvällä, mikä seikka erinomaisesti todisti heidän vatsojensaruuansulatuskelpoisuuden. Mutta tämä tapahtui aikana, jolloin kivikausiläheni loppuaan. Tuntemattomilla teillä ja kartalla näkymättömilläaavikoilla näyttäytyivät kansainvaelluksen etumaiset tiedustelijat —vaaleat, sinisilmäiset, lannistumattomat miehet, rauhattoman rotunsailmi-elävät edustajat. Sattumalta tahi aikomuksella, yksittäin,kaksittain tahi kolmittain he saapuivat, tietämätöntä mistä;taistelivat, kuolivat tahi kulkivat etemmäksi, tuntematonta mihin.Noidat ja poppamiehet koettelivat heitä tuhota, päälliköt lähettivätsotilaitaan taistelemaan heitä vastaan, kivi törmäsi teräkseen, muttaturhaan. Kuni vesi, joka juoksee tuntemattomista lähteistä,tunkeutuivat he läpi pimeiden metsien ja vuorensolien, sousivat ylijokien kömpelöissä veneissä, tahi mokkasiineihin puettuina tasoittivatlatua koirilleen. He olivat suuren heimon edelläkävijöitä ja heitä olimonta, mutta nahkoihin kääriytyneet pohjolan asukkaat eivät sitä vielätienneet. Monet tuntemattomista kulkijoista taistelivat viimeiseensaakka ja kuolivat revontulten kylmässä loisteessa, samoinkuin heidänveljensä tekivät troopillisten maitten tulisessa hiekassa; ja hetulevat samoin jatkamaan siihen asti, kunnes heidän rodulleen määrättyaika ja tehtävä on täytetty.
Oli keskiyön aika. Pohjoisella taivaanrannalla näkyi heleänpunaisiapilviä, jotka vaalenivat länteen ja tummenivat itään päin, neosoittivat näkymättömän keskiyön auringon olemassaoloa. Hämärä ja valosekaantuivat niin, että yötä ei ollut, — päivä yhtyi päivään.
Yukonin pinnalla huutelivat villit lintulaumat erilaisilla äänilläänloppumattomia valituksia ja kaiku nauroi ivallisesti tyynen joenyläpuolella.
Hidasjuoksuisen joen rannalla seisoi kaksi, kolme puunkuorista tehtyäruuhta. Norsunluupäiset keihäät, luiset väkänuolet, hirvennahkaisistahihnoista valmistetut jousen jänteet ja yksinkertaiset, kömpelötvitsasverkot osoittivat, että joessa oli parhaillaan lohenkutu.Läheltä, epäjärjestyksessä olevista nahkateltoista, kuuluikalanpyydystäjien ääniä. Nuorukaiset painiskelivat keskenään tahipyörivät tyttöjen jälestä iäkkäämpien keskustellessa keskenään. Heidänjaloissaan leikkivät ja tappelivat alastomat lapset kieriskellen liassayhdessä ruskeiden susikoirien kanssa.
Toisella puolen leiripaikkaa, mutta erillään siitä, oli toinen leiri,jonka muodosti kaksi telttaa. Se oli valkoiste