Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Jack London
Suom. Helmi Krohn
Otava, Helsinki, 1915.
Ensimmäinen luku
Enpä oikein tiedä mistä päästä aloittaisin, vaikka joskus piloillaniolenkin väittänyt, että Charley Furuseth oli syynä koko juttuun.Hänellä oli Mill Valleyssa, Tamalpais-vuoren juurella huvila,jossa hän oleskeli vain talvikuukausina lueskellen Nietzscheä jaSchopenhaueria aivojensa lepuutukseksi. Kesällä hän mieluumminhikoili kuumassa ja tomuisessa kaupungissa kovassa työssä japuuhassa. Jollei minulla olisi ollut tapana joka lauantai matkustaahänen luokseen ja viipyä siellä maanantai-aamuun saakka, niin eneräänä tammikuun maanantaina olisi ollut San Franciscolahdella.
Laiva ei ollut kuitenkaan mikään huono alus, sillä Martinez oliaivan uusi lauttalaiva, joka kulki vasta neljättä tai viidettäkertaa Sausaliton ja San Franciscon vähä. Vaara piili sumussa,joka laskeutui lahdelle, ja josta minulla, maamyyrällä, ei ollutaavistustakaan. Muistanpa selvästi, että kävin hyvillä mielinistumaan yläkannelle kokkaan, aivan perämiehenkojun alle ja annoinsalaperäisen sumun kietoa mielikuvitukseni pauloihinsa. Raitistuuli puhalsi ja hetken aikaa olin yksin kosteassa pimeydessä — enkuitenkaan aivan yksin, sillä epämääräisesti tunsin, että luotsi jajoku, jota luulin kapteeniksi, olivat lasikojussa pääni yläpuolella.
Muistan ajatelleeni, kuinka mukava työnjako kuitenkin on, kunminun ei tarvinnut tutkia sumua, tuulia, veden nousua ja laskuaeikä merenkulkua päästäkseni ystäväni luo, joka asui lahdentoisella puolella. Mikä erinomainen asia, että ihmiset antautuivaterikoisaloille, arvelin minä. Luotsin ja kapteenin ammattitiedotriittivät siten monelle tuhannelle ihmiselle, jotka eivätymmärtäneet merestä ja merenkulusta enemmän kuin minäkään. Ja sitäpaitsi, sen sijaan, että olisin käyttänyt tarmoani oppiakseni kokojoukon asioita, saatoin nyt keskittää sen muutamiin harvoihinerikoisasioihin, esimerkiksi selvitelläkseni runoilija Poen asemaaamerikkalaisessa kirjallisuudessa — olin vastikään julkaissutsiitä tutkielman aikakauskirjassa Atlantic. Tullessani laivaan jakulkiessani salongin läpi olivat väijyvät silmäni huomanneet kookkaanherrasmiehen, joka luki Atlanticia juuri siltä kohtaa, missäminun kirjoitelmani oli. Ja minun mieleeni tuli jälleen työnjako —luotsin ja kapteenin erikoistiedot antoivat tälle kookkaalle herralletilaisuuden lukea minun erikoistietojani Poesta, sillä välin kun hekuljettivat häntä San Franciscoon.
Eräs punakka mies, joka viskasi kovalla kolinalla salongin ovenjäljessään kiinni ja kulki kopistaen jalkojaan kannella, keskeyttimietiskelyni, vaikka olinkin jo ennättänyt merkitä muistiin nämäajatukset, voidakseni käyttää niitä vastaista kirjoitusta varten,jonka nimeksi olin suunnitellut "Vapauden välttämättömyys: mietteitätaiteen harjoittajille". Punakka mies heitti silmäyksen peränpitäjänkojua kohti, tuijotti sitten sumuun, astui raskain askelin kannenpoikki ja taas takaisin (hänellä varmaan oli puujalat), ja pysähtyisitten hajasäärin minun eteeni, kasvoillaan tyytyväinen ilme. Olinvarmaan oikeassa olettaessani, että hän oli viettänyt koko elämänsämerillä.
"Juuri tällainen ilkeä ilma harmentaa hiukset ennen aikojaan", sanoihän nyökäyttäen päätään perämiehen kojua kohti.
"En luullut heillä olevan minkäänlaisia vaikeuksia", vastasin minä."Kaikki näyttää yhtä yksinkertaiselta kuin aapinen. Kompassi neuvooheille suunnan, ja he tuntevat etäisyyden ja nopeuden. Minä tahtoisinsanoa sitä