E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut Kerttu Tuura
Otava, Helsinki, 1919.
1
Oli hiljainen yö Tivolissa. Tarjoilupöytään, joka ulottui avaran,veistämättömistä hirsistä salvetun tuvan poikki, nojaili puolisentusinaa miestä, joista kaksi keskusteli kuusenhavuteen jakalkkijuoman suhteellisista avuista keripukin parannuskeinoina. Hepohtivat asiaa alakuloisen näköisinä ja vaipuivat vähänväliä synkkäänäänettömyyteen. Toiset tuskin kuuntelivat heitä. Vastakkaisellaseinällä olivat pelipöydät rivissä. Crap-pöytä oli tyhjä. Yksi ainoamies oli farao-pöydän ääressä, rulettihyrrä ei juhlapäivän aattonapyörinyt, ja pelinhoitaja seisoi tulikuuman, räiskyvän uunin edessäjutellen nuoren tummasilmäisen, kauniskasvoisen ja kaunisvartaloisennaisen kera, joka Juneausta Fort Yukoniin saakka tunnettiin nimellä"Neito". Kolme miestä pelasi pokeria, mutta panokset olivat pieneteikä pelaajissa ollut innostusta, kun ei ollut katsojiakaan. Perälläolevan tanssihuoneen lattialla tanssi kolme ikävystynyttä pariavalssia viulun ja pianon soiton mukaan.
Circle City ei ollut autio, eikä rahaakaan ollut niukalti. MoosehideCreekin kaivostyömiehet olivat saapuvilla, ja kullankaivu lännessäja kullanhuuhtelu kesällä oli ollut hyvätuloksista ja miestenkukkarot olivat raskaat kultahiekasta ja metallilohkareista.Klondykea ei oltu vielä löydetty, eivätkä Yukonin kaivostyömiehetolleet oppineet kaivamaan kultaa syvältä eivätkä puita polttamallasulattamaan roudan jäädyttämää maata. Mitään työtä ei ollut talvellasaatavissa, ja heillä oli tapana talvehtia Circle Cityn tapaisissasuurissa leireissä napaseudun pitkän yön kestäessä. Päivät olivatikäviä, heidän kukkaronsa olivat hyvin täynnä, ja ainoa ajanvieteoli löydettävissä kapakoista. Mutta nyt oli Tivoli todellakin tyhjä,ja Neito, joka seisoi uunin luona, haukotteli peittelemättä ja sanoiCharley Batesille:
"Ellei pian tapahdu jotakin, menen nukkumaan. Mikä leiriä vaivaa?
Ovatko kaikki kuolleet?"
Bates ei viitsinyt vastata, vaan rupesi kiertämään savuketta. Dan
MacDonald, Pohjois-Yukonin ensimmäinen ravintoloitsija ja pelaaja,
Tivolin ja sen pelien omistaja, kulki yksin aution lattian poikki ja
liittyi uunin luona olevaan pariin.
"Onko joku kuollut?" kysyi Neito häneltä.
"Näyttää siltä kuin olisi", kuului vastaus.
"Sitten on koko leiri kuollut", päätti Neito ja haukotteli toisenkerran.
MacDonald nauraa virnisteli ja nyökkäsi ja avasi suunsa puhuakseen,kun samassa pääovi avautui ja muuan mies tuli huoneeseen. Kylmäilmavirta muuttui huoneen lämpimässä usvaksi, joka leijaili hänenympärillään polviin saakka ja virtasi lattian poikki vähitellenhälveten, kunnes kahdentoista askeleen päässä uunista kokonaanhaihtui. Vastatullut otti luudan ovipielen naulasta ja rapsi lumenintiaanisaappaistaan ja pitkistä saksalaisista sääryksistään. Hänolisi näyttänyt kookkaalta mieheltä, ellei jättiläismäinen Kanadanranskalainen olisi tullut tarjoilupöydän äärestä puristamaan hänenkättään.
"Hoi, Päivänpaiste!" tervehti tämä. "Tekee vanhoille silmilleni hyväänähdä sinua."
"Hoi, Louis, milloin olet oppinut noin koreasti puhumaan?" sanoitulokas. "Tule ottamaan naukku ja kerro meille kaikki mikä koskeeBone Creekia. No, vanha veikko, puristahan kättäni vielä kerta. Missäon toverisi? Olen juuri häntä etsimässä."
T