Valikoima ruotsalaista lyriikkaa
Suomentaneet
Elina Vaara — Lauri Viljanen
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1926.
Esipuhe.
Carl Michael Bellman
Iltalaulu.
Johan Gabriel Oxenstierna
Mieteruno.
Anna Maria Lenngren
Muotokuvat.
Esaias Tegnér
Kuollut.
Erik Gustaf Geijer
Yötaivas.
Erik Johan Stagnelius
Kuin minä kenkään hehkunut ei.
Endymion.
Elegia Yölle.
Huokausten salaisuus.
Narcissus.
Carl Jonas Love Almquist
Antoniuksen laulu.
Kuunteleva Maria.
Carl Johan Gustaf Snoilsky
Lepo Egyptissä.
Verner von Heidenstam
Pyhiinvaeltajan joululaulu.
Selma Lagerlöf
Laps, olet lempinyt.
Gustaf Fröding
Dolores di Colibrados.
Nyt katsokaat uneksijaa.
Oscar Levertin
Sa kuule, sateess' elokuun.
Erik Axel Karlfeldt
Sinun silmäs ovat tulta.
Yökohokit keskellä viljaa.
Elokuunhymni.
Bo Bergman
Kuunpaiste virralla.
Sydän.
Viole d'Amour.
Vilhelm Ekelund
Leukadia.
Palvonta.
Mentyäsi, armas.
Anders Österling
Fantasia etelän meren rannalla.
Aamuhartaus.
Odotus meren rannalla.
Aamun sydän
Bertil Malmberg
Neitsyt.
Dan Andersson
Laulu.
Soittoniekan hautaus.
Erik Lindorm
Iltapäivä.
Onnen hetki.
Isä ja poika.
Arki-ilta.
Laulu nuoruudessa.
Gustaf Johansson
Ballaadi Johanssoneista.
Ture Nerman
Kaunein laulu.
Karl Asplund
Quand même.
Pär Lagerkvist
Kauneinta on hämärtyissä.
Auringon hiukset.
Hopeahuilu.
Kirje.
Sten Selander
Kevätsade.
Kuiva puu.
Gabriel Jönsson
Impromptu.
Gunnar Mascoll Silfverstolpe
Rovio.
Erik Blomberg
Ihmisen koti.
Karin Boye
Tähtien lohdutus.
Ragnar Jändel
Sataa.
Esipuhe.
Yhäti elää ruotsalaisessa laulurunoudessa se Pan, jonka Bellman,vaeltaessaan keskellä rokoko-maisemaa Fredmanin laulajaviittaharteillaan, näki lähettävän pääskysen lentämään liki maata sateenennustajana. Useamman kuin yhden kerran se on lähettänyt kevätsateensasynnyttämään kukoistavaa lyyrillistä vuodenaikaa, ja nuortuen uusissasukupolvissa se on virittänyt runoilijoiden soittimia läntisessänaapurimaassa. Kustaviaanista aikaa seuraa viime vuosisadansarastuksessa romantiikka verkkaan laantuvine maininkeineen, samanvuosisadan painuessa mailleen jälleen pitkälle jatkuva uusromantiikkaja vihdoin meidän vuosikymmenillämme »nuori lyriikka». Halki näidenpuolentoista vuosisadan kaikuu elämäntuore, surussakin ihmeen heleälyyrillinen soitanto, joka ei ole jäänyt meille oudoksi, muttajonka sävelrunsaus tarjoaa ehtymättömän nautinnon. Mieltymyksiäännoudattava kuulija voi valita siitä joitakin johtosäveliä, jotkaraikkaudellaan lumoavat hänen korvansa. Panin huilu kutsuu jatkuvastirunoilijoita maan puoleen. Sen soidessa elokuun sateen äänenä Levertinon kuulevinaan ritarisatujen suihkulähteen helinää, se — opastaaFridolinin laulajahahmossa vaeltavan Karlfeldtin valitsemaan karkeastaruislinnusta itselleen tulisen satakielen, se antaa Österlinginhienokaikuiseen lyyraan sävelen merituulen koraalista, ja nuorimmastapolvesta se houkuttelee Dan Anderssonin, työmiehen ja kulkurin,nauttimaan soittoniekkana nuoruud