E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Suomennos
Täti kertoo XII.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1912.
1. Joosef vakkamestari2. Uusi tuttavuus.3. Mitä salaaminen vaikuttaa.4. Mitä hyvä Jumala antaa.5. Jouluiltana.
Ensimäinen luku.
Joosef vakkamestari.
Missä kauniita, vihreitä laidunkunnaita kohoaa taivaalle toinentoisensa perästä ja missä laaksot niiden lomassa ovat loistavienpunaisten ja sinisten kesäkukkien peitossa, siellä on pieni kylänimeltä Altkirch. Siisti, valkea pikku kirkko punaisine tornineen japuutalot yltympäri seisovat tuulensuojassa vihreätä taustaa vasten,sillä kylän takana ja molemmilla puolin kohoaa kukkuloita, ja vainetuosa on vapaa ja avonainen. Tämä on vastapäätä kohoavalle, vihreälleRechbergin kukkulalle päin, jonka huipulta toinen kylä valkeinekivitaloineen loistaa etäälle. Sen nimi on kuten kukkulankin Rechberg.Kunnaitten lomitse syöksyy raju Ziller-puro, joka tuo mukanaan alasvuorilta paljon puita ja vierinkiviä saineissa aalloissaan.Altkirchistä Rechbergiin johtaa ajotie, jonka täytyy tehdä suuri mutka.Aluksi kulkee se mutkistellen Ziller-purolle asti, sitten vanhan,katetun sillan yli ja toiselta puolen taas mutkaisena Rechberginkylään. Koko matka kestänee lähes kaksi tuntia. Lyhempi ja paljonherttaisempi on kapea polku. Se vie keskeltä kukkulaa alasZiller-purolle, suoraan kaitaa puusiltaa kohden, joka sillä paikallajohtaa vuolaan puron yli. Silta on niin kapea, että ainoastaan yksihenkilö kerrallaan saattaa kulkea sen yli, ja on hyvä, että molemmillepuolille on asetettu kaidepuut, joten voi pitää kiinni niistä, silläheikko silta vapisee ja heiluu joka askeleella, niin että kulkijanvaltaa varsin epävarma tunne tästä astuessaan.
Yltympäri ei erota ainoatakaan asumusta vihreillä kukkuloilla, vainviimeisellä, jolta polku jyrkkänä laskeutuu purolle, seisoo yksinäinenkappeli ja katselee ammoisista ajoista asti vuolasta virtaa ja useintulvan viemää ja taas korjattua siltaa.
Altkirchissä on paljon köyhiä ihmisiä, sillä siellä on vähäntyönansiota saatavissa. Useimmat miehet käyvät päivätyöläisinänaapuritaloissa, muutamilla on myöskin palanen maata, jota heviljelevät, ja vain parilla kolmella kylän talonpojista on kyllin maatavoidakseen pitää useampia lehmiä.
Yksi köyhimpiä koteja oli vakkamestari Joosefin, joka asui syrjäisessä,vanhassa mökissä kappelille vievän tien varrella aivan yksikseen. Tupaapeittivät melkein kokonaan ikivanhan pajun pitkälle riippuvat oksat. Neolivat levinneet leviämistään, kunnes lopulta ympäröivät koko mökin.Joosef oli aina asunut mökkisessä, sillä se oli ollut jo hänenisälläänkin, joka siinä oli elänyt ikivanhaksi. Nyt oli Joosefistaitsestään tullut vanha mies ja hän asui tuvassa ijäkkään, kauvansairastaneen vaimonsa ja kahden lapsenlapsensa kera.
Joosefilla oli ainoa poika Juuso, joka aina oli ollut sävyisä, muttahieman huikentelevainen ja epävakainen ihminen. Hänen nykyistäolinpaikkaansa eivät ijäkkäät vanhemmatkaan tietäneet; jo kuusi vuottaoli hän ollut poissa kotoa ja sen ajan kuluessa antanut niukastitietoja itsestään. Juuso oli hyvin varhain mennyt naimisiin, ja se oliollut vanhempien mieleen, sillä hänen vaimonsa oli tuo ahkera, kelpoHeleena, josta kaikki pitivät. Hän oli hyvännäköinen ja kulki ainatietään hiljaisena, ahkerana ja tunnollisena. Hän piti myös kaikenmiehensä asunnossa hyvässä järjestyksessä, ja Joosefilla ja hän