Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
Kirj.
Jack London
Suom. Viljami Ventola
Kustannusosakeyhtiö Suomi, Helsinki, 1922.
Öflund & Pettersson, Kirja- ja kivipaino.
Yön lapsi.
John Harned'in raiviovimma.
Kivikauden mies.
Epäilyttävä tapaus.
Lujat nyrkit.
Aurinkoteltan alla.
Ihmisen tappaminen.
Eräänä lämpöisenä yönä istuttiin vanhassa Alta-Inoyo -kerhossaSan Franciscossa ja avonaisista ikkunoista tulvi katumeluhuoneeseen tukahdutettuna ja etäisenä. Keskusteltiin siitälahjomisjärjestelmästä, mikä oli vallalla ja viimeisenä tunnustimenasiihen seikkaan katsoen, että kaupungin hallitusta tultaisiinpuhdistamaan sen päivänvaloa arastelevista aineksista. Sittenoli ruvettu pohtimaan tuota alhaista, ilettävää ja halpamaistamädännäisyyttä, mikä on olemassa, kiusaten kaikkia ihmisvihaajia.Aivan vahingossa sattui sitten joku läsnäolijoista mainitsemaannimen O'Brien. — O'Brien — nuori ja lupaava nyrkkeilijä — olisaanut surmansa eilisiltaisessa palkinto-ottelussa. Tuntuipa ilmaheti puhtaammalta. O'Brien oli näet ollut moitteeton nuorimies jaihanteilla varustettuna. Hän ei juopotellut, ei tupakoinut eikäkäyttänyt kiroussanoja, vielä oli hänen ruumiinrakenteensa kuinnuoren Jumalan. Hänellä oli ollut rukouskirjansa mukanaan tuossaottelussa. Sen he löysivät hänen takkinsa taskusta pukuaitiossa …jälkeenpäin.
Täällä oli läsnä puhtain, raikkain ja saastuttamaton Nuoruus,jotain kunnioitusta ansaitsevaa ja ihanaa ihmisten ylistettäväksi,sittenkun he sen ovat kadottaneet ja tulleet keski-ikään. Ja niinylistimmekin Nuoruutta niin haltioituneesti, että saimme Romantiikanesilleloihdituksi ja annoimme sen tunnin ajaksi houkutella meidätkauas pois inhimillisen yhteiskunnan rajalta ja sen uhkaavaltahälinältä. Bardwell alkoi kyllä puhelun lainaamalla Thoreau'nmielipiteitä, mutta vanha Trefethan, kaljupäinen ja pöhöttynyt, olise kun sieppasi itselleen tuon lainan ja ruumiillistutti Romantiikankeskuuteemme koko tunniksi. Ensiksi ihmettelimme kylläkin montakowhiskitotia hän oli saanut päivällisen jälkeen, mutta pianpa unohtuituonlainen huolittelu.
"Se oli vuonna 1898 — olin silloin viisineljättä vuotta vanha",sanoi hän. "Tiedän kyllä teidän harjoittavan päässälaskua. Teilläon oikein. Olen nyt tasan neljäkymmentä, näytän kymmenen vuottaiäkkäämmältä ja lääkärit sanovat … piru periköön kaikki lääkärit!"
Hän vei korkean lasinsa suulleen ja latki hitaasti sitärauhoittaakseen suuttumustaan.
"Mutta olen ollut nuori … kerran. Olin nuori kaksitoista vuottasitten, päässäni oli minulla hiuksia, olin hoikka ruumiiltani kuinkilpajuoksija ja pisin työpäivä ei minulle ollut kyllin pitkä. Olinvoimapoikanen vuonna 98. Sinä muistat minut, Milner. Sinä tunsitminut siihen aikaan. Enkö ollut jokseenkin tanakka poika!"
Milner nyökkäsi päätään ja myöntyi. Hänkin kuten Trefethan olikaivosinsinööri ja oli koonnut omaisuuden Klondykessä.
"Olithan sinä sitä, vanha ystäväni", sanoi Milner. "En milloinkaanunohda miten hyvin selviydyit metsätyöläisistä tuona iltana kuntuo pikkunen toimittaja järjesti siellä tappelun. Slavin olisiellä sattumalta" — tämä näet sanottiin meille — "ja hänenisännöitsijänsä halusi ruveta nyrkkeilyyn Trefethanin kera."
"Niin, katsohan nyt minua", komenti Trefethan suuttuneena."Tällaiseksi on Goldstead minut tehnyt… Jumala yksin tietäämontako miljoon