Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Minna Canth
1917-19 (1877-1895)
Hemmo
Ensimmäiset markkinat
Äiti ja poika
Päivä koittaa
Vanhan taaton tarinoita
I. Pikku Heikin merkillinen matka
II. Pellervoinen
Kuoleva lapsi
Lapsenpiika
Kauppias Roller
Ystävykset
Eräänä sunnuntaina
Lain mukaan
Kasvinkumppanit
Mutta mitäs tapahtui
Epäluulo
Eräs Puijolla käynti
"Vanha piika"
Kodista pois
Ompelija
Kahtalainen onni
Laulaja
Missä onni
Hän oli kylän lemmikki. Vanhat häntä suosivat, nuoret häntä ihaelivatja lapset häntä ystävänänsä rakastivat. Ei ollut aatetta niin ylevää,jot'ei sydämensä olisi omistanut, ei määrää niin korkeata, jonkasaavuttamisesta olisi epäillyt. Poikana heilui hän korkeimpien puidenlatva-oksilla, nuorukaisena taisteli hän metsän väkeväin asujantenkanssa ja moni kaatunut otus kertoi hänen nuolensa tarkasta iskusta.Hän oli Suomen raikas, toivorikas nuorukainen, tuo iloinen Hemmo.
Anna oli hänen morsiamensa. Anna oli nuori, suloinen neito, jonkaposkilla ruusut heloittivat ja jonka silmistä taivaan loiste säihkyi.Hemmo oli hänen lapsuutensa ystävä ja nuoruutensa ylkä. Hemmoa oli Annarakastanut aina siitä, kun tuntonsa heräsi ja ajatuksensa eloonvirkosi. Mitä parhainta ja jalointa hän elämässä tunsi, sen lempiväsydämensä Hemmossa löysi toteutuneena.
Joulun aattona oli Hemmon isä julkaisnut aikomuksena kesän tultualuopua talonsa hallituksesta ainoan poikansa eduksi, ja samaan aikaanpäätettiin nuorten häätkin vietettäviksi. Silloin tuli Annalle kiire.Päivät pitkään hän istui uutterana, kehräten, kutoen ja neuloenmyötäjäisiään. Mitkä ihanat tulevaisuuden unelmat siinä lankojen väliinliittyivät, mitkä toivot suloiset haartoivat hänen silmissään hyppistensievästi liikkuessa! Annaa onnellisempaa morsianta tuskin taivaan allalöytyi.
Mutta äkkiä nousi Suomessa huuto,—huuto, kamala ja kauhea, joka nuoltanopeammin kiidätti kautta maan, idästä länteen, etelästä pohjoiseen. Sehuuto leveni kylästä kylään, kaupungista kaupunkiin, se kaikuivuorella, kaikui laaksossa, se kuului korvenki loukerohon ja salonhiljaisuuteen. Vihollinen on maassa!—tämä oli huuto, joka sai miestensydämet kauhistumaan, vaimot vapisemaan ja lapset vaikeroimaan.—»Vihollinen on maassa!» se tieto iski salaman tavoin siihenkin kylään,missä Hemmon ja Annan rakkaus oli saanut rauhassa kasvaa ja juurtua.Rauha hävisi, synkät pilvet kohosivat ja kaukaa kuului jo uhkaavanmyrskyn kumina.
Hajamielisenä istui Hemmo morsiamensa rinnalla. Silmä, joka ennensilmään vaipui, häilyi nyt levottomana ympäri ja käsi, joka ennen kättäpuristi, oli hervottomaksi käynyt. »Isäinmaa on vaarassa, veljein verivuotaa ja minä istun kun kunnoton pelkuri täällä toimetonna.» Tuoajatus poltti tulena nuorukaisen suonissa, se vei levon hänenrinnastaan ja sai häpeän punan nousemaan hänen kasvoilleen. Hän kavahtijo ylös.
»Isä, äiti, tyttöni armas», puhui hän, »en voi täällä enään laiskanavirua, kun Suomi poikiaan taisteluun kutsuu. Sallikaa mun mennä maatanipuolustamaan!»
Kirkas säde välähti isän silmissä, mutta äidin sydämestä nousi raskashuokaus, ja ikään kun kukkanen myrskyn pauhatessa pelvolla painuu alasmaata kohden, niin kallistui nyt Annanki keltakiharainen pää vastenkättä, johon suloiset kasvonsa lymyivät.
»Mene!» lausui isä selkeästi;—»mene!» kuului äidin