Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
E. Marlitt
Suomennos.
Tampereella,Emil Wesander'in kirjakaupan kustannuksella,1883.
Tampereella,
Takausyhtiön kirjapaino, 1883.
1.
Vanha ylimetsänhoitajan rouva oli jo enemmän kuin vuosi takaperinkuollut. Vuosi on pitkä aika kuolleille, jotka, kuten tiedetään, pianunhoitetaan, eikä tuo vanha nainen Hirschwinkelissä ollut, kuten sillämaanpaikalla oli tapana sanoa, jättänyt jälkeensä yhtään "ystävyyttä"[sukulaisia] — hänen tähtensä ei ollut lähellä eikä kaukanapienintäkään palasta suruharsoa otettu eikä pidetty. Sellaistensuhteiden aikana piti kai hänen yksinäisen olonsa jäljiltä sammuman,kuten kynttilän liekin, jota sammuksiin puhalletaan, ellei elonsaajalla hänellä olisi ollut "originalin" (omituisen ihmisen) suurestisilmiinpistävät piirteet — ja sellaisten luonteiden muisteleminen eikatoa niin pian jälkeen jääneiden mielestä.
Ne harvat kylän asukkaat, joiden tie silloin tällöin kulkiHirschwinkelin suuren asuinrakennuksen sivu, katsahtivatkin sen vuoksitoisen kerroksen kulma-ikkunaan, toden teolla odottaen tuon pienennaisen naaman valkoisine hiuskähäröineen otsalla ja ohimoilla sekäterässankaisine silmälasineen nenällä, hilpeästi, kuten aina, pistävänpäänsä heidän askeleensa kuultuaan ja katsovan ulos akkunasta. Siitäpäaina hänen terävästi tarkasteleva silmäyksensä silmälasien yli olikinheti huomannut jokaisen, miten huolellisesti tahansa salatun, reiänkyynärpäässä, jokaisen pienen tahrapilkun takin liepeessä tai hameessa,niin vieläpä kärsimyksen heikoimmatkin piirteet, ja sielläpä oli ainatilaisuuden mukaan heille lausuttu joku kova, moittiva sana, taikehoitus köyhälle syntiselle heti huolinensa tulemaan hänen luoksensa.
Enimmin kaipasivat häntä kuitenkin metsässä työskentelemät halonhakkaajat, pienkeittäjät ja kimröökin polttajat. "Pieni metsänrouva"oli aina niin säännöllisesti ja vakavin askelin näyttäynyt metsässä.Hänen mustan huntunsa hartioiden ympäri käärityn suuren huivinsatunsivat he yhtähyvin kuin hänen nopsat, pienet jalkansa valkoisissasukissa, joiden yli, muinoisajan tavan mukaan, mustat kengännauhatolivat ristiin kierretyt, nämät kaikki olivat yhtä hyvin tunnetut, kuintuo viheriästä kankaasta tehty vanha pussi, joka riippui hänenkäsivarrellansa, ja tuo älykäs, valkoinen villakoira, joka juoksiiäkkään emäntänsä rinnalla.
Viheriästä työpussista oli aina tiheissä ryhmissä pilkistellyt äskenpoimittuja yrttejä, joiden tähden tuo vanha selkä uupumatta olitaipunut. Sitäpaitsi sisälsi tuo vanha, tilava kangassäiliö aina kokovaraston haavurin työaseita, laastarikääryjä ja lääkepulloja, sitäpaitsi ei sieltä milloinkaan puuttunut muutamia palasia karheatasaipuaa, sillä, kuten muiden hyväätekevien rouvasihmisten tapana onkeittää köyhille lämmintä lientä, niin keitti ylimetsänhoitajan rouvaheille ahkeraan suurissa pesupadoissa saipuata ja soopaa. Samallakertaa likaisten pelotuksena ja kipeiden ja kärsiväin pelottomanalääkärinä ja kylvettäjänä, oli hän myöskin ollut oikea kauhistus, oikeapaholainen Thüringissä niin yleisesti vallassa olevalle taikauskolle,ja vähinkin epäluulon kipenä, että oli ryhdytty uhriin ja loihtimisiinhaavojen ja muiden ruumiin vammojen parantamiseksi, sai hänet antamaankansalle kelpo läksyn ja lukemaan heille lakia, oikein "nuottienmukaan", kuten he sanoivat.
Hän oli kuollut luonnollisella kuolemalla kuumeesen, jonka hän saivilustuneena etsiessään parantavia yrttejä tuulen alaisilta vuortenhuipuilta. Koska hän sairastumisensa ensi hetkestä v