Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Sigurd [Karl Josef Alfred Hedenstierna]
Sovitellen suomentanut Theodolinda Hahnsson
G. W. Edlund, Helsinki, 1892.
Helsingissä,Helsingin Sentraali-Kirjapainossa,1892.
I. Oma pieni koti.
II. Ensimmäinen sunnuntai Toivolahdella.
III. Metsolan herrasväki.
IV. Mitä Metsolan vieraat eivät saaneet nähdä.
V. Mamselli La Tour.
VI. Sortunut mies ja sidottu nainen.
VII. Ylhäisiä vieraita Toivolahden pappilassa.
VIII. Taistelu sokeata jumalaa vastaan.
IX. Viran puolesta.
X. Rukkaset.
XI. Rippikoulu.
XII. Kotiin pääsö.
Oma pieni koti.
— Äiti, tuossa se on!
— No eipä, hyvänen aika, olemmeko siis jo perillä, Arve?
— Olemme, äitini.
Hänen äänessään kaikui hellyyden ja rakkauden muassa myöskinjonkunlainen voitonriemu, kun hän ohjaksilla hevostaan hillitenkumartui pienen, rinnallaan istuvan eukon luo, osottaen ruoskallaankohti muutamia pieniä, punaiseksi maalattuja, nukkemaisia asuntoja,jotka sijaitsivat saarella maantien oikealla puolen. Suurimmalla näistäasunnoista oli valkoiset nurkat ja edustalla pylväskäytävä.
Oli Huhtikuu annakassa ja kummallista kyllä, Huhtikuu myöskinluonnossa. Koivikot olivat vielä kevät-ilmojen ransistamina javalkoisten runkojensa yläpuolelta harmaina, ja harmaat olivat myöskinmättäät maassa. Mutkailevalle, kapealle tielle, joka kirren lähdössäoli pohjaton, olivat vaunut uurtaneet syvät raitiot ja tien vasemmallapuolen oleva haka näytti laihalta, huonolta ja lakastuneelta. Muttasinitaivaalla hymyili kevät-aurinko; oikealla, punaisten asuntojenvälistä pilkoittivat sisäjärven laineet ja pensastossa lauloivat pienetnäkymättömät lintukuorot: "kevät on, kevät on!"
Kevät oli myöskin hänen sydämmessään, joka tuossa soreananappularattailla istui ja rakkaudesta loistavin silmin kumartui pieneneukon luo, näyttäen hänelle nuot järven rannalla olevat punaisetasunnot, ikään kuin ne olisivat olleet kaikki maailman valtakunnatihanuuksineen.
Talven myrskyt olivat ennen raivonneet hänen uhkeassa rinnassaan, montakovaa, pitkää vuotta oli talvipuute majaillut näiden kahden asunnossa,silloin kuin viimeiset tähteet entisen pienen talonpoikaistalonvaatimattomasta varallisuudesta olivat loppuunkuluneet, sielläkaupungin ullakkokammarissa nähtiin nälkää ja kärsittiin siinätoivossa, että kerran näkisivät juuri sellaisen päivän koittavan, kuintämä nyt oli.
Sitten tuli koti-opettajan toimi ja yliopisto-vuodet, matkat lainansaamista varten sekä harhailut hiippakunnassa ylimääräisenä; pitkät,kolkot vuodet, jolloin ei edes ollut sitä iloa, että olisivat saaneetnähdä nälkää, toivoa ja kärsiä kylmää yhdessä.
Mutta tämä kaikki oli nyt ohitse. Tuolla alhaalla järven rannallasijaitsi Toivolahden pappila, joka oli tullut hänen omakseenpitäjäläisten vapaan valinnan kautta, laineet lauloivat: "kevät on,kevät on!" ja kevättä oli pastori Arvid Maunusen sydämmessä ja auringonpaistetta mielessä, kun hän kuluneessa päällysnutussaan pohjatontakylätietä pitkin ajoi omaan kotiinsa.
Hiljakseen kulkee takkuinen Liinaharja pappilan portista sisään japihan perälle, joten meidän on hyvä aika katsella pastori Maunusta. Suuon vähän karkeanlainen, leuka, tumman sinertävine parra