Kirj.
Suomentanut Toivo Wallenius
Otava, Helsinki
1918.
SISÄLLYS:
1. Saaliin jäljissä.
2. Naarassusi.
3. Nälkähuuto.
4. Taistelu.
5. Luola.
6. Harmaa pentu.
7. Maailman seinä.
8. Erämaan laki.
9. Tulen luojat.
10. Orjuudessa.
11. Hylkiö.
12. Jumalien jäljillä.
13. Sopimus.
14. Nälänhätä.
15. Heimonsa vihollinen.
16. Hullu jumala.
17. Vihan valta.
18. Kuoleman kourissa.
19. Hurjimus.
20. Rakkauden valta.
21. Pitkällä matkalla.
22. Etelässä.
23. Jumalan kotona.
24. Viisas susi.
25. Siunattu susi.
Jäätyneen vesireitin molemmin puolin kohosi uhkaavana tummaakuusimetsää. Tuuli oli äskettäin riistänyt puilta niiden valkoisenhuurrevaipan, ja ne näyttivät nojautuvan toisiaan kohti mustina jaturmaa ennustavina häipyvässä valossa. Kaikkialla vallitsi hiljaisuus.Itse maa oli autio ja eloton, vailla pienintäkin liikettä; seutu oliniin kolkko ja kolea, ettei siinä ollut edes alakuloisuudenkaan leimaa.Ilmenihän siinä kuin pieni pilkahdus naurua, mutta naurua sellaista,joka on alakuloisuuttakin hirveämpää, — naurua, joka oli ilotontakuin sfinksin hymy ja kylmää kuin pakkanen, naurua, jossa olijärkkymättömyyden julmuutta. Niin nauroi ylivaltainen ja käsittämätönikuisuus viisaudessaan elämän turhuudelle ja ponnistuksille. —Sellainen oli tämä erämaa — villi, jääsydäminen pohjolan erämaa.
Mutta olipa siinä sittenkin elämää, uhmaten liikkuvaa elämää. Alaspäinjäätynyttä vesireittiä pitkin ponnistelihe sarja susimaisia koiria.Niiden henki hyytyi ilmassa pursutessaan suusta höyrypilvinä, jotkalaskeutuivat eläinten karvoihin ja muuttuivat jääkiteiksi. Koirilla olinahkavaljaat, ja nahkahihnoin ne olivat kiinnitetyt rekeen, jota nekiskoivat perässään. Reki oli vailla jalaksia. Se oli tehty lujastakoivuntuohesta ja lepäsi lumella koko pohjallaan. Keulapää oliväännetty ylöspäin painamaan reen alle pehmeätä lunta, joka kohosiaallon lailla sen edessä. Reessä sijaitsi tiukasti köytettynä pitkä jakapea laatikko. Olipa siinä muitakin esineitä — huopapeitteitä,kirves, kahvipannu ja paistinpannu; mutta huomattavin, eniten tilaaviepä oli tuo pitkä ja kapea laatikko.
Koirien edellä ponnisteli mies isoilla lumikengillä. Reen perässäponnisteli toinen mies. Reessä makasi laatikossa kolmas mies, jonkaponnistukset olivat päättyneet, — mies, jonka erämaa oli voittanut jaiskenyt kumoon, niin ettei hän enää milloinkaan ollut nousevakamppailemaan. Erämaa ei rakasta liikuntoa. Elämä sitä loukkaa, silläelämä on liikuntoa; ja erämaa pyrkii aina tuhoamaan liikuntoa. Sejäädyttää veden estääkseen sitä virtaamasta mereen; se pakottaa mahlanulos puista, kunnes ne ovat paleltuneet voimakasta sydäntään myöten; jahurjimmin ja hirmuisimmin erämaa kiusaa ja ruhjoo ihmistä — ihmistä,joka on elämän rauhattomin ilmaus, joka alati vastustelee määräystä,että kaiken liikunnon täytyy lopulta tauota.
Mutta edellä ja takana ponnistelivat säikkymättä ja lannistumattamolemmat miehet, jotka eivät olleet vielä kuolleet. Ruumiin verhonaheillä oli turkiksia ja pehmeätä, parkittua nahkaa. Silmäripset, posketja huulet olivat niin perin pohjin huurrekiteiden peitossa, etteikasvoja voinut erottaa. Tämä saattoi heidät näyttämään aavenaamioilta,kummitusmaailman ha