Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
James Oliver Curwood
Suomentanut
O. A. Joutsen
Alkuperäinen nimi: "The Gold Hunters"
Jatkoa kirjaan "Sudenpyytäjät"
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1922.
1. Postirekeä tavoittamassa
2. Minnetaki metsärosvojen käsissä
3. Vungain jäljillä
4. Rod seuraa ihmisjalkaisen karhun jälkiä
5. Rod taistelee hengestään
6. Kuoleman varjo
7. Pohjoiseen
8. Kultainen luoti
9. Ombabika-jokea vastavirtaan
10. Salaperäinen laukaus
11. Ääni rotkossa
12. Vabi tekee merkillisen keksinnön
13. Kolmas koski
14. Vanha laatikko
15. Suvannon aarre
16. John Ball ja kullan salaisuus
17. Maanalainen maailma
18. John Ballin tarina
1.
Puolipäivän syvä hiljaisuus vallitsi Kanadan salomaan rajattomassayksinäisyydessä. Hirvi ja karibu olivat murkinoineet jo varhainaamun koitteessa ja lepäilivät nyt rauhallisesti helmikuun auringonleppoisassa lämpimässä; ilves oli ryöminyt isojen kallioiden välissäpiileksivään pesäänsä ja odotteli päivää painuvaksi pohjan ja lännenpuolelle, ennen kuin lähtisi jälleen rosvoretkilleen; kettukin nukkuijossain kallioilla päivällisrupeamaansa, ja levottomat kuusankalinnutpelmuttelivat laiskasti höyheniänsä suloisessa alkukevään auringossa,joka jo vähin sulatteli talven lumia.
Tällaisena verrattomana päivänhetkenä heittää saaliinsa jäljilläoleva vanha eränkävijä selkäreppunsa hangelle, kerää äänettömästirisuja nuotioksi, syö eineensä ja polttaa päivällispiippunsa —silmät ja korvat koko ajan valppaina; tällaisena hetkenä hän tokaiseevähemmän tottuneelle toverilleen, joka on uskaltanut puhellakuiskausta kovemmin:
— Hss! Ole hiljaa! Et arvaakaan, miten lähellä jo olemmesaalistamme. Riistaeläimet ovat nyt syöneet maarunsa täyteenja makailevat ruokaansa sulattamassa. Ei yksikään niistä lähdeliikkeelle ennen kuin vasta tunnin tai parin perästä, ja silloinvoimme joka laukauksella kaataa hirven tai karibun. Mutta nyt emmekuule niistä hiiren hiiskaustakaan!
Mutta sittenkin näytti hetken päästä jotakin elävää ja liikkuvaairtaantuvan tästä näköjään elottomasta hiljaisuudesta. Aluksi siitäei voinut erottaa muuta kuin pienen tumman pilkun erään lumisenharjun päivänpuoleisella rinteellä. Sitten se liikkui, kasvoisilmissä, kurottihe pitkäkkäiseksi möhkäleeksi kuin etukäpäliänsäojentava ja hartioitaan luimistava koira — ja silloin sen tunsisudeksi.
Susi nukkuu raskaasti, kun sen vatsa on kylläinen. Metsämies olisisanonut, että tämä susi oli einehtinyt jo edellisenä iltana. Muttajokin erikoinen syy tuntui tällä kertaa hälyttäneen sen hereille.Sen sieraimissa oli käynyt heikko häivähdys erämaan olioillekaikkein vastenmielisimmästä ja pelottavimmasta aistimuksesta —ihmisenhajusta.
Se laskeutui rinnettä alas velttona ja välinpitämättömänä niin kuinkylläinen eläin aina tekee, ja sen aistit olivat vain puolivireessä;tassutteli laiskasti metsänaukeaman pehmoisella hangella japysähtyi sitten kuin naulittu, kun tuo inhottava ihmishaju kävi sensieraimiin niin väkevästi, että sen oli pakko kohottaa kuononsa kohtisinitaivasta ja varoittaa metsissä ja aukeilla maleksivia tovereitaanvihlaisevalla hälytysulvonnalla.
Mutta j