E-text prepared by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
Valikoima
Kirj.
Ranskankielisistä alkuteksteistä Essais valikoinut ja suomentanut
Edwin Hagfors
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna
1922.
SISÄLLYS:
Johdanto.
Tekijä lukijalle.
1. Joutilaisuudesta.
2. Erilaisista puhujalahjoista.
3. Ketään ei voi kehua onnelliseksi ennen hänen kuolemaansa.
4. Kuoleman halveksimisesta.
5. Tottumuksen voimasta ja miksi en saisi liian helposti
muuttaa hyväksyttyä lakia.
6. Kasvatuksesta.
7. La Boétien "Vapaaehtoinen orjuus".
8. Ystävyydestä.
9. Voittoisat tappiot.
10. Cato runoilijain ylistämänä.
11. Yksinäisyydestä.
12. Tutkielmieni tyylistä.
13. Kuinka käsittelen aiheitani.
14. Rukouksista.
15. Tekojemme epäjohdonmukaisuudesta.
16. Isästäni.
17. Amyotin Plutarkhos-käännöksestä.
18. Kidutuksesta.
19. Onko sallittua puhua itsestään.
20. Isien rakkaudesta lapsiinsa.
21. Eri kirjailijoista.
22. Julmuudesta.
23. Raimond de Sebondin puolustus.
Viiteselitykset.
Renessanssi oli tutustuttanut länsimaiden oppineet muinaistenkreikkalaisten lukuisiin filosofisiin järjestelmiin. Sen edelliselläaikakaudella, n.s. skolastiikassa, yksinvaltiaan asemassa olleenAristoteleen filosofian rinnalle oli herännyt uuteen eloon platonismi,epikurolaisuus, stoalaisuus, pyrrhonismi, neoplatonismi, jotka kaikkipoikkesivat Aristoteleen opista ja olivat keskenäänkin erilaiset.
Tähän ristiriitaisten filosofisten teoriain runsauteen suhtautuivateri ajattelijat 16. vuosisadan Ranskassa eri tavoin. Toiset nousivatvastustamaan vallitsevaa, yliopistojen ja esivallan kannattamaaAristoteleen oppia, koettaen saada asetetuksi sen sijalle jonkin toisenjärjestelmän, mikä platonismin, mikä stoalaisten filosofian, mikäneoplatonismin. Täten syntyneessä taistelussa he puolustivat kukinomaksumaansa oppia ja vakaumustaan totuudesta intohimoisesti, vainostavälittämättä, kidutusta ja kuolemaakin uhmaten. — Toisissa taasherätti noiden erilaisten, keskenään kilpailevien opinjärjestelmäinristiriitaisuus epäilyn niitä kaikkia ja ylimalkaan koko dogmaattistaeli varmaväitteistä filosofiaa kohtaan. Nämä ajattelijat väittivät,kuten muinaisajan pyrrholaiset, että ihmisjärki ei kykene löytämääntotuutta, saavuttamaan varmaa tietoa; heidän mielipiteensä mukaanon epäily, ehdottoman epävarmuuden kanta, ei vain niissä asioissa,jotka eivät ole aistiemme tajuttavissa, vaan niissäkin, jotka voimmejärjellämme käsittää, erikoisesti filosofinen kanta, josta johtuupuolueettomuus, maltillisuus, nöyryys ja mielen rauha.
Merkillisin näistä 16. vuosisadan Ranskan epäilijäfilosofeista,skeptikoista — ajattelija, jonka teosta vielä meidän päivinämmesaattaa lukea mielenkiinnolla, kirjailija, joka tavallaan ja alallaanvoidaan laskea Ranskan klassikkoihin kuuluvaksi — on MICHEL DEMONTAIGNE.
Hän syntyi Montaigne nimisessä aatelislinnassa lounais-RanskanGuyenne-maakunnassa v. 1533. Kodissa pantiin hänen opetuksen