Kirj.
Ranskasta suomentanut
Kasimir Leino.
Kansan Novellikirjasto 1.
Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa, Helsinki
1907.
SISÄLLYS:
Guy de Maupassant.
Isä.
Kuutamolla.
Vallankumous.
Susi.
Lapsi.
Anteeksianto.
Kuningatar Hortense.
Jalokivet.
Tarina pyhän Mikaelin luostarilinnasta.
Joulukertomus.
Ristiäiset.
Kun yltiöromanttikot, joihin monet ovat tahtoneet lukea myöskinVictor Hugon, vaikka sen varsinainen ja perikuvallisin edustaja onThéophile Gautier, olivat oikullisia eriskummallisuuksia, jopaluonnottomuuksiakin kuvaamalla saattaneet tämän kirjallisen suunnanhuonoon huutoon, syntyi jo v. 1848 vallankumouksen jälkeen uusiterveempi ja todellisuutta enemmän kunnioittava suunta vastapainoksiedelliselle.
Tavallisesti käy tämä realismin nimellä, vaikka sen edustajialaulurunouden alalla on yleisemmällä yhteisnimellä kutsuttuparnassolaisiksi, joiden etevimpänä kykynä on pidetty CatulleMendês'ia. [Ensimäinen suomenkielinen näyte Mendèsia on tämänsarjan 10. n:ona ("Valittuja novelleja I".)] Alussa esiytyivät realisminperiaatteelliset harrastajat yhtä jyrkillä, vastakkaisillamielipiteillä. Jos Gautier on muodostellut taiteellisen oppinsamuutamiksi kiteytyneiksi tunnuslauseiksi, joiden lähtökohtana oli:taide on olemassa taiteen vuoksi ja taiteen tehtävä on kuvatakauneutta, niin opettivat realistisen suunnan filosofiset arvostelijat,että "rumuus on kaunista" ja koska jokapäiväisessä elämässä on paljorumaa, on kirjailijan havaittava ja kuvattava elämän rumuutta.
Näin jyrkkänä esiytyi uusi suunta "Le Realisme"-nimisessäaikakauskirjassa, joka alkoi ilmestyä 1856 ja kohdisti hyökkäyksensäpääasiallisesti Hugohon ja Gautier'iin. Kun ensimäinen kiihkon puuskaoli ohi mennyt, tasausi uusi suunta siedettävämmäksi, esittäen joukonmielipiteitä tosielämästä tehtyjen havaintojen merkityksestäkaunokirjallisuudelle.
Todellinen ihmiselämä ja luonto ovat ensin ymmärrettävät ja havaittutodellisuus mahdollisimman uskollisesti esitettävä. Ihmiset ovatkuvattavat sellaisina kuin he ovat taikka millaisiksi perinnöllisyys,syntyperä, kasvatus, elinkeinot, yhteiskunnalliset olot ja kokoympäristö heidät muodostaa. Kirjailijan ei tarvitse ruveta heitäihannoimaan eikä George Sandin tavalla kuvaamaan ihmisiä sellaisinakuin heidän hänen mielestään tulisi olla. Eikä hänen myöskään tuleesiytyä maailman parantajana ja mieteperäisenä runoilijana, vaanesittäköön hän maailman ulkokohtaisesti ja merkitköön havaintonsatosiasioiksi. Mentiinpä vielä niinkin pitkälle, että suorastaanhalveksittiin muodon kauneutta.
Jos näihin ylläesitettyihin mielipiteihin lisäämme ne vaatimukset,joita jo järkevämmät romanttikot olivat tehneet luonnekuvauksensuhteellisuudesta y.m., niin onkin meillä uusiaikaisen, todellisemmankertomarunouden kaunotiede pääpiirteissään määrättynä. Realistisensuunnan jälkeläiset, n.k. naturalistit, jotka edelleen ovat jatkaneetja kehittäneet tätä kuvaustapaa, eivät mielestämme ole voineet esittäämitään suurempia periaatteellisia lisiä tahi kumoavia muutoksiaedeltäjiensä määritelmille.
Kaikki kirjallisuushistorioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että Ranskanuusiaikainen, realistinen novelli eli uutelo alkaa ProsperMériméen (1803-1870) mestarillisista kertomuksista, joista parhaatovat jo suomeksikin saatavissa, nim. kokoelma nimeltä "Helmiä" (Otavankustantama), "Pariisin verihäät" (Otto Andersinin kustantama) jaetevimpinä pidetyt, laajahkot novellit "Colomba" ja "Carmen"(ilmestyneet tässä sarjassa 5-6 ja 11 numeroina). Hänen kyvystänsä jakertomistavastansa voi si