Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Maksim Gorkij
Venäjänkielestä suomentanut
Anton Helve
Helsingissä,Työväen Sanomalehti-osakeyhtiö,1903.
Muutamia päiviä myöhemmin sai Lunjeff kuulla, että kauppiasPoluektoff'in murhaan syyllisenä poliisi etsi muuatta pitkää miestä,joka käytti lammasnahkaturkkia. Tutkinnossa, joka toimitettiinmurhatun puodissa, löytyi kaksi hopeista pyhäinkuvakehystä, jotkahuomattiin varastetuiksi. Liikkeen juoksupoika ilmotti, että ne, paripäivää ennen murhaa, oli ostettu eräältä pitkältä, Andrei nimiseltämieheltä, joka käytti puoliturkkia ja joka usein ennenkin olimyönyt Poluektoff'ille kaikenlaisia hopea- ja kultakaluja, ja ettäPoluektoff oli lamannut hänelle rahaa. Sittemmin tuli selville, ettämurhan edellisenä päivänä ja samana päivänä, kuin murha tapahtui,samannäköinen mies oli juopotellut kaupungin ravintoloissa.
Joka päivä kuuli Ilja jotakin uutta murhasta. Koko kaupungin mieliäkiinnitti se. Siitä puhuttiin kaikkialla, — ravintoloissa, kadulla.Mutta Ilja välitti hyvin vähän noista puheista. Vaaran pelko olipudonnut hänen sydämeltään kuin rahka paranevasta haavasta, ja sensijaan tunsi hän jonkinmoista noloutta. Tarkasti kuunnellessaan, mitämurhasta kerrottiin, ajatteli hän vaan yhtä seikkaa, — kuinka häntästä puoleen järjestää elämänsä? Minkälainen tulevaisuus odottaahäntä? Ja hänen varmuutensa siitä, ettei murhaajaa tavata, kasvoipäivä päivältä.
Hänestä tuntui samanlaiselta, kuin nuoresta sotamiehestä ennentaisteluun lähtöä tahi miehestä, joka on lähdössä kaukaisellematkalle. Hän tunsi entistä enemmän halua oleksia yksin ja miettiäkohtaloaan. Mutta hänen ympärillään kiehui elämä, kuin vesikattilassa, ja miltei joka päivä sattui sellaista, joka käänsi hänenajatuksensa pois hänestä itsestään. Hän tuli kalpeaksi, laihaksi…
Viime aikoina oli Jaakko usein lähennellyt häntä. Tukka pörrössä,huolimattomasti puettuna kuleksi hän tarkotuksetta ravintolassaja pihalla tuijottaen hajamielisesti ympärilleen ja näytti siltä,kuin erityiset kuvittelut olisivat kiinnittäneet hänen mieltään.Tavatessaan Iljan, kysyi häneltä salaperäisesti, kuiskaten tahipuoliääneen:
— Eikö sinulla ole aikaa puhella vähän kanssani?
— En jouda nyt…
— Voi sinua!… Mutta se olisi tärkeätä…
— Mitä se sitten on? — kysyi Ilja.
— Minulla on eräs kirja! Siinä on sellaisia asioita, että oi, oi! —kuiskasi Jaakko pelästyneen näköisenä.
— Anna minun olla rauhassa kirjoiltasi! Sano minulle paremminkin,minkätähden isäsi katsoo aina niin kierosti minuun?
Mutta todellisuudelle ei Jaakolla riittänyt huomiota. VastaukseksiIljan kysymykseen leväytti hän hämmästyneenä silmänsä selkosenselälleen ja sanoi:
— Mitä? En tiedä… Se tahtoo sanoa… kuulin kerran… kuinka hänsanoi sedällesi, että sinä käyt kauppaa väärillä rahoilla… Mutta seon tietysti hullutusta…
— Kuinka tiedät, että se on hullutusta? — hymyillen kysyi Ilja.
— Sehän on selvää! Vääriä rahoja! Mitä joutavia!… — Ja viitatenkädellään, vaipui Jaakko mietteisiinsä.
— Eikö sinulla siis ole aikaa puhella kanssani? — kysyi hän hetkenpäästä, katsoen toveriinsa harhailevin katsein.
— Kirjastako?
— No niin… Erään kohdan ymmärsin siitä… oi, oi, oi, veli hyvä…
Ja hän teki sellaisen irvistyksen, kuin olisi polttanut kätensäkuumassa raudassa. Lunjeff