E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Englannista suomensi
Tyyni Tallgren
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1919.
Olipa kerran, keijukaisten päivinä, kaukaisessa lännen maassakuningaskunta, jonka nimi oli Tölppövalta. Se oli aika kummallinen maamonessa suhteessa. Ihmiset, jotka asuivat siellä, luulivat ensiksikin,että Tölppövalta on koko maailma; he luulivat, ettei Tölppövallanulkopuolella ole maailmaa ollenkaan. Ja he luulivat, että Tölppövallankansa tiesi kaiken mitä ikinä tietää voi, ja että kaikki mitä se eitietänyt ei merkinnyt mitään.
Eräs totisesti hyvin tavaton ajatus oli päässyt yleiseksiTölppövallassa. Siellä nimittäin vallitsi aivan erikoinen maku jalkojensuhteen. Mitä suuremmat jonkun ihmisen jalat olivat, sitä kauniimpanaja hienompana häntä pidettiin Tölppövallassa, ja mitä ylhäisempi jajalosyntyisempi ihminen oli, sitä valtavammat olivat hänen jalkansa.Kuninkaan jalat olivat ihan kuin jättiläisen, samoin olivatkuningattaren, samoin nuorten prinssien ja prinsessojen jalat. Ei ollutkoskaan sattunut, että moisen kuningasperheen jäsen olisi häpäissytitseään syntymällä pienijalkaisena. No niin, voitte siis kuvitellakuinka kauheata ja nöyryyttävää oli, kun tuohon kuningasperheeseenkerran syntyi pieni poika, prinssi, jonka jalat olivat niin pienet jahienot ja hentoiset, että niitä olisi pidetty pieninä muuallakin kuinTölppövallassa. Suru ja hämmennys valtasi koko kansan. Kuningatarpyörtyi kuudesti päivässä, kuningas kiinnitti mustia nauharuusujakruunuunsa, kaikki liput olivat puolitangossa ja hovi käytti surupukua.Tölppövaltaan oli syntynyt kuninkaallinen prinssi, jolla oli pienetjalat, eikä kukaan käsittänyt kuinka maa voisi kestää moisen surun!
Onneton pikku prinssi sen kesti, eikä näyttänyt edes olevanmillänsäkään. Hän oli sievin ja kiltein pikkuvauva mitä kuninkaallinenhoitajatar oli koskaan nähnyt. Jollei vain noita pieniä jalkoja olisiollut, olisi prinssi ollut koko perheen kaunistus. Kuninkaallinenhoitajatar sanoi sen itselleen ja kuiskasi hänen pienen kuninkaallisenkorkeutensa ylimmälle pullonpesijälle, ettei hän ollut "koskaan nähnytlasta, joka niin teki huomioita ja aivasti niin älykkäästi". Muttakuningas ja kuningatar eivät tietenkään muuta nähneet kuin poikasenpienet jalat ja päättivät ennen pitkää lähettää hänet luotaan. Niinpähe eräänä päivänä antoivat koota hänen kapineensa ja viedä hänetpaikkaan, missä hän kokonaan voisi unohtua. He lähettivät hänetsikopaimenen luo, jonka tupa oli syvällä, syvällä suuressa metsässä,joka ei näyttänyt loppuvan missään.
He antoivat sikopaimenelle vähän rahaa ja vähän vaatteita Keijujalalleja sanoivat, että jos sikopaimen pitäisi huolta lapsesta, lähettäisiväthe rahaa ja vaatteita joka vuosi. He itse eivät muuta toivoneet kuinettei heidän enää koskaan tarvitsisi nähdä Keijujalkaa.
Tämä oli sikopaimenelle kylläkin mieleen. Hän oli köyhä ja hänellä olivaimo ja kymmenen lasta ja sadoittain sikoja hoidettavinaan, ja häntiesi voivansa käyttää pikku prinssin rahoja ja vaatteita omanperheensä hyväksi ilman että kukaan saisi sitä selville. Niinpä hänjätti pikku miehen vaimonsa haltuun, ja heti kun kuninkaan lähetitolivat menneet, riisui vaimo prinssin kuninkaalliset vaatteet ja panihänen ylleen karkean pienen yöpaidan ja antoi kaikki hänen vaatteensaomille lapsilleen. Mutta pikku prinssi ei näyttänyt välittävän siitä —hän ei näyttänyt välittävän mistään, ei siitäkään, ettei hänellä oll