Kirj.
Giovanni Papini
Italiankielisen alkutekstin ("Un Uomo Finito")yhdennestätoista painoksesta suomentanut
J. Hollo
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1925.
Et ole kuollut, olet himmentynyt,
Oi sielu, vaivojasi vaikeroiva.
Dante.
Giovanni Papini
I. Puoli muotokuvaa
II. Sata kirjaa
III. Miljoona kirjaa
IV. Kaikki ja ei mitään
V. Riemukaari
VI. Köyhyys
VII. Minun seutuni
VIII. Pahan havaitseminen
IX. Toiset
X. Hän
XI. Ykseyden keksiminen
XII. Maailma olen minä
XIII. Mikään ei ole totta — kaikki on sallittua
XIV. Kuohuntaa
XV. Yöllinen esitys
XVI. Palazzo Davanzati
XVII. Hyökkäys
XVIII. Pako todellisuudesta
XIX. Kuolleet veljet
XX. Elävät vähäpätöiset
XXI. Minä ja rakkaus
XXII. Kutsumus
XXIII. Täydellinen
XXIV. Kyky
XXV. Dies Irae
XXVI. Toimisinko?
XXVII. Kohti uutta maailmaa
XXVIII. Jumaluuden valloitus
XXIX. Paluu
XXX. Minä syytän vain itseäni
XXXI. Häpeällisiä päiviä
XXXII. Mitä minusta tahdotte?
XXXIII. Kunnia
XXXIV. Ja vaikka…
XXXV. Olenko tylsämielinen?
XXXVI. … ja tietämätön?
XXXVII. Minä en tunne ihmisiä.
XXXVIII. Haltioituminen
XXXIX. Velkani
XL. Ilveilijä
XLI. Hieman varmuutta
XLII. Toivon pahaa
XLIII. Ruumiin loppu
XLIV. Kuolema
XLV. Nimenomaan siitä syystä
XLVI. Minä palaan maahan
XLVII. Kuka olen?
XLVIII. Tyyliä koskeva selitys
XLIX. Minä en ole sammunut
L. Uudelle sukupolvelle
Giovanni Papini on nuoremman italialaisen kirjailijapolven huomatuimpiaja samalla kiistanalaisimpia edustajia. Kiistanalaisuus johtuu suuressamäärin siitä, ettei Papini suinkaan ole tyytynyt kirjailijatoimessaanesiintymään pelkkänä taiteilijana, vaan on alun pitäen ollut myöskintaistelija ja, jos sana sallitaan, huimapäinen tappelijakin, joka onjaellut tuimia iskuja oikeaan ja vasempaan, erikoisen halukkaastikohdistaen ne nykyisten ja menneiden aikojen kirjallisiin epäjumaliin.Tämän riehakkuuden ohella on varmaan vaikuttanut — ainakin kirjallisiinluokittelijoihin — epämieluisasti sekin, ettei kirjailija ole näyttänytkotiutuvan mihinkään määrättyyn karsinaan, vaan on käärmeen tavoinjättänyt ketensä juuri sinä hetkenä, jona lajittelijat ja luokittelijatovat luulleet hänet tavoittavansa. Tässä suhteessa on vähemmänmerkitsevää se, että Papinin jo verrattain laaja tuotanto kuuluuerilaisten kirjallisten alueiden kehään sisältäen mm. lyyrillisiä japoleemisia, draamallisia ja teoreettisia teoksia, sillä sellainentaipumus annetaan helposti anteeksi, voipa se koitua erikoiseksiansioksikin saaden monipuolisuuden nimen. Arveluttavammaksi asia käysilloin, kun taiteilija itse, hänen olemuksensa ja suuntautumisensa,ilmaisee epävakaisuutta, äkkinäistä ja ainakin näennäisestip