E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Alkoholimuistelmia
Kirj.
Suomentanut Toivo Wallenius
Otava, Helsinki, 1914.
Tämä asia johtui mieleeni eräänä vaalipäivänä. Oli lämminkalifornialainen iltapäivä ja minä olin ratsastanut maatalostani alasKuulaakson pieneen kylään äänestääkseni muutoksista ja lisäyksistä,joita oli ehdotettu Kalifornian valtion perustuslakeihin. Helteentähden olin tyhjentänyt useita laseja, ennenkuin kävin antamassaäänestyslippuni, ja perästä päin otin vielä lisää. Sitten olinratsastanut takaisin viiniköynnösten peittämäin rinteiden jaaaltoilevien vainioiden keskitse ja ennätin kotiin kyllin varhainsaadakseni vielä lasillisen ennen illallista.
— Miten sinä menettelit äänioikeusehdotukseen nähden? kysyi Charmian.
— Äänestin sen puolesta.
Hän huudahti hämmästyksestä, sillä kiihkeästä kansanvaltaisuudestanihuolimatta olin aina nuoremmalla ijälläni vastustanut kaikkea, mikävähänkään tuoksahti naisten äänioikeudelle. Kun sitten vuosienvieriessä kävin suvaitsevammaksi, olin innostuksetta alistunutsiihen, pitäen sitä välttämättömänä yhteiskunnallisena ilmiönä.
— Mutta miksi äänestit sen hyväksi? tiedusteli Charmian.
Minä vastasin. Vastasin perusteellisesti. Vastasin harmistuneena.
Mitä enemmän vastasin, sitä suuremmaksi harmini kasvoi. (Ei —
en ollut humalassa. Hevosta, jolla olin ratsastanut, nimitettiin
"Karkuriksi", ja olisinpa halunnut nähdä humalaisen sitä ohjailevan.)
Ja kuitenkin — kuinka nyt sanoisinkaan — olin "hilpeällä tuulella",tunsin itseni "iloiseksi", olin suloisessa hiprakassa.
— Kun naiset saavat äänioikeuden, niin he äänestävät kieltolainpuolesta, minä selitin. — Juuri vaimot, sisaret ja äidit — jaainoastaan nämä — ne vasta iskevät ensimäisen naulan Tuliliemenruumisarkkuun…
— Niin, mutta minä luulin, että Tuliliemi on sinun hyviä ystäviäsi,keskeytti Charmian.
— Hän on. Hän oli. Hän ei ole. Hän ei ole koskaan ollut. Meidänystävyytemme ei ole milloinkaan niin huono kuin sellaisina hetkinä,jolloin oleskelen hänen seurassaan ja näyttää siltä, kuin olisinoikein hänen helmaystävänsä. Hän on oikein valehtelijain ruhtinas.Hän on vilpittömin totuuden lausuja. Hän on ylevä seuralainen,jonka keralla saa vaeltaa jumalien pariin. Mutta hän on myöskinViikatemiehen liittolainen. Hänen tiensä johtaa alastomaan totuuteenja kuolemaan. Hän suo kirkkaita näkyjä ja sekavia unia. Hän on elämänvihollinen ja julistaa viisautta, joka ulottuu elämän kaikkiennäkyjen tuolle puolen. Hän on aina valmis murhaamaan ja hän surmaanuorison.
Ja Charmian katsoi minuun, ja minä ymmärsin hänen kummastelevan,mistä olin saanut kaiken tämän.
Minä puhuin edelleen. Kuten sanoin — olin hiukan kiihtyneellätuulella. Moninaisia ajatuksia liikkui ai voissani kuin kotonaan.Jokainen ajatus ryömi pikku kammiossaan valmiiksi pukeutuneenaovelle, ikäänkuin joukko vankeja, jotka keskiyöllä odottavat, ettävankila murretaan auki. Ja jokainen ajatus oli näky, loistava,tarkasti rajoitettu. Aivoni olivat ikäänkuin alkoholin kirkkaan,valkoisen tulen valaisemat. Tuliliemi oli vaeltamassa Totuuden polkuaja paljasti syvimmät salaisuutensa. Ja minä toimin hänen tulkkinaan.Mielessä liikkui joukoittain muistoja kuluneesta elämästäni, kaikkijärjestykseen asetettuina kuten sotamiehet suuressa katselemuksessa.Minun tarvitsi vain itse valita. Olin ajatusten v