E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut
Th. Yrjö-Koskinen [Theodolinda Hahnsson]
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1909.
1. Ensimmäinen askel palveluksen saamiseksi.
2. Tätini palveluksessa.
3. Olen valmis palvelukseen.
4. Maantienlokaa.
5. Liikanaista uskollisuutta.
6. Lähetyssukka.
7. Eräs toveri.
8. Todellinen pieni lähetyssaarnaaja.
9. Takaisin Lontooseen.
10. Sairas kapteeni.
11. Pieni sankaritar.
12. Sairaskäyntejä.
13. Kolehti.
Ensimmäinen askel palveluksen saamiseksi.
Hän istui Bone Alleyn varrella erään talon oven kynnyksellä. Hänenympäristönsä oli sellainen, jommoista näillä seuduilla Lontoossaköyhien kortteleissa näkee joka päivä; eikä hän itse myöskäänherättänyt mitään huomiota tässä ympäristössä. Kymmenestä hänenohitsensa kulkevasta henkilöstä olisi yhdeksän mennyt menojaan suomattahänelle silmäystäkään.
Hän oli puettu ruskeaan hameeseen, mustaan liiviin sekä virttyneeseensiniseen huopahattuun, johon oli koristeeksi pantu musta nauhasolmukesekä harmaa likainen variksensulka. Hän oli kietonut käsivartensapolviensa ympäri, ja jalat, joissa oli rikkinäiset kengät, lepäsivätjonkunlaisen appelsiininkuorista ja rikkinäisistä pulloista sekätinasohjosta muodostuneen läjän päällä. Hänen silmänsä olivat sinisetja suuret, ja hänen hiuksensa, jotka olivat epämääräisen ruskeataväriä, riippuivat oikosina suortuvina hänen hentojen vilustuneidenkasvojensa ympärillä. Mutta hän oli uneksija. Tarkka tutkija olisihavainnut, että hänen sielunsa oli kaukana hänen ympäristöstään. Äkkiäilmaantui hymyily hänen huulilleen ja silmiin syntyi loiste sellainen,ettei mikään Bone Alley'ssa voinut sitä aiheuttaa. "Greeta, sinäkiipeät liian korkealle, tule alas!"
Hän oli tottunut juttelemaan oman itsensä kanssa. Hänen läheisyydessäänei ollut ketään. Etäämpänä seisoi posetiivin soittaja muutamientanssivien lasten ympäröimänä.
"Paras että lähdet liikkeelle, Greeta", jatkoi hän. "Täti varmaankin jopian sinua huutaa."
Hitaasti hän nousi istualta, ja sitten kuin hän oli oikaissut laihatjäsenensä, rupesi hän astelemaan ylös jyrkkiä portaita myöten. Ylösja yhä ylöspäin kolmea pitkää porrasosastoa pitkin. Erilaisia löyhkiätunkeili ulos niistä monista ovista, joiden ohitse hän asteli, jahelposti saattoi arvata, mitä tointa oli kullakin asukkaalla, jollenuo ovet kuuluivat. Suovan, paistetun sianlihan ja kalan haju tunkeusiesiin. Melkein kaikkialla keitettiin ja paistettiin, sillä kello oliyksi, ja siis oli päivällisaika.
Ylimmäisessä kerroksessa seisahtui Greeta hengähtämään, ei sen vuoksi,että hän olisi ollut hengästynyt, sillä hänen sekä keuhkonsa ettäsydämmensä olivat aivan terveet, mutta hänen omat sanansa antoivattähän selityksen.
"Nyt, Greeta, et sano sanaakaan, kun hän alkaa — et sanaakaan, silläsilloin et saa toiste mennä ulos jälleen!"
Hän aukaisi nopeasti oven ja meni sisälle. Tämä oli köyhä asunto, muttasiisti. Ikkunan ääreen sijoitetussa vuoteessa istui viallinen nainenahkerasti kutoen sukkaa. Hän katsoi vihaisin katsein tyttöä, ja hänenäänensä oli ärtyisän pistävä, kun hän virkkoi:
"Kuinka kauan minun pitää sinua odottaman, sitä juuri tahtoisin tietää?Katso tulta, sinä laiska letukka! Sinä et ole minulle suuremma