Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

MOSKOVASTA WATERLOOHON

Romaani Napoleonin ajoilta

Kirj.

ERCKMANN-CHATRIAN

Suomensi Emmi Voionmaa

WSOY, Porvoo, 1908.

I.

Ne, jotka eivät ole nähneet keisari Napoleonia kunniansa kukkuloillavuosina 1810, 1811 ja 1812, eivät koskaan voi saada käsitystä siitä,mihin vallan ja mahtavuuden huippuun ihminen saattaa kohota.

Kun hän kulki Champagnen, Lothringin tai Elsassin maakuntain läpi,heittivät ihmiset kaikki työnsä keskellä vehnän- ja viininkorjuutaja riensivät häntä katsomaan; ihmiset tulivat peninkulmain päästä,naiset, lapset ja vanhukset juoksivat kilvan hänen tielleenkädet pystyssä ja huusivat: "Eläköön keisari! Eläköön keisari!"Olisipa melkein luullut, että hän oli itse Jumala, joka pitimaailmaa pystyssä, ja että kaikki menisi mullin mallin, jos hänonnettomuudeksi sattuisi kuolemaan. Muutamia vanhoja tasavaltalaisia,jotka ravistelivat päätään ja jotka, kun viini oli kirvoittanutheidän kielensä kannan, uskalsivat sanoa, että keisarikin saattaakukistua, pidettiin hulluina. Sitä katsottiin aivan mahdottomaksi,eikä kukaan viitsinyt sellaista mahdollisuutta edes ajatellakaan.

Vuonna 1804 olin tullut oppiin vanhan kellosepän Melkior Guldenin luoPfalzburgin kaupungissa. Kun näytin heiveröiseltä ja hiukan onnuin,oli äitini tahtonut panna minut vähemmin rasittavaan ammattiin kuinniihin, jotka kotikylässämme olivat tavallisia, sillä Dagsbergissaon vain kirvesmiehiä, miilumiehiä ja ajureita. Herra Gulden pitiminusta. Asuimme suuressa kulmatalossa, toisessa kerroksessa,vastapäätä "Punaista härkää", lähellä Ranskan porttia.

Siellä totisesti sai nähdä kyllikseen prinssejä, lähettiläitäja kenraaleja, joita yhtenään tuli kaupunkiin, mikä ratsain,mikä avonaisissa, mikä katetuissa vaunuissa ja kultapäärmeisissähännystakeissa, töyhdöissä, turkeissa ja kaiken maailman maittenritaritähdissä. Ja valtamaantiellä vilisi kuriireja, sanansaattajia,ruuti-, luoti-, kanuuna- ja lavettikuormastoja, ratsu- ja jalkaväkeä.Sitä aikaa! Sitä pauhaavaa elämää!

Viidessä kuudessa vuodessa rikastui hotellin isäntä Georges: hänelläoli niittyjä, hedelmäpuutarhoja, taloja ja rahoja jos kuinka paljo,sillä kaikki nuo Saksasta, Sveitsistä, Venäjältä, Puolasta ja muistamaista tulevat vieraat eivät paljokaan välittäneet muutamastakourallisesta kultarahoja, joita he sirottelivat maanteille;kaikkihan he olivat aatelisväkeä, joka melkeinpä katsoi kunniakseenolla kitsastelematta.

Aamusta iltaan ja vielä yötkin olivat "Punaisen härän" pöydätaina katetut. Alakerran suurista ikkunoista näki valkoisillapöytäliinoilla ja säteilevillä hopea-astioilla katetut pöydät, täynnämetsänotusta, kalaa ja muita herkkuja, joita nuo matkustavaisetrivittäin istuivat syömään. Suuresta takapihasta kuului lakkaamattahevosten hirnuntaa, postiljonien huutoja, piikain naurua ja vaunujenkolinaa, kun niitä tuli ja meni korkeista ajoporteista. Niin,sellaista kukoistusaikaa ei "Punaisen härän" hotelli koskaan enäätule näkemään!

Sinne nyt loikkivat kaupunkilaisetkin, joita ennen oli nähty metsässäpolttopuita keräämässä tai maantiellä hevoslantaa kokoomassa. Heistäoli nyt tullut kapteeneja, everstejä tai kenraaleja — yksi ainatuhannesta — sen kautta, että lakkaamatta olivat tapelleet kaikissamaailman osissa.

Vanha Melkior istui työssään musta silkkikalotti päässä karvaisiakorvia myöten, silmäluomet pussillaan, nenä nipistettynä suurtensarvikakkuloiden väliin ja huulet k

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!