Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1921.
Everhardin käsikirjoitusta ei voi väittää erittäin tärkeäksihistorialliseksi asiapaperiksi. Historioitsija huomaa siinä joukoittainerehdyksiä — ei itse tosiasioihin, vaan tulkintaan nähden. Meille,jotka voimme tarkastaa ajassa taaksepäin niitä seitsemää vuosisataa,mitkä ovat kuluneet siitä, kun Avis Everhard laati käsikirjoituksensa,ovat selviöitä ne tapahtumat ja seikat, mitkä olivat hämäriä japeitettyjä hänen silmälleen. Häneltä puuttui kokonaiskäsitystä. Hän oliliian lähellä niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Vieläpä hän olivallan sulautunut niihin tapauksiin, joita hän kuvaa.
Kuitenkin siitä huolimatta Everhardin käsikirjoituksellahenkilökohtaisena asiapaperina on arvaamaton merkitys. Mutta siinäkinsuhteessa tapaamme virheellisyyksiä ja puutteellisuuksia, jotka johtuvatrakkauden puolueellisuudesta. Mutta yhtä kaikki me hymyilemme ja annammeanteeksi Avis Everhardille ne sankarilliset piirteet, joilla hän kuvasimiestänsä. Me tiedämme tänä päivänä, että hän ei ollut niin tavattomansuuri ja että hän näytteli koko joukon pienempää osaa aikansatapahtumissa kuin mitä tämä käsikirjoitus tahtoo uskotella.
Me tiedämme, että Ernest Everhard oli harvinaisen luja mies, mutta einiin tavaton kuin hänen vaimonsa arveli hänen olleen. Hän ei oikeastaanollut muuta kuin muuan niitä sankareita, jotka maailman kaikissa osissapyhittivät elämänsä kumoukselle, vaikka onkin myönnettävä, että hänsuoritti aivan erikoisen tehtävän siinä, että hän järjesti ja tulkitsityöväenluokan filosofiaa. »Proletaarinen tiede» ja »proletaarinenfilosofia» olivat niitä nimityksiä, joita hän siitä käytti, sitenpaljastaen »maalaisuutensa» — puutteellisuuden, joka oli suoranainenseuraus silloisista ajoista ja jota kukaan ei voinut noina aikoinavälttää.
Mutta palataksemme jälleen käsikirjoitukseemme täytyy meidän pitää sitäerittäin tärkeänä siihen katsoen, että me sen johdolla tutustumme niihintunteisiin, jotka noina aikoina vallitsivat. Emme missään tapaapirteämpää kuvausta niiden ihmisten sielunelämästä, jotka elivät tuonarauhattomana aikakautena, vuosien 1912 ja 1932 välillä, — heidänerehdyksensä ja tietämättömyytensä, heidän epäilyksensä ja pelkonsa javäärinkäsityksensä, heidän siveysopilliset hourailunsa, heidän rajutintohimonsa, heidän käsittämätön alhaisuutensa ja itsekkyytensä on siinäilmehikkäästi kuvattu. Nämä seikat ne juuri ovatkin niin vaikeita meidänvalistuneen aikamme ymmärtää. Historia kertoo meille, että näintapahtui, ja biologia ja sielutiede kertovat meille, miksi niintapahtui; mutta kaikki nuo tieteet yhdessä eivät esitä niistä meilleelävää kuvaa. Me hyväksymme ne tosiasioina, mutta emme saa niistäsympaattista käsitystä.
Mutta tämä mielenkiinto herää meissä selaillessamme Everhardinkäsikirjoitusta. Me tunkeudumme tuon muinaisen maailmandraamannäyttelijöiden tajuntaan ja elämme heidän sielunelämäänsä. Me emmeainoastaan ymmärrä Avis Everhardin rakkautta sankarillista puolisoaankohtaan, vaan me niinikään tunnemme, kuten hänkin tunsi noina päivinä,oligarkian (harvainvallan) epämääräisen ja hyvin kamalan heijastuksen.Me tunnemme Rautakoron (hyvin onnistunut nimi) astuvan maailmaanruhjoakseen ihmiskunnan.
Ja sivumennen huomautamme, että tuo historiallinen iskusana, Rautakorko,syntyi Ernest Everhardin mielessä. Se on yksi n