Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Hesba Stretton
Suomennos.
Helsingissä,K. E. Holm'in kustantama.1883.
I. Beden kartano
II. Viimmeinen ilta
III. Yksinäisiä päiviä
IV. Vanha kartano Beade
V. Lähtö
VI. Muukalainen vieraassa paikkakunnassa
VII. Kelloseppä ja filosofi
VIII. Pyhän Paavalin tuomiokirkko
IX. Beden testamenttivarasto
X. Kor ja Fede
XI. Pääsiäis-täysikuu
XII. Hän on kuollut ja elää jälleen
XIII. Iloinen Pitkäperjantai
XIV. Hyljätty
XV. Kuoleman ota
XVI. Teepidot holhouskartanossa
XVII. Kornelius Bell
XVIII. Aika menee vanhaa rataansa
XIX. Uusia vastahakoisuuksia
XX. Margeryn odottamaton vieras
XXI. Pimeä Marraskuu
XXII. Helppohintainen matka joulun aikaan
XXIII. Kotona jälleen
XXIV. Margery hukassa
XXV. "Hänellä ei ollut kuhun päänsä olisi kallistanut."
XXVI. Hoitohuoneessa
XXVII. Kummallinen muutos
XXVIII. Kaksi naimista
XXIX.
XXX.
Beden kartano.
Näyttänee kenties oudolta että kerron elämäni vaiheita, minä, joka enole mikään mahtava henkilö, vaan köyhä arentimiehen tytär ja oppimatonvaimo, joka olen tullut tietämään ainoastaan sen: että kaikki on meillehyödyksi, jotka Jumalaa rakastavat, niin köyhiä ja oppimattomia kuin heovatkin.
Vanha kartano kotona oli noin kahdeksankolmatta peninkulmaa Lontoosta,lähellä Walesin rajaa, jossa raittiisen, suloiseen ilmaan ei sekautunutvähintäkään kaupungin savua. Mennessä lähimmäiseen kaupunkiin, joka olipuolen peninkulman päässä, sai kulkea viheriäisten metsien jamännikköjen läpi, ennenkuin näki tai kuuli jotakin kaupungin elämästä.Isäni, samoinkuin isoisäni ja hänen isänsä olivat kaikki asuneetsamassa pienessä kartanossa, johon kuului kaksisataa tynnyrin-alaavähäväkistä maata, jota paitsi heillä oli oikeus pitää lampaitayhteismaalla. Tämä ulottui kauas yksinäisen kukkulan juurelle, jokakohosi suoraan ylös tasangolta. Kansa nimitti sitä vuoreksi, ja niinjylhänä ja yksinäisenä seisoikin se siellä, että se kenties näyttikorkeammalta kuin todenperää olikaan. Toisinaan, kuin aamusumu olilaskeutunut kukkulalle ja peitti sen silmiltäni, kuvailin mielessänienkelein liitelevän valkean sumuhunnun takana, tai ajattelin Abrahamia,kun hän meni vuorelle uhraamaan poikaansa Jumalalle. Ja kun pilvetrippuivat siellä tunti tunnilta paksuina ja mustina, ikäänkuin itseensäkooten kaikki taivaan pimeyden, ajattelin pimeyttä joka ympäröitsiGolgathan vuorta, ett'ei kansa Jerusalemissa voinut nähdä taivastakohti kohoavaa ristiä. Näin tuli yksinäinen kukkula, joka toisinaannäytti niin surulliselta sumussa ja iloiselta auringon valossa,parhaimpien ystävieni lukuun.
Kuinka hyvästi muistan kartanon. Vanhalta ja harmaalta se näyttiaivankuin olisi ollut puettu talonpojan kotikudottuun pukuun, samoinkuin isänikin. Ikkunat olivat puhtaat ja niiden vähäpätöiset ruudutolivat asetetut kulmat ylös- ja alaspäin; muutamissa ikkunoissa,niinkuin esim. navetan, oli ainoastaan lastat. Katto oli korkea jatiheät sedum-pensaat antoivat sille omituisen värin auringon valossa.Tuuheat muurivihreät kiertelivät suurien salvohirsien lomitse katonharjalle, jossa pääskyset visertelivät ja pojat pesissään piipattivatkesäpäivän pitkään. Useimmiten kuljimme keittiön ovesta, joka vei