E-text prepared by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
Kirj.
Tekijättären luvalla suomentanut
Siiri Siegberg
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1923.
Ivar Gjeslingin, Sundbyn herran kuoleman jälkeisessä perinnönjaossa
armon vuonna 1306 joutuivat hänen tiluksensa Silissä tyttärelle,
Ragnfridille, sekä tämän puolisolle Lauritsa Bjørgulfinpojalle.
Nämä olivat asuneet aikaisemmin Lauritsa Bjørgulfinpojan kartanossa
Skogissa, Folion pitäjässä lähellä Osloa, mutta muuttivat nyt
Jørundgaardiin, joka sijaitsi ylinnä Silsvoldissa.
Lauritsa kuului sukuun, jota tässä maassa nimitettiin Laamanninpojiksi.Se oli tullut Ruotsista silloin kun Laurentius Itägööttiläinen, jokaoli ryöstänyt Bjelbojaarlin sisaren, neito Bengtan Vretan luostarista,tämän kera pakeni Norjan puolelle. Laurentius-herra eli kuningasHaakon Vanhan turvissa ja joutui suureen suosioon; sai kuninkaaltaSkogin tilan. Mutta asuttuaan maassa kahdeksan ajastaikaa hän kuolitautiin, ja leski, Folkungien tytär, jota Norjassa nimitettiinkuninkaantyttäreksi, lähti takaisin kotimaahan, jossa teki sovinnonheimolaistensa kanssa. Hänet naitettiin sitten rikkaaseen sukuuntoiseen maahan. Häntä ja Laurentiusherraa ei oltu siunattu lapsilla,ja niin peri Laurentiuksen veli Ketil Skogin. Tämä oli LauritsaBjørgulfinpojan isoisä.
Lauritsa oli joutunut naimisiin nuorella iällä; hän oli ainoastaankahdenkymmenenkahdeksan vuoden vanha tullessaan Siliin, sekä kolmevuotta nuorempi vaimoansa. Kasvavana hän oli ollut henkivartiossaja saanut hyvän kasvatuksen; mutta naituansa jäi hän asumaanrauhassa tilallensa, sillä Ragnfrid oli jonkun verran omituinenja raskasmielisyyteen taipuvainen luonteeltansa eikä viihtynytetelänpuoleisten parissa. Kadotettuaan kolme poikaa kapalolapsina häntuli kerrassaan ihmisaraksi. Jotta vaimo silloin joutuisi lähemmäksisukuaan ja muita tuttaviaan, muutti Lauritsa Gudbranninlaaksoon. Heilläoli sinne saapuessaan yksi lapsi elossa, pieni tytär, jonka nimi oliKristiina.
Mutta juurruttuaan paikalle he elivät enimmäkseen entistä hiljaistaelämäänsä, pysyttäytyen omissa oloissaan; Ragnfrid ei näyttänytvälittävän suuria omaisistaan, sillä hän ei käynyt näissä useamminkuin mitä sopu vaati. Osaksi tämä johtui siitä, että Lauritsa jaRagnfrid olivat hyvin hurskasta ja jumalaapelkääväistä väkeä, jotkakävivät ahkerasti kirkossa, kestitsivät luonaan Herran palvelijoitaja kirkon asiamiehiä tai pyhiinvaeltajia, näiden matkatessa laaksonpohjaa pohjoiseen, Nidarosiin. Myös kirkkoherralleen — joka oliheidän lähin naapurinsa ja asui Romundgaardissa — he osoittivatalamaista kunnioitusta. Mutta muu laakson kansa piti kirkkolaitostakymmenyksineen, maaveroineen ja rahankantoineen muutenkin liianrasittavana, eikä siis viitsinyt enää huolehtia tarkasti paastoista jarukouksista ja kuljettaa luokseen pappeja ja munkkeja muulloin kuintarpeen vaatiessa.
Muuten nautti Jørundgaardin väki suurta kunnioitusta ja suosiota,varsinkin Lauritsa, joka oli tunnettu voimakkaaksi ja rohkeaksi,vaikka rauhaarakastavaksi mieheksi, tavoiltaan siivoksi jaoikeuttarakastavaksi, käytökseltään säädylliseksi, mainioksimaanviljelijäksi sekä taitavaksi metsästäjäksi; varsinkin oli tämäinnokas suden ja karhun sekä muiden petoeläinten pyytäjä. Muutamassavuodessa hän kokosi hallintansa alle suuret alat maata, mutta oli siltihyvä ja auttavainen isäntä alaisiaan kohtaan.