E-text prepared by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Kirj.
Helsingissä,Suomalainen Kustannus-O.Y. Kansa,1911.
Haminan Suomalainen Sanomalehti- ja kirjapaino O.-Y.
Vahvajärven autiolla selällä vyöryivät syksyiset aallot. Kalatiiratja -lokit olivat jo pois muuttaneet, eikä näkynyt koko järvellä muutaelollista kuin aallokon irti kiskomaa viheriää levää, jota läikähtelisiellä täällä aallon selällä. Sumuinen päivä alkoi pimittyä ja sumutihkua vihmasateena.
Ränsistyneessä venepahasessansa pyrki silloin keskikokoinen miehenrehvana kotirantaansa Pirttipohjaa kohti, taistellen aallokkoa vastaan.Hän oli puettu liika pitkähihaiseen, kuluneesen sarkanuttuun, ja päässäoli vanha reuhkalakki, joten hän täysin sopi yhteen sen kuvan kanssa,minkä muodosti kipperä venepahanen ja köyhä syksyinen luonto.
Soutaja oli mökkiläinen Mikko Pirhonen. Sammunut piippunysä lerpattivasemmassa suupielessä puoli irrallansa, kun hän veteli lyhkäsilläairon rämillä, Vene keikkui aaltojen välissä, häviten joskus niidenväliin, niin että soutajan pää vain näkyi koholla lekkumassa. Olisoudettava syrjätuuleen ja se lisäsi kulun vaikeutta. Tuon tuostakinpärskähti hyrskevettä veneen laidan yli soutajan kasvoille jaryntäille.
Järven keskiselällä pujahti silloin toinen kipperä venepahanen saarentakaa vastaan. Mutta kun soutajat istuivat selin toisiinsa, eivät hehuomanneet toisiansa ennen kun jo olivat sivuuttamassa. Vastaantulija,Tuomas Kuivalainen, herkesi silloin soutamasta ja katseltuansa aikatovin, kuinka Pirhonen reuhkasi veneessänsä aallolta aallolle, tervehtitätä ilmottaen kovaäänisesti:
"Nyt sitä rutkaletta on jo nähty."
Oitis älysi Pirhonen että vastaantulija tarkotti karhua, joka oli viimekesänä repinyt toisen ja paraan lehmän sekä häneltä että hänennaapuriltansa Olli Jumppaselta, ja tappanut Pirttipohjan jokaisen mökinnuoren karjan. Koko kesä oli siitä pedosta puhuttu, sitä oli vahdattu,sille oli hiottu kostoa, mutta sitä vaan ei oltu nähtykään. Koko kesänoli Pirhonen houkutellut naapuriansa, Olli Jumppasta, yhteisellekarhunajomatkalle, mutta tämä oli kieltäytynyt. Joskus se oli sanonutkieltäytymisen syyksi sen, että "ei sitä kesällä kumminkaan löydä."Useimmiten oli kumminkin selittää murissut:
"Jos sitä ei saa tapetuksi, ruojaa, niin se vaan härnäytyy ja repiiviimeisenkin lehmän."
Oitis herkesi Pirhonen soutamasta ja korjasi piipun ikenistänsätaskuunsa. Hän riemastui kuullessansa, että peto on nyt nähty. Kokokesäkauden hautunut viha sai jo hieman tyydytystä, ja hän vastasi,karhulle kutitellen: "Ahäh, pakana!"
Airot kohoina katselivat miehet hyvän aikaa toisiansa. Sitte lisäsi
Kuivalainen:
"Siellä Suolamäen perällä sanoo Olli Kokko sen nähneensä."
"Vai Olli sen näki."
"Ollinhan ne kehuvat sitä nähneen. Kaksi pentua oli ruojalla ollutmukana", vahvisti Kuivalainen.
Tuuli oli alkanut ajella molempien veneitä, ja kun puhelukin tuntuiolevan lopussa, tarttuivat miehet jo airoihin. Vasta kun olivat parisenairon vetoa soutaneet, lopetti Pirhonen keskustelun uudellakysymyksellä:
"Ei tainnut Olli vielä tehdä siitä kystä?"
"Eivät ne Massisen mökillä tienneet siitä jututa", jurnutti toinen,toistaen:
"Mutta niitä pentuja kuuluu rienalla olleen kaksi."
* * * * *
Molem