E-text prepared by Tuula Temonen, Anna Siren, and Tapio Riikonen
ja
Kirj.
Tekijättären luvalla suomentanut
Siiri Siegberg
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1925.
Kirkkaana toukokuun aamuna oli Halvard, Husebyn isäntä, vesillä orjansa
Graeinin kera.
Orja hoiti nyt airoja, mutta Halvard oli itse soutanut viimeisetviileät tiimat ennen aamun koittoa. Siksi hän oli laskenut ruskeanviittansa tuhdolle. Veneen pohjalla oleva vesi loiskui viitan liepeissäja yritti kastella miesten jalkoja. Näillä oli kummallakin hevosennahasta valmistetut, polviin asti ulottuvat merisaappaat, jotka oliparkittu tervassa ja pyöritelty hiekassa. Halvard oli itse tehnyt nämäsaappaat, sillä hän oli hyvin taitava sormistaan ja näpräili mielelläänkaikenlaista. Keulassa, orjan kumaran selän takana, kiilsivät puustaveistetyn hirvenpään litteät rautasarvet himmeästi ruskon valossa.Halvard oli veistänyt hirvenpään ja takonut sen sarvet.
Hän istui selin aurinkoon, joka lämmitti hänen leveää, ruskeanpunaistaniskaansa. Halvardin tukka oli verrattain lyhyt. Se oli leikattupoikki niskasta ja se koukerteli ja kimmelsi kuin kulta hänen nuorten,ahavoituneiden kasvojensa ympärillä.
Hän oli nyt Husebyn isäntä, yhdeksäntoista vuotta täyttänyt, muttaaivan pojan näköinen. Hän oli kaunis, pitkä ja hartiakas, hänelläoli kapeat kupeet ja pitkät, suorat sääret. Pää kohosi pystynäleveältä, pitkältä ja suoralta kaulalta. Kuten jo sanoimme, olihänellä keltainen, välkkyvä ja kiharainen tukka. Otsa oli matalaja leveä, silmät suuret ja harmaat, nenä hyvin muodostunut japosket pitkäntäyteläät. Punaisen, kauniin suun ympärillä kasvoiuntuvanpehmeää, melkein valkoista parranhahtuvaa.
Hän oli puettuna lyhyeen siniseen mekkoon, joka oli hiukan vanha jakulunut, eikä hänellä ollut muita aseita mukanaan kuin kaksi puukkoavyössä ja pieni käsikirves, joka oli isketty tuhtoon hänen viereensä.Halvard istui etukumarassa selvitellen yön saalista, joka uiskenteliveneen pohjalla kaaripuiden välissä. Hän pujotti suurimmat jakauneimmat kalat pajunvarpuun äidilleen Tornylle, joka makasi sairaanakotona Husebyssä, eikä luullut elävänsä kauan. Hän rukoili ja paastosiahkerasti päästäkseen taivaaseen. Siksi oli Halvard nyt lähtenyt itsenostamaan hänelle tuoretta kalaa, sillä suolainen ruoka ei kestänythänen vatsassaan, kun hän oli niin kovin heikko. Mutta pikkukalathän viskasi altaaseen äidin kissojen herkuksi, sillä Halvard rakastieläimiä.
Graein — näin lausui Husebyn väki hänen nimensä, jonka hän oli saanutäidiltään, ryöstetyltä irlantilaisnaiselta — istui kumaraselkäisenäsoutamassa, sipristellen vasten aurinkoa savuntärvelemillä,punareunaisilla silmillään.
— Nyt sinä voisit soutaa, Halvard, sanoi orja, sinulla, on nuoret,hyvät silmät, ja sinä siedät aurinkoa.
— Vedä airot veneeseen sitten, sanoo Halvard, oikaisee selkänsä jahuuhtoo käsiään veneen laidan yli. Onkin jo aika päästä käsiksi ruokaan.
Orja teki, kuten Halvard oli käskenyt, kaivoi esiin eväsrepun, jossaoli leipää ja juustoa ja pieni kaljalekkeri. Hän asetti ne tuhdolleheidän väliinsä, nurkuen samalla särpimen köyhyyttä, sillä Halvardpaastosi itsekin näinä aikoina. Hän oli päättänyt olla maistamattalihaa ja vahvaa olutta juhannukseen asti, jolloin hänen piti mennänaimisiin