E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Englannin kielestä suomentanut
Kerttu Tuura
Alkuperäinen nimi: Burning Daylight
Helsingissä,Lindstedt'in antikvaarinen kirjakauppa,1912.
Helsingin Uusi Kirjapaino O.Y.
Oli hiljainen yö Tivolissa. Tarjoilupöytään, joka ulottui avaran,veistämättömistä hirsistä salvetun tuvan poikki, nojaili puolisentusinaa miestä, joista kaksi keskusteli kuusenhavuteen ja kalkkijuomansuhteellisista eduista keripukin parannuskeinoina. He pohtivat asiaaalakuloisen näköisinä ja vaipuivat vähäväliä synkkään äänettömyyteen.Toiset tuskin kuuntelivat heitä. Vastakkaisella seinällä olivatpelipöydät rivissä. Crappöytä oli tyhjä. Yksi ainoa mies olifarao-pöydän ääressä, rulettihyrrä ei juhlapäivän aattona pyörinyt japelinhoitaja seisoi tulikuuman, räiskyvän uunin edessä jutellen nuorentummasilmäisen, kauniskasvoisen ja kaunisvartaloisen naisen kera, jokaJuneausta Fort Yukoniin saakka tunnettiin nimellä "Neito". Kolme miestäpelasi pokeria, mutta panokset olivat pienet, eikä pelaajissa ollutinnostusta, kun ei ollut katsojiakaan. Perällä olevan tanssihuoneenlattialla tanssi kolme ikävystynyttä paria valssia viulun ja pianonsoiton mukaan.
Circle City ei ollut autio, eikä rahaakaan ollut niukalti. MoosehideCreekin kaivostyömiehet olivat saapuvilla ja kullankaivuu lännessäja kullanhuuhtelu kesällä oli ollut hyvätuloksista ja miesten pussitolivat raskaat kultahiekasta ja metallilohkareista. Klondikea eioltu vielä löydetty, eivätkä Yukonin kaivostyömiehet olleet oppineetkaivamaan kultaa syvältä eivätkä puita polttamalla sulattamaan roudanjäädyttämää maata. Mitään työtä ei saanut talvella ja heillä oli tapanatalvehtia Circle Cityn tapaisissa suurissa leireissä pitkän napaseudunyön kestäessä. Päivät olivat ikäviä, heidän pussinsa olivat hyvintäynnä ja ainoa ajanviete oli löydettävissä kapakoista. Mutta nyt oliTivoli todellakin tyhjä ja Neito, joka seisoi uunin luona, haukottelipeittelemättä ja sanoi Charles Batesille:
"Ellei pian tapahdu jotakin, menen nukkumaan. Mikä leiriä vaivaa?
Ovatko kaikki kuolleet?"
Bates ei viitsinyt vastata, vaan rupesi kiertämään savuketta. Dan
MacDonald, Pohjois-Yukonin ensimäinen ravintoloitsija ja pelaaja,
Tivolin ja sen pelien omistaja, kulki yksin aution lattian poikki ja
liittyi pariin uunin luona.
"Onko joku kuollut?" kysyi Neito häneltä.
"Näyttää siltä kuin olisi", kuului vastaus.
"Sitten on koko leiri kuollut", päätti Neito ja haukotteli toisenkerran.
MacDonald nauraa virnisteli ja nyökkäsi ja avasi suunsa puhuakseen, kunsamassa pääovi avautui ja muuan mies tuli huoneeseen. Kylmä ilmavirtamuuttui huoneen lämpimässä usvaksi, joka leijaili hänen ympärilläänpolviin saakka ja virtasi lattian poikki vähitellen hälveten, kunnesse kahdentoista askeleen päässä uunista kokonaan haihtui. Vastatullutotti luudan ovipielen naulasta ja karisti lumen intiaanisaappaistaan japitkistä saksalaisista sääryksistään. Hän olisi näyttänyt kookkaaltamieheltä, ellei jättiläismäinen Canadan ranskalainen olisi tulluttarjoilupöydän äärestä puristamaan hänen kättään.
"Hoi Daylight!" tervehti tämä. "Tekee vanhoille silmilleni hyvää nähdäsinua."
"Hoi, Louis, milloin olet oppinut noin koreasti puhumaan?" sanoitulokas. "Tul